Kati Mäki-Kuutti: Kirjailija. Science fiction -kirjailija. Michael Swanwick
(Kosmoskynä 3/2003)
Michael Swanwick, jonka olemus kuvissa vaikuttaa sarjamurhaajalta, istuu risti-istuntaan luentosalin pöydälle. Noin kuusi minuuttia aiemmin kolminkertainen Hugo-palkittu ja Nebula–voittaja unohti, mitä hänen pitikään sanoa muille science fiction -kirjoittajille tapaamisessa. Aamu Turun linnassa sai hänet jättämään puheensa hotellille, joten hän kirjoitti muistilistan käytävässä ennen seminaarin alkua. Parrakas ja karismaattinen Swanwick myönsi emännilleen jälkikäteen, että sillä hetkellä hänen päänsä yhtäkkiä tyhjeni täysin, eikä hän muistanut sanaakaan puheestaan. Neljän minuutin ajatusten listauksen jälkeen paperille oli kuitenkin hahmottunut se, mikä äsken sieltä oli kadonnut. Swanwick istuu pöydällä, keskustellen, heilutellen käsiään. Muistilappu putoaa lattiaan, puhe kestää kaksi kertaa hänelle varatun ajan. Yleisö nojautuu eteenpäin ja antaa lahjakkuuden virrata heihin.
Rowling vai pöytälaatikkokirjallisuus?
Kuka oikeasti on kirjailija? Michael Swanwick on voittanut kaiken, mitä alalta kaivata saattaa, mutta silti hänen kirjailijaminuuttaan kyseenalaistetaan jatkuvasti. Mitä tarkoittaa oikeastaan se, että ihmiset tuntevat nimen pokkarin kannesta? ”Kirjailijana tunnustetuksi tuleminen on vaikeaa. Ja usein sekään ei riitä” Swanwick sanoo. Tarkkakorvaisille hän kertoi tarinaa siitä, miten lapsen suusta kuulee totuuden. Kun Michael voitti Nebula-palkinnon, hänen poikansa Seanin kaverit onnittelivat häntä. ”Sepäs hienoa herra Swanwick”, mutta kun pojat kuulivat, että Terry Pratchett ojensi palkinnon hänelle, koltiaisten ilmeistä paistoi kunnioitus. ”Antoi minulle perspektiiviä siitä, kuka on oikeasti kuuluisa”, Swanwick nauraa.
Michael on myös sitä mieltä, että science fiction -kirjailija kohtaa täsmälleen samat haasteet kuin tavallinen proosa-lyyrikkokin. Ei ole helppoa saada ihmisiä ymmärtämään, että kirjoittaminen on todella jotakin, mitä hän tekee elääkseen. Useimmiten häneltä kysytään, mitä muuta hän tekee ansaitakseen voit, leivät ja takapihan suihkulähteen. Kun ajatus kirjailijasta iskostuu kysyjän päähän, seuraava kuvitelma on käsittämätön rikkaus. Maailmassahan ei voi olla kirjailijoita kituvien katupummien ja J.K. Rowlingin väliltä. Kirjailijan tulee koko ajan todistaa itseään maailmalle. ”Voitte kuvitella, mitä vaimoni Mariannen isä ajatteli minusta parikymmentä vuotta sitten, kun pyysin hänen tyttärensä kättä. Science fiction -kirjailija? Pilaako vai epätoivoista elämänasennetta?”
Se toinen nainenHiukan helpommaksi kirjailijan ammattilaisuuden tekevät agentit. Swanwick ei voi uskoa korviaan, kun kuulee, ettei agentteja oikeastaan ole Suomessa, saati Ruotsissa tai edes Ranskassa. ”Miten hitossa te saatte kirjanne ulkomaiden markkinoille sitten?” kysyy äimistynyt Swanwick. Jokaisen pohjoismaalaisen päässä pyörii sama ajatus. Emme me saakaan. Suomessa ammatikseen kirjoittaa kourallinen ihmisiä, mutta on lähes mahdotonta selvitä pelkästään kirjoittamalla science fictionia. Swanwickin yleisö tietää, että Suomessa scifi on naamioitava: populaarikulttuurimaskaraa ja proosapuuteria.
