Algis Burdys: Kirjoittaminen (osa 4)
(Suomennos Tapani Ronni)
(Kosmoskynä 1/1995)
Esimerkki puuttuvasta kliimaksista, joka ei itse asiassa puutu.Kolmella edellisellä kerralla olen kertonut sinulle kertomuksen kolmesta osasta ja sanonut, että jotta ne olisivat tarina, jonkin muun sijasta, akikkien seitsemän osan täytyy olla siellä. Tämä on totta. Mutta on myös totta, että tarinoita lukiessa se ei aina tunnu pitävän paikkaansa. Miksi näin on?
Jotkin hyvin menestyneet kaunokirjalliset tuotteet eivät ole olleet tarinoita. Tämä pitää paikkaansa todennäköisimmin silloin, kun juttu on lyhyt: mitä lyhyempi se on, sitä todennäköisemmin se on pila. Pilan ei tarvitse olla hauska: sillä pitää olla se ominaisuus, että se on yhden idean juttu keinotekoisessa miljöössä. Kaikki miljööt ovat tietenkin keinotekoisia, mutta pilajutussa ne ovat ilmesien kainotekoisia, jotta idea olisi räikeä. Useimmat pilajutut ovat hauskoja ja niillä on pitkä huumorin perinne takanaan. Huumori nojaa pitkälti räikeyteen, ja niinpä lukija odottaa jotain hauskaa kun hän kohtaa miljöön, joka on sopiva jututn kärkeä varten. Mutta monet pilajutut, erityisesti silloin kun ne kirjoitetaan ja myydään kaunokirjallisilla markkinoilla eivät ole niinkään hauskoja, vaan pikemminkin huumorin rajoilla. Damon Knightin ”Not With a Bang” on yksi esimerkki.
Siinä yksinäinen mies selviytyy maailmanlaajuisesta ydituhosta. Hänellä on kuitenkin taipumusta outoihin kohtauksiin: hän saa silloin tällöin tilapäisiä halvauskohtauksia. Hänellä on kuitenkin nyt (tilapäinen) vastamyrkky. Hän kohtaa lopulta viimesien hengissä säilyneen naisen ja nainen on häneen hullaantuntut. Naisella on outo piirre: hän on patologisen ujo. Mutta nainen suostuu antamaan hänelle vastamyrkkyä kun hän sitä tarvitsee, ja mies antaa hänelle koko varastonsa. Sitten hän pyytää anteeksi ja poistuu miestenhuoneeseen, astuu sisään, ovi sulkeutuu hiljaa ja halvauskohtaus iskee. Nainen ei mene milloinkaan miestenhuoneeseen. Mies on tuhin oma. Tästä syntyy pila.
Tämä on hyvin hankala muoto aloittelevalle kirjoittajalle. Jopa etevälle kirjoittajalle tämä muoto on vaikea jos hänellä ei ole taipumuksia. Tämän johdosta pilajuttuja julkaistaan harvoin, koska niitä kirjoitetaan vähän. Tarina toisaalta soveltuu lähes jokaiselle.
Ymmärrä minut oikein. Sinulla on erinomaiset mahdollisuudet, jos harjoittelet riittävän kauan oiekita asioita, ja vain niitä, että myyt tarinan - kenties useamman kuin yhden - oli sinulla sitten lahjoja tai ei. Tarinan.
Lahjakkuus - joka on muuten iitä sanoja, joille ei ole tarkkaa määritelmää - on valtavasti yliarvostettu hyödyke. Loppujen lopuksi voiton saa kovalla, sitkeällä työllä. On suurenmoistam jos olet lahjakas ja teet kovasti töitä. Mutta vaikka sinulla ei olisi kovinkaan paljon lahjoja tai ei lahjoja ollenkaan, kova työ vie sinut päämäärään ennemmin tai myöhemmin.
Homman juju on tietenkin tuottavuus. Oletko haluas tekemään niin paljon töitä kuin sinulta ehkä vaaditaan? Useimmissa tapauksissa vastaus osoittautuu olevan ei. Useimmissa sellaisissa tapauksissa se on asianmukainen päätös. Jokin muu palkitsee yhtä suuren määrän kovaa työtä. Mutta jos haluat kovasti kirjoittaa, eikä sinua pysäytä mikään , ja jos harjoittelet oikeita asioita, onnistut todennäköisesti lopulta.
