Jenny Kangasvuo Lihan käsivarsi
(Portti 3/04)
 
Jenny Kangasvuon Lihan käsivarsi leikkii tieteiskirjallisuuden ideoilla ihmisruumiin ja mielen kopioinnista lääketieteen keinoin. Samalla kritiikin kohteena on uskonnollinen fundamentalismi. Jumalluddiittien lahko ei hyväksy mitään "luonnotonta" puuttumista ihmisruumiiseen, mutta kun pääsaarnaajan tytär Maria on kuolemassa lihasrappeumaan, hän hylkää uskonsa ja valitsee elämän.
 
Lahkon äärisiipi tekee terrori-iskun nanoklinikalle (no sehän ei ole scifiä vaan amerikkalaista todellisuutta aborttiklinikoilla) ja klinikka hajaantuu tietopankkeineen Pohjois-Suomesta Ruotsiin ja Latviaan. Kuluu toistakymmentä vuotta ja saarnaaja-isänsä hautajaisiin  kuokkavieraana saapuva, uskonsa hylännyt ja nimensä vaihtanut Ria tapaa itsensä: Marian ja tämän kaksivuotiaan Siinan.
 
Kangasvuo kuvaa hyvin kahden minän kohtaamisen, heidän taustansa, motiivinsa,  suhtautumisensa kontaktiin ja kulttuurisesti ilmaisevan ruumiillisuutensa. Meillä on sama geneettinen koodi ja kaksikolmasosaa yhteisiä muistoja, ja silti tapasimme äsken ensimmäistä kertaa, miettii Maria. Mutta ovatko muistot samoja? Vai värittyvätkö ne nykyisestä motivaatiosta? Novelli ei siis jää (sinänsä tutun) tieteisidean esittelyksi, vaan kuten hyvän jutun kuuluu, käsittelee sen merkitystä yksilöllisten ihmisten elämän kautta. Loppuratkaisu seuraa vääjäämättä tapahtumien ja ihmisten logiikasta.
 
Novelli on rakennettu vuorotteleviin jaksoihin Ria ja Maria minäkertojina, edelleen vuorotellen preesensissä ja imperfektissä. Otsikointityyli aikamuoto+persoona (Preesens – Ria; Imperfekti – Maria ja niin edelleen) tietysti ohjaa lukijaa, mutta tuntui hankalalta. Olisiko voinut käyttää vain pelkkiä nimiä ja aikamuoto-otsikon sijasta selvästi erilaista fonttia?
 
Pituudestakin olisi voinut karsia kokonaisuuden kärsimättä vähintään joitakin irrallisia yksityiskohtia (tuttavan porraskäytävä ja sopimaton avain, lapsuudenaikainen kohtaus koulutoverin kanssa ja niin edelleen).
 
Siis kuka minä olen? Mitä on minä? Mikä tekee minuuden ja kuinka moninainen se on? Rakentuvatko muistot menneisyydestä vai nykyisyydestä? Jenny Kangasvuo tuntuu muuntavan kulttuurintutkimuksen teoreettisia ja metodologisia opinkappaleita spefiksi (eikä ainoastaan tässä novellissa). Hänen novellinsa ovat kiinnostavia kokemuksia lukijalle.

Liisa Rantalaiho