Sari Peltoniemi: Kosmoskynän kymmenen kysymystä - Haastattelussa Petri Laine
(Kosmoskynä 3/2004)
Petri Laineen nimi on tuttu jokaiselle Suomen scifi-lehdistöä lukevalle. Hän on tuottelias kirjoittaja. Mikä onnellisinta, hänen tekstinsä ovat niin julkaisukelpoisia, että niitä saa nähdäkseen melkein aina kun alan lehtien ilmestymisryöpsähdys koittaa. Julkaisutehoon lienee vaikuttanut sekin, että Petri on niittänyt viljalti mainetta alan kilpailuissa ja sitä myöten myös Atorox-äänestyksissä. Petri on kirjoittanut novelleja myös duona Anne Leinosen kanssa.
1. Miksi kirjoitat?
Hyvin kerrotut tarinat ovat aina kiehtoneet minua. Opin lukemaan jo ennen kouluikää ja muistan olleeni alaluokilla aikamoinen ahmatti kirjojen suhteen. Monet nuorten kirjasarjat tuli kahlattua pariinkin otteeseen läpi. Lukeminen on ruokkinut omaa mielikuvitustani ja jossain vaiheessa tämä innostus on herännyt tarpeena saattaa omassa päässä liikkuvia ideoita paperille. Jo kouluaikoina kirjoittelin lyhyitä seikkailukertomuksia, mutta vasta myöhemmässä elämänvaiheessa aloitin kirjoittamisen vakavalla mielellä, ja tämä tapahtui niinkin myöhään kuin 90-luvun alkupuoliskolla.
Rakennan tarinoita mielessäni täysin tietoisesti, joskus tiedostamattani. Kadulla kulkiessani seuraan vastaantulevia ihmisiä, luon silmänräpäyksessä heille mielessäni tekaistun historian, sijoitan heidät erilaisiin elämäntilanteisiin joko arkimaailmassa tai futuristisemmassa ympäristössä. Inspiroivaa musiikkia kuunnellessani näen mielessäni voimallisia, elokuvamaisia kohtauksia, jotka eivät välttämättä suoranaisesti liity kappaleeseen tai sen lyriikkaan, vaan ovat pikemminkin musiikin herättämien tuntemusten aiheuttamia. Tieteelliset artikkelit taas saavat minut miettimään erilaisia sovelluksia tai vaihtoehtoja löydöksille ja keksinnöille. Kaikki nämä erilaiset mielikuvat jäävät elämään ja mielenkiintoisimmat niistä löytävät tiensä teksteihin.
Erittäin vaikea sanoa, miksi nämä asiat kypsyvät alitajunnassa siten kuin kypsyvät ja ennen kaikkea miksi koen palavaa tarvetta kirjoittaa ne paperille. Ehkä haluan muidenkin kokevan luomani visiot ja saavan visioista samanlaisia elämyksiä kuin itse koen luomisprosessin aikana.
2. Kk: Miksi kirjoitat spekulatiivista fiktiota? Mitä muuta kirjoitat?
En pidä reaalimaailman kahleista. On paljon antoisampaa luoda tarinoita täysin uudenlaisiin ympäristöihin, spekuloida tieteen mahdollisuuksilla, tulevaisuudella, vaihtoehtohistorialla – kulkemattomia polkuja on tasan niin paljon kuin itse kykenemme niitä luomaan.
Tämä ajattelutapani saattaa pohjautua siihen, että elinaikanani tiede on ottanut jättiläismäisiä harppauksia ja rajoja ei vielä toistaiseksi ole näköpiirissä. Tämä johtaa väistämättä ainakin omat ajatukseni siihen, missä nuo rajat ovat, kuinka korkealle tällainen hiilipohjainen elämänmuoto voi yltää.Tosin kun katsoo maailman nykytilaa, voisi olettaa, ettei maailmankaikkeuden valloittaminen tule olemaan yhtä suurta älyn ja tieteen juhlaa, niin paljon energiaa ja voimavaroja kulutetaan sotiin ja globaaliin kulutushysteriaan. Silti en allekirjoittaisi kaikkein synkimpiä ennustuksia ihmiskunnan kohtalosta. Mutta näillä asioilla on mukava vaivata ajatusnystyröitään.
