Marko Kivelä: Pari sanaa fantasiakirjoittamisesta
(Kosmoskynä 4/1995 - Legolas 1/1995)
Ei liene mahdollista määritellä mitään oikeaa tai edes parasta tapaa kirjoittaa. Kuitenkin on eräitä asioita, joiden huomioonottamista voin suositella ja joiden pohtimisesta ei ainakaan ole fantasiakirjoittajalle mitään haittaa, mutta lukija nauttii tekstistäsi varmasti paljon enemmän...
1. Tyyli
Ennen kuin panevat tarinansa koneensa uumeniin, monet rakentavat maailmansa valmiiksi tai vaikkapa viimeistelevät juonen mielessään. Minusta tämä ei ole välttämätöntä. Toki kirjoittamisen kannalta näistä esitöistä on suurtakin apua, mutta ilman niitäkin pärjää.
Eräs seikka olisi kuitenkin ratkaistava aluksi, nimittäin minkälaisella tyylillä tarina kirjoitetaan. Eli esimerkiksi: tuleeko tarinasta sadunomainen, realistinen tai vaikkapa täysin irrationaalinen vailla mitään kiinteitä sääntöjä. Valitsemasi tyyli jo itsessään asettaa tiettyjä vaatimuksia tarinalle, maailmalle ja henkilöhahmoille. Tyyli myös määrää sen miten ideoita käsitellään.Usein varsinkin aloittelevalIe fantasiakirjoittajalle ei tämä tyylinvalinta ole lainkaan niin itsestäänselvää kuin pitäisi. Tämä näkyy etenkin sanavalinnoissa, mutta joskus myös tyylin muuttumisena kesken tarinan. Vakava, "realistisempi" fantasia vaihtuu yhtäkkiä sivulla kuusi vaikkapa Tolkien-plagiaatiksi (Vaikkakin useammin toisinpäin. eli aloitetaan Tolkienilla ja lipsutaan sitten johonkin suuntaan).
Yksi edellytys julkaisukynnyksen ylittämiselle on se, että tarina on tyylillisesti yhtenäinen. Tarkkailkaapa siis tarinoitanne ja varmistakaa, että ainakin tämä ehto on täytetty. Mitä sanavalintoihin tulee, niin varsinkin kuvailevissa tekstinkohdissa tuntuu syntyvän helposti tyylirikkeitä.
Sopisiko esimerkiksi keskiaikaiseen fantasiamaailmaan sijoittuvan tarinan henkilökuvaksijokin seuraavista:
"bisneshenkinen, sosiaalipummi, luuseri, snobi, mikälie merkonomi"? (Huom. parodiassa mikään tässä artikkelissa esitetty sääntö ei täysin päde.)Jos vaikka maagi herättää tarinassasi patsaan eloon, on se edelleen patsas, ei androidi eikä edes robotti! Myös uskontoterminologian käyttö on usein vaarallista, sillä jos maailmassa ei ole kristinuskoa, ei termeillä "hyvä kristitty" tai "pirun riivaarna" (piru kuuluu juutalais-kristilliseen mytologiaan) ole pohjaa.
2. Maailman luominen
Johdonmukaisuus ennen kaikkea. Maailmanluomisessa tärkeintä on, että mitkä säännöt ikinä maailmaan valitaankaan (luonnonlakiemme korvikkeiksi) toimivat ne johdonmukaisesti ja aina samalla tavoin.
Otetaan vaikka Burroughsin idea tyypistä, joka siirtyy huomattavasti aiempaa alemman painovoiman omaavalIe planeetalle. Kun hän kykenee pomppimaan usean metrin korkeuteen, olisi pahasti epäloogista laittaa samainen heppu kiipeämään kolmimetrisen aidan yli. Tässäkin pätee sama kuin tyylissä, maailman pitää noudattaa samoja lakeja tarinan alusta loppuun.Myös nimeäminen kuuluu maailman luomiseen. Ainakin minä vierastan fantasiatarinoita, joissa niminä on Bob, Hans, Jim tai vaikkapa Pekka. Liian tutut nimet vievät tuosta vieraaksi aiotusta maailmasta osap sen omaleimaisuutta (ja uskottavuutta).
Eikä riitä sekään, että keksii mahtavan kasan tarpeeksi outoja nimiä, vaan vielä tällöinkin täytyisi miettiä, ovatko näiden äänneasut riittävän lähellä toisiaan. Saman kielialueen edustajilla on yleensä samankaltaisia nimiä.
