Tapani Ronni: Kynä ja ruoska - kirjoittajakurssi Jyväskylän suvessa
(Kosmoskynä 2/1993)
Suomen Tieteiskirjoittajien kirjoittajakurssi pidettiin perinteiseen tapaan Jyväskylän kirjailijatalolla 13-14. kesäkuuta. Kurssin vetäjinä toimivat Leena Peltonen ja Johanna Sinisalo. Mukaan oli uskaltautunut kahdeksan urhoollista osanottajaa, vaikka kaikille oli tehty etukäteen selväksi, että kurssista tulisi tiivis. Niin siitä tulikin ja kaikki olivat kovasti tyytyväisiä. Rahaakin säästyi kun ei edes viereisen Sohvi-ravintolan terassille ehtinyt.
Kurssin aiheina olivat scifi-ideointi, ekspositio ja henkilöhahmojen luominen. Nämä käsitteet tulivat selviksi nopeatahtisissa harjoituksissa, joissa armoa ei annettu ja kaikkien tuotokset purettiin ryhmätyönä. Rakentavaa kritiikkiä tuli niin kurssin vetäjiltä kuin osanottajilta. Lisäksi kuulimme kaksi oivallista luentoa, joita pyrin referoimaan parhaan muistini mukaan.
Mistä ideat?Ideointiharjoituksessa Johanna Sinisalo (jolta on kysytty kyllästymiseen saakka, mistä hän ideansa oikein repii) todisti meille, että niitä löytyy vaikka päivän Ilta-Sanomista. Kurssille oli ostettu viikonloppunumero, jota kukaan ei ollut vielä lukenut. Kukin sai vuorollaan sanoa sivun, palstan ja rivin, ja kyseinen tekstipätkä luettiin sitten ääneen. Tehtävänä oli laatia novellirunko, jonka viimeinen lause loppuisi kyseiseen tekstiin (johdonmukaisella tavalla tietenkin). Ihmeesti näitä juttuja sitten syntyikin, vaikka esim. Jukka Laajarinne sai purtavakseen sellaisen latteuden kuin "olen käynyt monenlaisia vaiheita läpi". tuloksena oli kuitenkin hurja raapale, jonka L. Peltonen oitis tilasi julkaistavaksi jossain Aikakoneen tulevassa numerossa. Sittenpähän näette (Laajarinteellä on tosi sairas mielikuvitus)... Harjoituksen lopuksi kunkin tuotoksen keskeinen idea piti kirjoittaa lapulle yhden tai kahden lauseen tiivistelmänä.
Eksposition salaisuusKun aivot oli saatu mukavasti käyntiin, käytiin seuraavaksi ekspositioharjoituksen kimppuun. Ekspositio on kirjallisuustieteellinen hieno sana, jolle ei ole nasevaa vastinetta (kirjaimellisesti "näytteillepano"). Se on keino kuvailla lukijalle asioita epäsuorasti kaunokirjallisessa tekstissä, ilman että niitä väännettäisiin rautalangasta. Lukijalle on jätettävä hoksaamisen ilo, ilman että juttu selitettäisiin pilalle. (Kuuluisa esimerkki eksposition täydellisestä epäonnistumisesta on Philip K. Dickin kuuluisa repliikki "Kuten hyvin tiedät, olemme supermutantteja".)
Kukin sai valita yhden ideaharjoituksen paperilapun ja lisäksi kukin sai vetäjiltä yhden lisäidean. Näiden pohjalta piti kirjoittaa raapale (100 sanan novelli), jossa molemmat ideat piti tuoda esille eksposition keinoin selittelemättä. Tehtävä oli hirmuinen ja hyvin opettavainen. Sain ideaksi "Maapallolta löytyy muinaisen sivilisaation jäänteitä" ja toisen kurssilaisen novellista oli peräisin idea "Ovatko replikantit inhimillisiä ja onko niillä ihmisarvoa?". Tästä syntyi paniikin vallassa raapale "Pohjalla", joka löytyy tästä Kosmoskynän numerosta. Olen tehnyt julkaisuversioon vain pieniä muutoksia saadakseni sen mahtumaan sadan sanan raamiin.
Kaulitaan ja käännetäänTehtävät muuttuivat entistä hurjemmiksi. Seuraavaksi oli vuorossa variaatiotehtävä, jossa piti luoda novellirunko, jossa olisi ainakin kaksi ideaa ja kolme teemaa. Teemat annettiin yleisluontoisena valmiina luettelona. Yksi idea oli toiselta kurssilaiselta ja toinen kurssin vetäjiltä. Omaksi ideoikseni tuli "luonnontieteellinen tutkimus on kiellettyä" ja "Maailmassa kasvaa peilipuita". Kurssilaiset selviytyivät tästäkin harjoituksesta kunnialla ja minä sain aikaan yhden novellirungon, jolla voin kiusata myöhemmin kirjoittajarinkiäni. (Kaikkeen sitä pystyykin kun on pakko.)