Johanna Sinisalo kertoi ”Getting published - Getting famous” -paneelissa, että hän kirjoitti vuosikausia palkkatyönsä ohella, mutta vasta Finlandia-palkinnon jälkeen hän saattoi uskoa, että hänen tarinoitaan ostettaisiin. Ruotsalainen scifi-kirjailija, Karoliina Bjällerstedt Mickos taas sanoi samaisessa paneelissa hyvin vakavasti: ”Jos haluatte ostaa kirjani, niin lainaan teille rahat. Julkaistuksi tuleminen ei tuo autuutta, ei rahaa eikä kunniaa.” Mutta onko kaikki kuitenkin vain systeemin heikkoutta meidän yhteiskuntarakenteessamme? Swanwick uskoo, että agentit tulevat ennen pitkää pelastamaan Pohjolan kirjallisuuden.
”Hyvä agentti voi tehdä köyhästä miehestä rikkaan. Kymmenen prosenttia tuloista pois ei silloin tunnu missään”, Swanwick sanoo. Suomalaisten on vaikea ymmärtää, että Jari Tervon tapaan hyvin eleleviä kokopäiväkirjailijoita on Britanniassa ja Amerikassa satoja. Suomessa niitä on kourallinen. Kaikki tämä johtuu agenteista. Swanwick varoittaa kuitenkin, etteivät kaikki agentit jaa autuutta. Hän mainitsee uransa pahimmaksi virheeksi sen, ettei hän ymmärtänyt erota huonosta agentista ajoissa. Agentin ja kirjailijan suhde on usein läheinen ja myrskyisä. ”Kun erosin agentistani, tuntui siltä kuin kävisi läpi avioeroprosessin”, Michael tunnustaa. Hänen lämminhenkinen vaimonsa hymyilee vieressä: ”Minä muistan sen ajan. Tuntui, kun olisin ollut se toinen nainen”
Saisinko nimikirjoituksen?”Fanit ovat voimavara” Swanwick ammentaa kollegoilleen: ”Pari kertaa minulle omistautuneimmat fanit ovat korjanneet autoni ja pelastaneet päiväni”. Swanwick on niitä kirjailijoita, jotka voisivat jättää konventit väliin ja keskittyä työhönsä, mutta keski-ikäinen philadelphialainen tuntuu tekevän juuri päinvastoin. Häntä voi kuunnella kymmenen minuuttia lumoutuneena siitä, miten ajatukset nousevat hänen päähänsä ja miten hän voisi puhua itsestään taukoamatta tuntikausia. Koko Finncon-tapahtuman aikana hänet nähdään fanien ympäröimänä, selittämässä, miten jokin hänen roolihenkilöistään syntyi. Tai ihastelemassa sitä, miten hänen puheestaan ei voi aina havaita, onko kyseessä fiktiivinen henkilö vai oikea historiallinen hahmo. Hänen sankarinsa ja sankarittarensa ovat itsenäisiä kokonaisuuksia ja Michael puhuukin heistä kuin tuttavistaan: ”Lizzie O’Bryan oli minulle joku, jonka sain lahjaksi. Lizzie tietää mitä tehdä, minun tarvitsee vain seurata häntä. Samoin kävi Janen seikkailulle Rautalohikäärmeen tyttäressä”.
Fanit rakastavat Swanwickia. Allekirjoitustilaisuudessaan parrakas idoli jakaa ajatuksiaan niin monen ihmisen kanssa, että jono hänen pöytäpaikalleen on koko tunnin ajan pidempi kuin huoneeseen mahtuisi. ”Faneilta saa kullan arvoista palautetta. Jos olet tehnyt jotain väärin, fani kertoo sen sinulle. Tietenkään kaikkea ei kannata kuunnella. Alkavan kirjailijan on syytä asennoitua alusta alkaen siihen, ettei kaikki palaute ole välttämättä kokonaiskuva. Tappouhkauksia ei voi ottaa henkilökohtaisesti ja usein ihmiset sanovat pitävänsä kirjoistani kohteliaisuudesta. Faneihin suhtautuminen ei ole ongelmatonta”
IN, Maailmankaikkeus ja avaruusaluksetYhdysvaltalainen Swanwick antaa mielellään neuvoja tuleville kirjailijoille. Hän sanoo, että ihmiset sekä rakastavat, että vihaavat häntä kuultuaan hänen neuvonsa. Yksi kuumimmista klassikoista on kysymys: ”Mikä on nyt IN?”, mihin hän tapaa vastata: ”Sinä olet. Kirjoita tuoretta ja kirjoita sydämestä, jolloin sinä olet se, mitä scifiyhteisö odottaa.” Swanwick ei lähde määrittelemään, mitkä asiat ovat in tai mitkä ovat out. Hän ainoastaan huomauttaa, ettei kaikkea välttämättä kannata uskoa. Avaruusmatkailun luullaan kuolleen, mutta Michaelille aiheessa riittää tuhansia tarinoita. Yleisö huokaa ja tähtituhoajien perävaloja alkaa syttyä useamman silmiin. ”Jos jokin luonnonoikku tai ihminen itse ei tuhoa sivilisaatiotamme, matkustamme jonakin päivänä kaikkiin tähtiin ja selvitämme maailmankaikkeuden olemuksen. Miten se muka EI tapahtuisi?” hän ihmettelee.