Mutta puhe oli seitsemästä osasta, niiden näennäisestä poissaolosta joistakin tarinoista. Seitsemän osaa ovat 1) henkilö 2) taustassa 3) ongelman kanssa 4) koettaa ratkaista sen, mutta 5) epäonnistuu, koska hön ei ymmärrä sitä lainkaan, ja epäonnistuu taas vaikka hän ymmärtää sen paremmin, ja taas kerran vaikka hänen panoksensa ovat kasvaneet ja 6) onnistuu lopulta kun kaikki on pelissä, yhdennellätoista hetkellä, ja 7) luotettava henkilö astuu esiin ja sanoo: ”Tarina on todella lopussa.”
Kun kirjoittaja on hankkinut tietyn määrän kokemusta, ja jos hän valitsee niin, käsikirjoituksella voidaan pelata melko paljon.- joissakin tapauksissa hämmästyttävän paljon. Muista, että käsikirjoitus ei ole tarina. Niinpä käsikirjoitus ei mahdollisesti sisällä koko tarinaa sanojensa sisällä.
On olemassa ääritapauksia. Roald Dahlin tarina ”The Man From the South” esimerkiksi. Siinä mies pysähtyy saluunaan kaupungissa, jossa hän on muukalainen, tarkoituksenaan pelkästään haukata pieni lounas matkan varrella. Odotellessaan tarjoilijaa hän alkaa sytyttää savuketta, mutta häne pysäyttää ehdottomaan sävyyn kauhea pikkumies, joka on syöksynyt baarijakkaraltaan. ”Lyön vetoa että sinä luulet että tuo syttyy!” kauhea mies julistaa.
Näkökulmahenkilömme katsoo sytytintä kädessään. ”Toki”, hän sanoo, ”tämä sytytin toimii yleensä ensi yrittämällä.”
”Lyön vetoa ettei toimi. Lyön vetoa -” ja kauhuea mies nimeää mäellä olevan talon, sen ulkopuolelle pysäköidyn Rolls Roycen, satamassa odottavan jahdin jha mitä kaikkea. Näkökulmahenkilömme on tolaltaan; hän huomaa kanta-asiakkaiden tuijottavan itseään. Hän tajuaa äkkiä olevansa täysin olosuhteiden armoilla ja etä hänellä luojan kiitos on ulospääsytie.
”Minulle ei ole mitään mistä löisin vetoa”, hän sanoo. ”Olen pelkkä tavallinen heppu. Joten olen pahoillani mutta -”
Kauhea mies tempaisee takkinsa alta lihakirveen. ”Sinullahan on sormi?”
Ja tilanne kehittyy, niin että lopulta miehemme on pöydän ääressä, yksi käsi sidottuna pöytään ja pikkusormi ojossa, kauhean miehen lihakirves on koholla, ja svuke on miehen vapisevilla huulilla kun hän nostaa sytyttimen ja valmistautuu iskemään tulen -
Silloin ovi paiskataan auki. ”Lopettakaa” sanoo kauhea nainen, joka on tullut sisään. ”Älkää tehkö sitä! Hän ei omista yhtään mitään siitä, mistä on lyönyt vetoa. Hän ei omista taloa mäellä, ulos pysäköityä Rolls Roycea eikä jahtia satamassa! Ei! Ne ovat kaikki minun! Kaikki minun.” nainen sanoo heilauttaen kättä, josta puuttuvat lähes kaikki sormet.
Ja siihen käsikirjoitus loppuu. ja vasta lopussa ymmärrät, että näkökulmahahmo, jonka Dahl on antanut sinulle, ei ole tarinalle tärkeä, paitsi että jonkun piti toimittaa mukaan kösi ja naiivius. Tarina kertoo miehestä ja naisesta, jotka elävät tässä kaupungissa, rajattoman kyllästyneinä, hakaten paloja irti toisistaan, ja nyt ohikulkijoista, mikä jatkuu ja jatkuu kunnes toinen tappaa toisen tai ohikulkevan muukalaisen, tai molemmat. Vaikuttaa aavistuksenomaisesti siltä, että se omaisuus, josta he käyvät kamppailua, on ehkä ollut osa isoa kartanoa, jonka perillisiä he ovat. vaikuttaa siltä - ihan ihtä vähän - että _kumpikaan:_ heistä ei omista tätä omaisuutta. Mutta siellä jossakin ob selvästi tarina kehittymässä, minkä naisen sanat ja ele todistavat, ja kliimaksi on vielä tulossa.
Dahl oli pirullisen älykäs novellisti: koetapa kirjoittaa häntä paremmin.
