Sauli Haapasalo & Kimmo Rantala: Maatunut äiti
(Marvin 2/01)

Haapasalo ja Rantala ovat kirjoittaneet tyylikkään ja tyylipuhtaan syntytarinan Silmarillionin hengessä, mutta jokseenkin omalla äänellään. Jo nimi lupaa jotain omanlaista juttua.

Myyttinen äitihahmo synnyttää nukkuessaan liudan Mestareita, jotka hän nimeää mieleistensä luonnonelementtien (kasvit, kivet, eläimet) mukaan. Mestarit lähtevät maailmaan ja toteuttavat itseään kukin luontonsa mukaan. Välillä he palaavat Äidin viitan helmoihin, ja tällaisena hetkenä yksi heistä tulee koetelluksi kaltoin. Näin syntyy maailmaan Paha.

Kertomus on ehjä ja tyyliin soveltuvalla, hiukan arkaistisella ja juhlavalla kielellä esitetty. Sitä lukee niin kuin mitä hyvänsä myyttistä kertomusta, sillä uskottavuus eli tässä tapauksessa kielellinen tyyli ja sisällön perinteikkyys eivät hoipu yhtään. Se on kuin kaunis, vanha maalaus. Tässä ilmenee myös tekstin pienoinen ongelma: se tuntuu johdannolta johonkin varsinaiseen tarinaan, jossa olisi enemmän inhimillisyyttä ja samastumiskohteita. Olemme tottuneet lukemaan tämäntyyppisiä kertomuksia fantasiaromaaneiden alkusivuilta.

Oletteko muuten huomanneet, että tähän lajiin kuuluvat olennaisesti Isot Alkukirjaimet? "Shouvan Ajatus loi Uuteen Maailmaan Nuken", "Mestarin Kolmas Ajatus", "Maailmoiden Tuhooja", "Todellinen Maailmojenluoja" ja niin edelleen. Pitemmän päälle isoilta alkukirjaimilta katoaa teho, kun niitä oikein hanakasti viljellään.

Sari Peltoniemi