Anetta Meriranta: Kyllä minä tiedän, mitä sukupuolta Indira Gandhi oli – se vain lipsahti
(Kosmoskynä 2/1996)
On joitakin kysymyksiä, joihin näin siirtolaisena joutuu jatkuvasti vastaamaan, kuten: "Mitä asiaa kaipaat eniten Suomesta / entisestä kotimaastasi?" (Vastaus: Kunnon suihkua, tasavaltalaista flilistä, Helsingin ratikoita) tai:"Mikä asia sinua eniten ärsyttää täällä Britanniassa?" (Vastaus: Huono suihku, tapa määritellä puhujan aksentin mukaan hänen luokkansa, koulunsa, isänsä ammatti ja Pohjois-Irlannissa uskonto – tämä ei tietysti koske meitä ulkomaanpellejä – ja olematon joukkoliikenne isojen kaupunkien ulkopuolella.) Mutta sen sijaan minulta harvoin kysytään: "Mikä on ollut vaikeinta englannin kielessä?" Ja tähän vastaus on: Pitää ihmisten sukupuoli mielessä.
Ensikosketus sukupuolisidonnaiseen yksikön kolmanteen persoonaan tulee yleensä käännöskirjaa lukiessa. Kirjassa on alaviite: "Hän" tarkoittaa tässä tilanteessa miestä. Tai kirjan henkilö kirkuu paniikissa: Mutta se nainen ei ollut siellä...! Sananvalinnan uskottavuus jää lukijan harkintaan.
Sitten on edessä se päivä, jona pöllämystynyt pikku koululainen tuijottaa edessään olevaa englannin (tai ruotsin tai ranskan tai espanjan tai neutrit pikkutytöt omaavan saksan) oppikirjaa ja kysyy "miksi?" kun hänelle selitetään pronominin erikoisuus.
Meille asian katssottiin olevan niin vaikean, että sen opettaminen jätettiin oppikoulun huoleksi. Pronominen käyttö opetettiin, mutta kysymykseen ei koskaan kerrottu vastausta.
Enkä edes tiedä onko sitä. Ja koko käsite neutraalista yksikön kohnannesta persoonasta tuntuu olevan outo monelle alkuasukkaalle täällä ilmansuunnalla. Mitä, eikö teillä todellakaan ole eri pronomeja maskuliinille ja feminiinille? Jota seuraa yleensä toteamus, että ainakin puhujalle olisi vaikeata oppia ajattelemaan niin, ettei tietoisesti ajattelisi henkilön sukupuolta hänestä puhuessaan.
Mutta vaikeaa se on minullekin edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen, kosken sitä oppinut automaattisesti ajattelemaan pienestä pitäen. Suomenruotsalainen ystäväni, joka on ollut koko ikänsä kaksikielinen, sanoo sen tulevan automaattisesti.
Sen sijaan olen törmännyt huomioihin, että vaikka joku suomalainen osaisi miten erinomaista englantia hyvänsä, hän tuppaa sotkemaan pronomineissa. (Ja jos haluan sekoittaa asioita, kerron lisäksi puhekielen tavasta viitata ihmisiin sanalla "se".)
Mutta suomi on saanut neutraaliudestaan tasa-arvoisen kielen maineen – ja onhan se sitä, ainakin moneen muuhun kieleen verrattuna. Edellä kuvailtua lausumaa seuraa usein myös ihailu: maskuliini ei olekaan oletusarvo vaan kaikki ihmiset ovat samalla viivalla.
Lisää ihailua tulee, kun kerron että suomen sana ihminen ei sisällä viittausta sukupuoleen, ja että sanat mies ja nainen eroavat toisistaan ilman, että tulee viitteitä siitä, että jompi kumpi sana olisi johdettu toisesta.