Tieteis- ja kauhutarinoiden lisäksi olen kokeillut myös arkiproosallisempien tekstien luontia. Ne ovat toistaiseksi jääneet pöytälaatikkotavaraksi.
3. Kk: Mainitse kirja (useampikin käy), joka on vaikuttanut sinuun kirjoittajana. Kerro hiukan, millä tavoin se on vaikuttanut.
Kyllähän suurimmat vaikuttimet ovat selkeästi olleet ne scifin kulmakivet, jotka nuorempana hyllystä sattuivat käteen: Arthur C. Clarken ja Ray Bradburyn teokset, Isaac Asimovin Säätiö-sarja ja niin edelleen. En sano, että olisin taidollisesti tai tyylillisesti mainittujen herrojen kanssa samalla viivalla, mutta noihin teoksiin tutustuminen on salakavalasti pedannut tietä omalle kirjoittamiselle.
Kadehdittavia visioita ovat kirjoissaan esitelleet myös Philip K. Dick sekä Robert Silverberg, jonka tyylistä pidän jostain syystä tavattoman paljon, mutta jota en kuollaksenikaan kehtaa yrittää jäljitellä. Jos etsitään kauhuvaikutteita, koin sillä alueella herätyksen luettuani Stephen Kingin Se-eepoksen, sekä Clive Barkerin Veren kirjat. Daniel Keysin Kukkia Algernonille oli teos joka hämmästytti sen suhteen, kuinka hyvin kerronnan keinoin onnistuttiin välittämään päähenkilössä tapahtuvat muutokset. Ehdottomasti yksi scifi-kirjasuosikeistani kautta aikojen.
4. Kk: Mitä ajattelet kotimaisesta scifistä ja fantasiasta? Millaisia sf-tekstejä mieluiten luet? Mainitse joku (tai joitakin) kotimainen sf-novelli, josta olet erityisesti pitänyt.
Luen mielelläni kaikenlaisia tekstejä, mutta fantasiaa olen karttanut siinä toistuvien teemojen samankaltaisuuden takia. Tolkienia tosin luin uusintana Taru Sormusten herrasta -elokuvien myötälaineessa. Pidän niin perinteisemmästä kuin myös kovasta scifistä, mutta ulkomaista (suomeksi julkaisematonta) kirjallisuutta on viime vuosina tullut luettua kiusallisen vähän, ja varmaan kokemusten vähyydestä johtuen katosivat myös elämykset. Heräsi sellainen vaikutelma, että kaikki on enemmän tai vähemmän samaa huttua.
Kotimainen scifi pystyy tasokkuudellaan yllättämään minut yhä uudelleen. Meillä on paljon erityylisiä kirjoittajia – hyviä kirjoittajia – jotka myös osaavat käsitellä valitsemiaan teemoja yllättävillä tavoilla. Suosikkikirjoittajani ovat kokolailla niitä samoja, jotka keikkuvat vuosittain Atorox-listan kärjessä.
Todella hyviä novelleja ei ihan joka vuosi näe, mutta viimeisin kotimainen novelli, josta todella pidin ja joka jäi mieleen pitkäksi aikaa, oli Atro Lahtelan ”Toivottavasti et usko kuolemanjälkeiseen elämään”. ”Missä junat kääntyvät” Pasi Jääskeläiseltä vaikutti aikanaan samalla tavalla.
5. Kk: Oletko törmännyt kirjallisuudessa sielunveljeen tai –siskoon – onko siis jonkun kirjoittajan teksti tuntunut jollakin tapaa tutulta ja läheiseltä tai samankaltaiselta kuin oma ilmaisusi?
Olen tavannut samanhenkisiä ihmisiä varsinkin sf-piireissä, mutta en usko että kenenkään kirjallisessa ilmaisussa olisi eksaktisti samoja piirteitä kuin omassani – sen sijaan törmään aina silloin tällöin kadehdittavan hyviin teksteihin, jonka tyyppisiä olisin toivonut itse saavani aikaiseksi! Anne Leinosen kanssa olen kirjoittanut yhteisnovelleja, mutta tyylimme ovat varsin erilaiset ja yhteisissä tarinoissa herää henkiin ikään kuin kolmas kertojaääni. En varsinaisesti halua itseäni kehenkään toiseen kirjoittajaan, koska luulen että en yrityksestä huolimatta pysty katsomaan tekstejäni riittävän ulkopuolisena... jätän tehtävän suosiolla toimittajille, kriitikoille ja kirjallisuustutkijoille.
