Vesa Lehtinen: Neil F. Comins: What If the Moon Didn't Exist?
(Kosmoskynä 4/1996)
HarperCollins, 1993
ISBN 0-06-016864-1On jo sanottu moneen kertaan ettei Kosmoskynässä julkaista kirja-arvosteluja; niitä saa lukea muualtakin. Mutta minusta tämän kirjan mainitseminen on perusteltavissa, koska se ei ole fiktiota sanan varsinaisessa merkityksessä. Se on esitys extrapolaatiosta tieteellisten tosiseikkojen pohjalta.
Kirjassa on sarja artikkeleita, joista osa on ilmestynyt aikaisemmin toisessa muodossa Astronomy-lehdessä. Spekulointi menee seuraavaa rataa: Mitä jos Kuu olisi lähempänä? Mitä jos aurinko olisi suurempi tai Maa pienempi? Mitä jos näkemämme valo viiraisi infrapunaan päin? Mitäjossausta parhaimmillaan - ja ainakin teoriassa "mitäjossaus" on tieteiskirjallisuuden peruspilari.
Kirjan otsikon spekulaatiosta (Mitä jos Kuuta ei olisi) tulee maallikollekin varmaan vähintään vuorovesi mieleen; itse asiassa vuorovesi mainitaan melkein joka luvussa. Mutta Comins ei lopeta tähän; hän mainitsee myös Kuun maan pyörimisliikettä hidastavan vaikutuksen.Cominsin käyttämän teorian mukaan Kuu syntyi kappaleista, jotka syntyivät Marsin kokoisen planetesimaalin törmätessä planeettaan ennen sen jäähtymistä. Ne kappaleet, jotka eivät pudonneet takaisin, yhdistyivät nykyiseksi Kuuksi.
Kuuton Maa (josta comins käyttää nimeä Solon) ei olisi ainoastaan geografisesti toisenlainen. Sen päivä olisi vain kahdeksan tuntia pitkä, koska Kuu ei olisi ollut sitä hidastamassa. Tuulet olisivat voimakkaampia ja lähinnä Itä-länsi-suuntaisia tässä happipitoisemmassa ilmakehässä. Eroosio olisi tehnyt vuorista matalampia. Magneettikenttä olisi voimakkaampi ja revontulet harvinaisempia.
Elämä olisi syntynyt hitaammin, kasvit olisivat matalampia ja enemmän havupuita muistuttavia – jolleivat lehdet olisi kokonaan korvautuneet sylintereillä. Sukeltavien vesilintulajien määrä nousisi, keuhkolihasten olisi oltava vahvempia. Toisaalta suuremman happimäärän takia kudosten tuottama energia olisi suurempaa ja tuulen jäähdytysmekanismi poistaisi ylikuumenemisvaaran. Nopeutta riittäisi.
Eläimillä olisi paljon aerodynaamisempi ruumiinmuoto kovemman tuulen takia. Pelkkä tuulen ryöpytiämä hiekka ja kivet vaatisivat niitä kehittämään kovemman nahan. Ehkä ihmistenkin aivorustinki olisi oppinutsuodattamaan tuulen huminan pois kuuloalueelta.Puhumattakaan siitä, että on pakko tuottaa suurempaa mölyä tullakseen kuulluksi. Kuulon käytännöllisyyden vähetessä ihmisistä voisi tulla visuaalisempia. Ehkä he alkaisivat loistaa valoa tai jotain muuta aallonpituutta. Jollemme hyppäisi suoraan orgaanisen radion aikaan.
Comins uskaltautuu ehdottamaan, että ehkä metsästämisvaikeudet (yöllä ei ole edes Kuuta valaisemassa) johtaisivat siihen, että maanviljelys keksittäisiin aikaisemmin. Jonkin verran hän myös spekuloi muilla Kuun puuttumisen kulttuurivaikutuksilla, muttei rohkene ryhtyä yleistämään muun kuin jonkin verran tähtiteteen historian suhteen. Ei ilmeisesti katso olevansa asiantuntija.