Ainakin yksi kirjoittaja onnistui. John Collier kirjoitti monia suuria novelleja, joihin lukeutuu ”The Chaser”. Siinä nuori mies etsii syrjäkaduilla, kunnes tulee synkän ja omituisen kaupan luo, jonka kilvessä lukee ”Kauppa”. Siellä on täytettyjä alligaattorinpoikasia ja kristallipalloja ja himmeästi valaistussa ikkunassa on jotain, joka on joko arvivalaan tai yksisarvisen sarvi. Nuori mies menee sisään ja jousen varassa kilisevä kello ilmoittaa hänen läsnäolostaan. Hyllyt on lastattu täyteen kaikenlaista ikivanhaa tavaraa tai muuta roinaa, ja kaukana niiden takana on tiski, ja sen takaa nousee seisomaan varttunut herrasmies, joka kysyy kohteliaasti: ”Miten voin auttaa teitä, herra?”
Nuori mies kataoo ympärilleen varmistaen, että on oikeassa paikassa. ”Minä haluan”, hän sanoo. ”vähän teidän pettämätöntä lemmenjuomaanne.”
”Ahaa, lemmenjuomaa. Voin toki myydä teille vähän sitä, mutta se on tosi tavanomainen tuote. Ettekö sen sijaan olisi kiinnostunut täysin huomaamattomasta myrkystämme?”
”Oletteko hullu? Haluan vähän lemmenjuomaa. Olen tavannut maailman ihmeellisimmä tytön, mutta hän ei pidä minusta. Haluan hänen rakastavan minua, menevän kanssani naimisiin, pitävän huolta kaikista tarpeistani, kuuntelemaan joka sanani, olemaan kyvytön olemaan erossa minusta missään olosuhteissa!”
”Ahaa. No, ymmärrän, mutta miedän huomaamaton myrkkymme -”
”Lopettakaa! Myykää minulle lemmenjuoma. Kuinka paljon se maksaa?”
Mies kohauttaa harteitaan ja nappaa hyllyltä pikku pullon. ”Viisikymmentä senttiä. Tässä. Meidän huomaamaton myrkkymme on paljon kalliimpi: teidän täytyy luovuttaa koko omaisuutenne. Mutta -”
”Lopettakaa! Tässä on kaikki mitä haluan” nuori mies sanoo, sieppaa pullon, iskee tiskiin viidenkymmenen sentin kolikon ja kävelee takaisin etuovelle. Hän pysähtyy ovelle ja kääntyy takaisin kaupanpitäjään päin ja sanoo: ”Hyvästi” ja poistuu ovesta kello kilisten. ”Au revoir”, sanoo kauppias.
Jos et ensiksikään tiedä, että ”au revoir” tarkoittaa ”näkemiin”, juttu ei toimi. Mutta kun Collier kirjoitti sen, hänellä oli täysi syy uskoa, että suurin osa hänen yleisöstään tiesi sen. Hän otti toisen, paljon suuremman riskin. Juttu riippuu siitä, olisiko hänen yleisönsä riittävän kypsä tajutakseen, että se mitä nuori mies kuvitteli haluavansa, muuttuisi pian hänelle sietämättömäksi. Mutta siihen mennessä iso osa maailmaa tiesi mitä odottaa John Collierilta ja ahmi sen innolla.
Novellissa ”The Chaser”, kuten myös novellissa ”The Man From the South”, voit etsiä koko käsikirjoituksen läpi löytämättä kaikkia seitsemää osaa.
Seitsemän osaa eivät ole vielä kokonaan tapahtuneet: kliimaksia ei ole vielä ollut. Mutta juuri siksi, että me odotamme kaikkia seitsemää osaa, ja ne tapahtuvat tulevaisuudessa, tarinat toimivat. (Ne muuten toimivat siitä riippumatta, mikä varsinainen osa 6 mahdollisesti olisi, niin kauan kuin kaikki mahdolliset osat 6 ovat tyydyttäviä.) Ne eivät ole pilajuttuja, vaikka ”The Man From the South” lähes muistuttaa sellaista. Ero niiden ja ”Not With a Bang” -novellin välillä on se, että me näemme kliimaksin häämöttävän tulevaisuudessa, mutta se ei ole vielä tullut.
Alku Keskiosa Loppu 1 4 7 2 5 3 • 6 (6) on kliimaksi. Se ei mahdollisesti ole mukana käsikirjoituksessa.