6. Kk: Mitä pidät vahvuuksinasi kirjoittajana? Entä heikkouksinasi?
Vahvuutena voisi pitää sitä, että ainakin olen pitkäjänteinen ja jaksan nähdä tekstien eteen vaivaa. Heikkoutena sanoisin itse, että tarinoissani kenties teemat jäävät usein hivenen himmeiksi. Lähestyn tarinoita usein liikaa henkilöhahmojen ja juonen ehdoilla, jolloin kyllä saattaa syntyä ”ihan kiva” tarina, mutta loppujen lopuksi se perimmäinen tarkoitus jää lukijoille hieman hämäriksi. Suunnittelen tähän lähestymistapaan muutoksia ja olenkin viime aikoina pyrkinyt huomioimaan teeman paremmin tarinan suunnitteluvaiheessa.
7. Kk: Mitä kirjoitat tällä hetkellä tai mitä kaavailet seuraavaksi ryhtyväsi kirjoittamaan?
Aina niin epämuodikas kauhu kiehtoo minua vieläkin. Kirjoitin juuri pois pari pöytälaatikossa useamman vuoden maannutta ideaa novelliksi asti, tein sen oikeastaan vain itseäni varten, koska keskeneräiset ideat tuppaavat aika ajoin vaivaamaan mieltä. Kokonaisen tarinan muodossa niitä on jatkossa helpompi käsitellä, parannella kerrontaa tai juonta tai tuomita tekstit epäonnistuneiksi ja hylätä ne kokonaan. (Joskus tällaisista hylätyistä tarinoista lyhyet kohtaukset, kuvaukset tai ideanpoikaset löytävät tiensä kokonaan toiseen tarinaan, jolloin työ ei mielestäni ole mennyt millään tasolla hukkaan.) Mutta ideat edes jollain tavalla omaperäisiin kauhutarinoihin alkavat olla lopussa, joten sen lajityypin tekstit ovat ajatuksissani tällä hetkellä taka-alalla.
Sen sijaan minua on entistä enemmän alkanut kiehtoa äärimmäisen kovan scifin kirjoittaminen. Olen kuitenkin ensimmäisenä tunnustamassa, kuinka suuritöistä ja kuluttavaa se on, koska en omaa varsinaista tieteellistä taustaa, ainoastaan kadunmiehen kiinnostuksen tieteisiin. Vaikka novelleihin päätyvät ainekset loppujen lopuksi olisivatkin varsin epätieteellisiä, en halua vetää kaikkea aivan hatusta, vaan pohtia ja miettiä miten eri lainalaisuuksia ja tapahtumapaikkoja voisi sekoittaa. Nähtäväksi jää, poikiiko tämä kiinnostus minkälaisia tekstejä jatkossa vai jatkanko edelleen ”linjattomalla” linjallani, eli kirjoitan sitä mikä kullakin hetkellä sattuu minua kiinnostamaan.
8. Kk: Mikä on ollut merkittävin opetus, jonka kirjoittajana olet saanut (tai oma huomio tms.)?
Ettei mikään teksti ole koskaan täydellinen. Jossain vaiheessa juttu vain pitää osata päästää pois käsistään, sillä loputon hiominen ei välttämättä paranna tekstiä, vaan voi päinvastoin tehdä kirjoitusjäljestä kliinisen ja innottoman. Teksti on todennäköisesti juuri niin hyvä kuin tekijänsä taidot sillä hetkellä. Melkeinpä voisi väittää, että jokaisen kirjoitusprosessin aikana oppii jotain, jokainen aikaisempi opetus konkretisoituu käytännön tasolla ja yksittäiset niksit automatisoituvat lopulta yhä tiukemmin osaksi omaa tyyliä. Jokaisella tarinalla kirjoittaja tavallaan pohjustaa seuraavaa tuotosta. Tämä ei silti tarkoita, että jokainen uusi teksti olisi parempi kuin edellinen, mutta opetukseen sisältyy sekin, että pitää varautua pettymyksiin ja uskaltaa myöntää ne itselleen.