Kirja kuvailee myös asioita, joita ei välttämättä heti tule ajatelleeksi.Neljänneksen lähempänä oleva Kuu pitäisi taivaan jatkuvasti sinisenä ja olisi imenyt suurimman osan Maahan osuneita meteoreista – meillä ehkä olisi vieläkin hirmuliskoja tai ainakin Lappajärvi puuttuisi kokonaan.
40 prosenttia pienemmällä maapallolla olisi myös ohuempi kuori ja siinä vaiheessa, kun elämä alkaisi siirtyä maalle, se ehkä olisi jo niin jäähtynyt, että mannerliikuntaa ei tapahtuisi; ehkä olisi vain yksi suurmanner ja vähemmän eroavat elinympäristöt kehittäisivät vähemmän toisistaan eroavia eläinlajeja.
Ohuempi ilmakehä päästäisi läpi enemmän meteoreja – tuhansien järvien maita olisi varmaan useampia...
Jos Pohjoisnapa melkein osoittaisi Aurinkoon,keskiyön auringon vyöhyke kattaisi suuren osan Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Puiden olisi pakko tulla toimeen maalämmöllä todella pitkien talvien aikana ja pihkan olisi pakko olla juoksevampaa. Ehkä jopa polttoaineeksi kelpaavaa.
Puolitoistakertainen aurinko päästäisi paljon enemmän ultraviolettisäteilyä ja vaatisi melkein maanpinnalle asti ulottuvan otsonikerroksen. Komeetat näkyisivät pitempään ja kauempana radallaan ja revontulet olisivat jokapäiväinen ilmiö. Ihmiskunta puolestaan joutuisi tottumaan yöelämään.
Comins lähtee olosuhteista, joissa Maa olisi vielä elinkelpoinen suht nykyisen kaltaiselle elämälle (muunlaista kun emme vielä tunnekaan). Hän rajoittaa spekulaationsa pienemmästä maapallosta 60:een prosenttiin nykyisestä, jotta sillä olisi vielä ilmakehä ja ottaa käyttöön vain puolitoistakertaisen auringon, jotta sillä edes olisi planeettoja.Kirjan lopun katatrofitilanteessa, jossa toinen tähti sivuuttaa auringon Pluton radan tienoilta, hän myös olettaa että me jotenkuten selviämme. Paitsi jos Maahan törmää muu kuin primordiaalinen (eli siis teoreettinen maailmankaikkeuden syntyessä muodostunut), pieni musta aukko.
Samoin Comins olettaa, että Maan paikalla olevalle planeetalle sekä syntyy elämää, että jossain vaiheessa syntyy ihmisen, älyllisen olennon vastine. Hän kyllä myöntää – muun muassa lainaten Stephen Jay Gouldia – että ei ole ollenkaan varmaa, että ihmistä syntyisi lainkaan, tai että mahdollinen älyllinen laji olisi lainkaan ihmisen kaltainen näin erilaisissa olosuhteissa. Mutta jostakin on aloitettava.Yhdeksäs luku käsittelee eri aallon- pituuksilla näkemistä ja viimeinen luku aivan päivänkohtaista ongelmaa: otsonikerroksen tuhoutumista. Useimmat tieteiskirjoissa kuvaillut planeetat (kirjan kirjallisesta laadusta huolimatta) ovat liiankin maankaltaisia tai sitten todella erikoisia 700:n G:n painovoimineen. Tämän opuksen kiIjoittaja ei mene läheskään niin pitkälle kuin Hal Clement tai Robert Forward, mutta skenaariot saattavat antaa jotain osviittaa, mitä toisilla planeetoilla saattaisi olla.
Artikkelit on kiIjoitettu suht kansantajuisesti, kaiketi jotta muutkin kuin tohtorismiehet ymmärtäisivät niitä (eipäs vimistellä halveksivasti siellä – Darwinin Lajien syntykin on kirjoitettu selkokielellä).
Hankin oman kappaleeni Akateemisen kirjakaupan kautta. Sitä on näkynyt joissakin interntin tilauskirjakaupoissa. Suosittelen.
Julkaistu Kosmoskynä 3-4/1994:ssa. WWW-versio: Pasi Karppanen. Sisällön copyright tekijöiden. Kaikki oikeudet pidätetään.