Veikko Rekunen: Tervehdys!
(Suomen Science Fiction Kirjoittajat - Jäsentiedote 1/1984)



Tämä on yhdistyksen ensimmäinen jäsentiedote, joka tällä kertaa ilmestyy tällaisissa hyvin vaatimattomissa muodoissa. Se johtuu lähinnä siitä, että rahaa ei vielä ole lainkaan, mutta jos mania alkaa virrata meille, voimme varmasti parantaa ja laajentaa tätä tiedotetta "lehtimäisempään" suuntaan. Ja vaikka itse kovasti tykkäänkin tuosta yläosan layoutista, niin koettakaapa keksiä tälle tiedotteelle oikein kunnon nimi, jota voisimme sitten käyttää tulevaisuudessakin. Suunnitelmissa on retkiä jne., mutta ne saavat kyllä odottaa kunnes saamme toimintamme varmemmalle pohjalle. Aiomme järjestää lyhyitä seminaareja esim. vuosikokouksen yhteydessä, samoin olemme aloittaneet arvostelupalvelun, jota toistaiseksi vetävät Virtasen Pekka ja minä. Palvelusta on lisätietoja loppusivuilla.

Tämän jäsentiedotteen varsinainen sisältö on ohjeet kirjoittajille, joita hallitus mietti tuntikausia. Ne ovat myös käyneet kommentoitavina suurimmissa sf-lehdissä, joten niillä pitäisi kai olla ns. yleistä kantavuutta. Uskomme, että varsinkin aloittelevalle kirjoittajalle on hyötyä ohjeista, eikä niiden kertaaminen kai ole pahasta kokeneemmillekaan.

Tulemme postittamaan tätä tiedotetta uusille jäsenille sitä mukaan kuin heidän jäsenmaksujaan tulee, joten vaikka tuossa ylhäällä lukee, että jäsentiedote 1/84, tätä jaetaan varmasti myös vuosina 1985 ja 1986, ehkäpä vielä senkin jälkeen.

Mahdollisesti tämä ei ole kaikkea sitä mitä on odotettu, mutta onhan se ainakin alku. Uutta jatkoa toimintapuolella seuraa heti, kun hallitus saa asioita järjestettyä. Seuraavaan jäsentiedotteeseen saakka lausun kuitenkin kaikki tervetulleiksi ja toivotan hyviä tekstejä kaikille. Kirjoittajakuulumisiin!





Kosmoskynän pääsivulle




 

Julkaistu Kosmoskynä 1/1984:ssa. WWW-versio: Pasi Karppanen. Sisällön copyright tekijöiden. Kaikki oikeudet pidätetään.