Englannin kielen pronominiongelmiin liittyy maskuliinin käyttö oletusarvona, tarkoittamaan molempia sukupuolia. Tätä toisteli englannin opettajani, mutta aina vain se kuulosti oudolta, ja sovinistiselta se kuulostaa monesta äidinkielenäänkin englantia puhuvasta. They-pronominia – joka tässäkin tilanteessa taipuu monikossa – käytetään enenevässä määrin viittaameen henkilöihin, joiden sukupuolta ei tiedetä.Useinmiten se kuulostaa erittäin luonnolliselta: "Everybody must return their plate after eating." Kun ekan kerran törmäsin siihen tilanteessa, jossa kirjan henkilö yritti pelastaa toista avaruusromun seasta tietämättä jälkimmäisen sukupuolta, se oli aluksi hieman outoa, mutta siihen tottui. Ensi kerralla en varmaan edes huomaa pronorninin käyttöä.
On tietysti kirjailijoita ja ihmisiä, jotka mielummin loisivat ehtä uuden, neutraalin pronominin, mutta toisaalta they-sana on tuttu ja turvallinen, ja sitähän käytti jo Shakespearekin. Ja siinä on mies, jonka sanaa tällä saarella kunnioitetaan.
Kerran kirjoitin ja julkaisin novellin, jonka päähenkilön sukupuolta en itsekään tiennyt. Se ei ollut tarinassa oleellista, enkä siis viitsinyt miettiä asiaa sen kummemmin. Ja suomekisihan tällainen temppuilu on harvinaisen helppoa – vaikka on sitä harrastettu niissäkin kielissä, joissa se on oikea haaste. Sitä en tiedä, ärsyttääkö sukupuolen pimittäminen sellaisia, jotka ovat tottuneet saamaan sen selville ensimmäisessä lauseessa, minua ei tunnu haittaavan.
Tosin en minä sitä todellakaan muista, vaikka olisin sen lukenutkin; juuri vastikään tuli esiin tilanne, jossa olin autuaasti jo unohtanut, mitä pronorninia yhdestä kirjan henkilöstä – jolla oli lisäksi neutraali nimi – käytettiin.
Ja kun jouduin englanninkielisessa tekstissä kertomaan appeni ja yhden kollegansa tapaamisesta, olin äimänä. Kollegan nimi ja sukupuoli olivat unohtuneet, ja nimenomaan tässä tilanteessa they-pronomini oli tavallisen kömpelö.
Yksi tuttuni, jolla on kyselyiässä oleva lapsi, kertoi olevansa rasittunut lapsensa halusta tietää kaikkien ympäröivien olentojen sukupuoli. "Kun joka hemmetin koirankin sukupuoli pitää tietää!" MInkäs teet, lapsi ei pysty käsittelemään maailmaa, jossa hän ei tietäisi minkä pronorninin millekin panee.
Ehkä tämä on osasyynä siihen, että kun etsin täältä neutraalia lasten t-paitaa, ei sellaista helpolla löytynyt. Ja kuulema lastentarhassakin tietävät miten päin napitus pitää puserosssa tytöillä ja pojilla olla – minä en muista vieläkään.
Vieraalla kielellä kirjoitaminen on muuten osoittautunut hämmästyttävän ongelmattomaksi. Sitä ajattelee englanniksi niin eri tavalla – paitsi että ajatus töksähtelee niiden pronorninien kohdalla – että kieli sujuu, ainakin paperilla, ihan itsestään.Muut ongelmat ovat lähinnä oikeinkirjoituksellisia; sitä ei millään opi muistamaan, että kielet, kansallisuudet, viikonpäivät ja esimerkiksi erisnimistä johdetut sanat kirjoitetaan yleensä isolla kirjaimelIa.
Sitten voi törmätä aivan uudenIaisiin tilanteisiin, kun rupeaa sotkemaan englantia suomeen, idiomit vääntyvät väkisin suomeksi ja lopputulos on vähintäänkin omituinen. Äsken taisin suomentaa jotain tyypillisen englantilaista: British understaternent.
Ja on muistettava että asiat voisivat olla pahemminkin. Voisi niin olla, että nokka Saksan maalle suuntautunut olisikin.Jawohl.
Julkaistu Kosmoskynä 2/1996:ssa. WWW-versio: Pasi Karppanen. Sisällön copyright tekijöiden. Kaikki oikeudet pidätetään.