Tämä on OK. Muistat, että vaikka käsikirjoitus kulkee vasemmalta oikealle, alusta loppuun, ja tapahtumat kulkevat siinä väistämättä peräkkäin, tarina elää mielessä, joka ei pelkästään kykene käsittelemään monikerroksisia syötteitä, vaan itse asiassa pitää niistä enemmän. Vaikka käsikirjoituksesta peräisin oleva raakasyöte tulee väistämättä mieleen sarjana, se käännetään heti joksikin, jonka mieli pystyy käsittelemään paljon paremmin. Muista, että lukijat vertaavat jokaista uutta tiedonpalaa akikkiin aikaisempiin paloihin, ja he antavat arvoja niille paloille hyvin monien eri kriteerien mukaisesti, ei pelkästään sillä yksinkertaisella perusteella, että ”tämä on viimeinen pala”. Kun tarina ottaa väliaikaisen muodon, siihen sisältyvät palat, jotka eivät ole vielä tulleet mutta ovat todennäköisesti tulossa. Jos käsikirjoitus ei tee mitään niiden vastaista, nämä palat jatkavat olemassaoloaan uskottavina.
Nämä palat perustuvat kaikkeen siihen, mitä lukija on löytänyt käsikirjoituksestasi tähän pisteeseen mennessä. Jos lopussa käy ilmi, että et tarkoittanut niitä, sinua syyretään mahdollisesti oikein perustein siitä että olet esitellyt vääriä johtopäätöksiä, ja tarinasi arvo putoaa huomattavasti. Mutta jos tarkoitat niitä, sinulla on jotain sellaista kuten ”The Man From the South”, tai ”The Chaser”. (Kyseinen väärä johtopäätös on itse asiassa nimeltään ”väärä johtolanka”.)
Huomaat myös, että tarinassa ”The Man From the South” palat 1, 2, 3, 4, 5, 6 ja 7 eivät mahdollisesti ole lopussa samojam joita ne näyttivät olevan käsikirjoituksen rungossa. Sinä kuvittelit tietäväsi mitä ne olivat, mutta ne eivät olleet niitä. ne olivat kuitenkin siellä: niitä vain ei ollut kirjoitettu paperille, tai joissakin tapauksissa ne oli kirjoitettu paperille, mutta sinä annoit niille eri arvon.
A) Älä harmistu: Dahlin tarina olisi epäonnistunut jos olisit tajunnut ne oikein lukiessasi käsikirjoitusta; B) yleinen läksy tästä on se, että jos jokin on yksinkertaista, se ei tarkoita että siihen pitäisi välttämättä suhtautua yksinkertaisesti.
* * *
Niin. Haluaisin ehdottaa, että miettisit kahdesti ennen kuin alat kikkailemaan urasi alussa. On vaikea kirjoittaa yhtä hyvin kuin Roald Dahl tai John Collier näiden ollessa uransa huipulla: eivät hekään aloittaneet näin. ja se ei ole pelkästään vaikeaa, se rajoittaa yleisösi suhteellisen hienostuneiden lukijoiden ryhmään. Jotain voi oppia siitä seikasta, että Dahl, Collier ja useimmat erinomaiset novellistit saivat romaaneillaan suhteellisen vaatimattoman menestyksen. Liikaa hienostelua kerralla ei edistä myyntiä.
Käännetään asia toisin päin: jos luet monia bestsellereitä, kuten minä tein vuosikausia Chicago Sun-Times-lehdessä, huomaat nopeasti, että niiden kirjoittajat panevat seitsemän osaansa helposti nähtäville ja pitävät tarinansa suhteellisen yksinkertaisina. Heidän palkintonsa on rikkaudet, joita useimmat kirjoittajat eivät osaa edes kuvitella. Monet heistä tietävät kuinka kirjoitetaan ”paremmin” kuin he tekevät; he tietävät myös, että se olisi heille tuhoisaa taloudellisesti.
Mutta jopa spekulatiivisessa fiktiossa, josta me kai todella olemme puhumassa, monet kirjoittajat, vanhat ja uudet, ovat luoneet uransa panemalla kaikki seitsemän osaa käsikirjoitukseen. Heistä ei ehkä puhuta silloin kun muut kirjoittajat puhuvat ”todella hyvistä kirjoittajista” - vaikka yhtä hyvin heistä ehkä puhutaankin - mutta A) tämä ei estä yhtään palkkansa arvoista kustannustoimittajaa, ja B) useimmat kirjoittajia koskevat jutut, joita muilta kirjoittajilta kuulee, ovat arvottomia. Tuskin kukaan kirjoittaja pystyy muodostamaan toisesta kirjoittajasta todella objektiivista mielipidettä. Sillä, mitä sinun ja sinun lukijoittesi välillä tapahtuu, on merkitystä, ei millään muulla.
Julkaistu Kosmoskynä 1/1995:ssa. WWW-versio: Pasi Karppanen. Sisällön copyright tekijöiden. Kaikki oikeudet pidätetään.