Äänneasultaan muista täysin poikkeavat nimet tulisi siis antaa joillekin ulkomaalaisille, muukalaisille. Usein fantasiamaailmassa tallustelee muitakin älyllisiä olentoja kuin ihmiset, mutta kumminkin eri rotujen käyttöä pitäisi miettiä pariinkin kertaan.
Jos on pakko käyttää upeaa hyvisrotua (haltiat), ei tämän välttämättä tarvitsisi olla Tolkienin toistelua. Hyviksilie voisi vallan hyvin antaa uusia piirteitä, eikä uusi rodun nimikään olisi pahitteeksi (haltioilta kuulostavat, haisevat ja maistuvat hyvikset kyllä kannattaa nimetä haltioiksi, sillä pelkkä uudelleen nimeäminen ei tee haltioista perhosia).
Mitä örkki-nimisiin ääliöihin tulee, niin unohtakaa koko rotu. Pahisten ei nimittäin tarvitse olla maan alla asuvia älykääpiöitä, jotka eivät edes osaa kunnolla toimia yhdessä. Itseasiassa pahisrotu voisi olla niin kehittynyttä, että pääpahiskin voisi olla tuosta nimenomaisesta poppoosta lähtöisin.
Tietenkään maailman ei tarvitse edes omata tuota hyvä / paha -jakoa, eikä kaikkien vihollisten suinkaan tarvitse olla pahoja, rumia ja kieroontuneita.
3. Tarina
Periaatteessa fantasian parhaita puolia on sen tarinapainotteisuus. Siinä kun on keskitytty menemään ja seikkailemaan, ei pohtimaan hyviksen traumojaja painajaisunia (eikä sitä miten isi sulki hyviksen kaappiin tämän ollessa pieni, heh heh).
Mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikkien tarinoiden pitäisi olla samanlaisia. Ei! Ei aina tarvitse pelastaa maailmaa jonkun ennustuksen ohjaamana. Ei aina tarvitse hakea tai tuhota jotain maagista esinettä. Suuria taisteluja voidaan käydä ilmankin, suuria tekoja voidaan tehdä rahasta tai rakkaudesta, ei aina maailman pelastamisen tai velvollisuuden takia.Lisäksi muista, että jos tarinoissasi listitään ensin pikkuhirviöitä, voi niitä helpommin jatkaa (eipähän tarvitse herättää sitä pahaa jumalaa uudelleen henkiin jollain epäuskottavalla vedolla). En silti tarkoita, että pitäisi kirjoittaa trilogioita.
Muista myös, että seikkailemaan lähetettävä ryhmä voi toki tuntea toisensa jo ennen seikkailuun lähtöä. Ei aina tarvitse rakentaa roolipeli porukkaa... anteeksi roolihah... anteeksi, siis seikkailijaporukkaa esittelemällä jotain hahmoa ja tuomalla tätä tuon esittelyn jälkeen peliin... ei kun tarinaan. Älä ota oppia roolipelikirjoista.
4. Kliseistä
Minusta ilmaisu "klisee" on jo aikamoinen klisee, kun puhutaan fantasiasta, mutta koska se kuitenkin koskee fantasiakirjoittamista, sanon myös siitä pari sanaa.On totta, että tiettyjä ideoita käytetään fantasiassa liian usein, mutta ei se silti tarkoita, että kaikki Tarun Sormusten Herrasta jälkeen kirjoitetut fantasiakirjat, joissa esiintyy maaginen esine tai jokin muu klisee, olisivat huonoja.
Itse asiassa useimmat kliseet ovat edelleen käyttökelpoista materiaalia, mutta juuri niiden kohdalla kannattaa olla erityisen tarkkana. Vain omaperäisellä tai hyvin taitavalla käsittelyllä nuo kliseet kääntyvät edukseen. KeskinkertaisilIe kirjoittajille sen sijaan tuo kliseiden käyttö on se vihonviimeinen tikki, joka vie kirjoittajan muiden mitättömyyksien joukkoon.
Luettuasi tämän loppuun voitkin jatkaa aiheen parissa siirtymällä seuraavalle sivulle. Sieltä alkaa Petri Hiltusen artikkeli Fantasian pahimmat kliseet - top 10, jossa pureudutaan noiden kliseiden nimeämiseen tarkemmin. Lue se ja laske montako niistä olet käyttänyt viimeisimmässä tarinassasi. Olivatko ne todella tarpeen, rehellisesti?
Julkaistu Kosmoskynä 4/1995:ssa. WWW-versio: Pasi Karppanen. Sisällön copyright tekijöiden. Kaikki oikeudet pidätetään.