Myytillisiä tarinoitaIlta päättyi takkatulen ääressä makkaran käristyessä tikun nokassa. Viimeisenä ohjelmanumerona oli suullisen kerrontaperinteen elvyttäminen. Jokainen sai vuorollaan kertoa jonkin kummitusjutun tai muun merkillisen kokemuksen. Juttu luistikin niin hyvin, että kukaan ei mennyt edes kivenheiton päässä olevaan ravintolaan oluelle. Moisessa scifisteille epätyypillisessä käyttäytymisessä riittikin sunnuntaina ihmettelemistä.
Eikä edes kankkustaSunnuntaina käytiiin uusien harjoitusten kimppuun heti aamukahvilta päästyä. Ihmiset saivat aluksi heitellä päättömiä "entäpä jos?" -ideoita ilmaan, mitä hurjempia sen parempi. Fläppitaululle kirjoitettiin mm. "tähdet ovat reikiä taivaankannessa", "maa ei olekaan ontto", "musta Kolumbus", "suomalainen Muhammed", "intiaanit torjuivat valloittajat" ja muuta mukavaa. Kukin sai valita näistä ideoista yhden ja sitten käytiin töihin uutta novelli- tai romaanirunkoa laatimaan. Tehtävänä oli pohtia idean ulottuvuuksia maailmaan: miten kyseinen seikka vaikuttaa kaikkeen ja etenkin juoneen. Tekstille piti keksiä nimi, aloituslause, juonitiivistelmä, jonkinlainen juoneen kuuluva konflikti ja lopetus.
Outoja valoilmiöitäAurinko pilkisti pilvien välistä sopivasti, joten pääsimme purkamaan miljööharjoitusta ulos nurmikolle. Kurssilaiset olivat taas kerran venyneet melkoisiin suorituksiin. Olin valinnut omaksi aiheekseni "mustaihoinen Kolumbus" ja onnistuin herättämään huomiota (myös omasta mielestäni räväkänpuoleisella) alkulauseella "Timbuktun miehistöstä oli viidennes menettänyt päänsä kapinan jälkeen, kaksi päivää ennen kuin ensimmäisen kerran nähtiin pohjanmiesten lohikäärmelaiva".
Kyseessä on vaihtoehtohistoria -tarina, jossa Malin keskiaikainen imperiumi on voimissaan ja laajentunut löytöretkien kautta Keski- ja Pohjois-Amerikan rannikolle. Eurooppa on sortunut muslimien pyhän sodan jalkoihin, lukuunottamatta Pohjois-Eurooppaa, jossa hurjat pohjanmiehet pitävät puoliaan ja tekevät matkoja Labradoriin ja perustavat lukuisia siirtokuntia Kanadan puolelle. Malin ja viikinkien laivastot käyvät taisteluja uuden mantereen itärannikolla.
Hirtetty suntio ja muita kertomuksiaJohanna Sinisalo piti luennon henkilöhahmoista, jonka jälkeen saimme entistä tiukemman harjoituksen, jossa piti sijoittaa edellisen harjoituksen ympäristöön jonkun kurssilaisen (tai ohjaajan) pohjalta laadittu henkilöhahmo. Nyt harjoitus piti kirjoittaa proosakatkelman muotoon alusta loppuun. Kurssilaisten seniori Esa Tabermann veti tässä vaiheessa täyden potin. Esan proosakatkelma julkaistaan tässä Kosmoskynän numerossa, samoin kuin oma juttuni.
LoppukiitoksetKurssia pidettiin yleisesti onnistuneena. Kiitokset Uudenmaan läänin taidetoimikunnalle apurahasta, jonka turvin pystyimme pitämään kurssimaksun kohtuullisena ja maksamaan kurssin vetäjille asiaankuuluvat palkkiot. Erikseen mainittakoon, että lisäksi saimme maittavan lounaan ja kahvit molempina päivinä, joten Sohviin ei tarvinnut poiketa edes syömään (eikä siihen olisi ollut aikaakaan).
Julkaistu Kosmoskynä 2/1993:ssa. WWW-versio: Pasi Karppanen. Sisällön copyright tekijöiden. Kaikki oikeudet pidätetään.