Juuri nyt kukaan ei kiinnitä huomiota avaruusmatkailuun. Avaruuden tutkimuksen budjetti on puolittunut siitä, mitä se oli ennen kuin ihminen kävi kuussa. ”Mitä ihmettä Amerikka on tehnyt niillä rahoilla? - Ratkaissut kolmannen maailman nälänhädän?” kirjailija vaikuttaa ärtyneeltä. Juuri nyt kaikki on pysähtynyt, mutta Swanwick science fiction -kirjailijana ennustaa, että hyvin pian näin ei ole asia. Columbia-sukkulan tuho oli kamala isku avaruusohjelmalle, mutta totuus on, että tälläkin hetkellä avaruudessa on ihmisiä. Tiede kohtaa pian sen, mistä kirjailija kirjoittaa tänään.
Nuoria kirjailijoita Swanwick kehottaa tekemään tutkimuksia paikkoihin, joista on epätodennäköistä löytää materiaalia. Vähän aikaa sitten hän oli löytänyt Nasan tiedote-varastot ja ladannut yökausia vanhoja raportteja. ”Loistava infokaatopaikka”, hän kommentoi. Nasa kaataa tonneittain tietoja roskiksiin, mistä niitä voi kuka tahansa poimia. Science fiction -kirjailijalle sellainen voi olla odottamaton mustikka nenän edessä, valmiina poimittavaksi ja varastoitavaksi ideatalveksi. ”Hyvän kirjailijan pitäisin pystyä arkistoimaan ideoitaan”, Swanwick muistuttaa: ”ja kääntää arkipäivän tapahtumat tekstiksi”.
Tie KirjailijaanSwanwick kertoo naurahtaen yleisölleen, että häneltä kysytään usein, mitä mieltä hän on erilaisista kirjailijoille järjestettävistä workshopeista. Parhaimmissa tapauksissa workshop voi viikonlopun aikana lyhentää jonkun kirjailijaksi tulemisen prosessia kahdella vuodella. Kaikki riippuu ihmisistä tyyppeinä. Jollekin intensiivikirjoittaminen toimii, toiset se tuhoaa. Nuorena kirjailijalla on helposti vahingoittuva ego. ”Kerran luokseni tuli nuori workshopissani oleva nainen kysyen: ’Onko aivan normaalia, että ensimmäisen päivän jälkeen tuntuu siltä, etten enää koskaan halua kirjoittaa ainuttakaan sanaa?’ Sanoin hänelle: ’kyllä kultaseni, se on aivan tavallista. Älä kirjoita viikonloppuna mitään. Saat erikoisluvan minulta. Käy kävelyllä ja rentoudu ja tule maanantaina takaisin’.
Swanwick huomauttaa, että nykyaikana kirjailijan on kerrottava, milloin hänen teoksensa julkaistaan. Hänellä on ollut positiivisia kokemuksia Internetissä mainostamisesta, mutta hän myöntää, että ensin tulee olla nimi. Sen jälkeen joku saattaa löytää sivut googlesta. Hän puhuu rohkaisten niille, jotka vasta haaveilevat symbioosista näyttöpäätteen kanssa. ”Kirjoittakaa paljon ja lähettäkää julkaistavaksi. Hyvä tapa parantaa tekstiä on lukea sitä ääneen. Mikä kuulostaa hyvältä korvaan, kuulostaa myös hyvältä silmään.”
Swanwick hörppää vettä kertakäyttömukista: ”Kuuminta tällä hetkellä olet sinä. Julkaisijat haluavat sinut. Kirjoita sydämestä ja siinä se on”.
Julkaistu Kosmoskynä 3/2003:ssa. Kuva: Anne Leinonen. WWW-versio: Pasi Karppanen. Kuvien ja tekstien copyright tekijöiden. Kaikki oikeudet pidätetään.