Olen huomannut, että vuosien varrella kirjoitusprosessini on muokkautunut kovastikin. Olen aina suunnitellut tarinan rungon tarkkaan ennen kuin aloitan varsinaisen kirjoittamisen. Mutta siinä missä ennen pidin tiukasti alkuperäisestä näkemyksestäni kiinni, takerrun nykyään jo raakaversiossa seikkoihin tai kohtauksiin jotka eivät toimi. Koko juttu voi olla täysin erinäköinen saadessani ensimmäisen version valmiiksi. Myös näiden ensimmäisten versioiden taso on paikoin jopa parempaa kuin joidenkin ensimmäisten julkaistujeni novellien lopulliset versiot – eivät siis millään muotoa täydellisiä, mutta viimeistely on muuttunut aiempaa paljon helpommaksi.
9. Kk: Jos pääsisit matkustamaan mihin tahansa aikaan ja paikkaan, niin minne menisit (ja miksi juuri sinne)?
Taas kerran kysymys, johon parhaimman vastauksen keksin todennäköisesti vasta sitten kun olen lähettänyt vastaukset toimittajalle. Mietin vaihtoehtoina suurten sotien ratkaisutaisteluja ja kaikenlaisia historiallisia mullistuksia, sekä matkustamista tulevaisuuteen nähdäkseni kuinka pieleen visiomme ovat menneet. Mutta lopullinen vastaukseni on, että ehkä Golgatalla olo Jeesuksen ristiinnaulitsemisen aikaan vastaisi moniin ihmiskunnan perustavanlaatuisiin kysymyksiin elämästä ja kuolemasta.
10. Kk: Jos saisit tavata kenet tahansa kuvitteellisen henkilön, niin kenet haluaisit tavata (ja miksi juuri hänet)?
Arwen taitaa olla varattu... joten täytyypä miettiä.
Mielenkiintoisia hahmoja on paljon, mutta kun asiaa riittävän kauan mietin, päädyin henkilöön, joka poikavuosina teki minuun kaikkein suurimman vaikutuksen ja on kenties pääsyyllinen siihen, miksi tieteistarinat alkoivat aikanaan kiehtoa minua. Darth Vader. En tiedä, mikä ilkeissä hahmoissa jatkuvasti kiehtoo ihmisiä, mutta Vaderista huokuu pahanenteistä karismaa ja päättäväisyyttä. En kuitenkaan millään muotoa aikoisi Imperiumin sotilaaksi - kaikki lienevät huomanneet, kuinka paljon varsinkin tähtiristeilijöiden päällystön keskuudessa on liikkeellä hengenvaarallista astmaa.
PETRI LAINEEN NOVELLEJA
Sykkivä tähti (Portti 4/1998)
Lähtölaskenta (Portti 2/1999)
Vuorijonon takana (Kosmoskynä 2/2000)Laupeudellakin on rajansa (Finnzine 3/2000)
Palvelus (Finnzine 1/2001)
Takki (Finnzine 1/2001)
Rauniolinnan vanki (Portti 2/2001)
Tie (Spin 3/2001)Tänään kosketin maailmaa * (Portti 4/2001)
Hollen tarina (Spin 1/2002)Taivaanvaunut (Tähtivaeltaja 1/2002)
Siipirikko (Finnzine 2/2002)
Hengitä, hengitä... (Spin 3/2002)
Yö kaatopaikalla (Rikos pikkukaupungissa –dekkarikokoelma 2003)
Vihasta ja rakkaudesta (Finnzine 2/2003)
Taivaan kaikki värit (Portti 4/2003)
Me uneksimme merestä * (Finnzine 4/2003)* kirjoittaneet Petri Laine ja Anne Leinonen
Julkaistu Kosmoskynä 3/2004:ssä. Kuva: Toni Lätti. WWW-versio: Pasi Karppanen. Kuvien ja tekstien copyright tekijöiden. Kaikki oikeudet pidätetään.