Vesa Lehtinen: Oriveden opit ‘97
(Kosmoskynä 2/1997)
Seuraava Vesa Lehtisen kirjoittama artikkeli julkaistiin Kosmoskynä 2/97:ssä ja se käy läpi Suomen Tieteiskirjoittajien Oriveden opistolla kesällä 1997 järjestämän scifi- ja fantasiasemiaarin antia. Tapahtumasta tuli lopulta aiottua lyhyempi, tiivis viikonloppuseminaari, joka sellaisenaankin tarjosi runsaasti tietoa ja kokemuksia paikallaolijoille. Tapahtumasta julkaistiin myös Pasi Karppasen kirjoittama pidempi raportti Spin-lehdessä.
Orivedellä oli tarkoitus järjestää ensin viikon mittainen kirjoituskurssi ja sitten viikonlopun kestävä scifiseminaari. Tositoimintaa koko viikolle! Tietenkään kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Ilmeisesti kurssin pituus, sen sijoittuminen arkipäiville ja toiselle tuhannelle kipuava hinta aiheuttivat oppilaskadon. Joten kurssi oli pakko siirtää hamaan tulevaisuuteen. Siispä jäljelle jäi vain viikonlopun seminaari. Siinäkin riitti pureskeltavaa.
VapaapäiväEnsimmäinen päivä – tai no, ilta – kului elokuvien parissa. Vanhat Melièren pätkät ja pakollinen Star Trek -jakso olivat ihan mukavaa katseltavaa, mutta allekirjoittanut myöntää käpykaartilaisuutensa 50-luvun Maailmojen sota -elokuvaklassikon suhteen – olen nähnyt sen jo liian monta kertaa (kahdesti).
Varsinainen ensimmäinen päivä aukeni ihan tarpeeksi lämpimänä. Ohjelmassa oli mainittu myös yleisluennosta, mutta se supistui Albert Camus'n elämäkerraksi. Varmasti aivan mielenkiintoista aiheeseen perehtyneille.
Varsinaisen aihealueemme käsittely alkoi kello kymmenen aikoihin. Raine Koskimaan pitämä luento Avant-popista ja scifin trendeistä ei ollut lainkaan niin tylsää kuultavaa kuin nimestä päättelisi. Avant-pop kuulostaa tervehenkiseltä scifin ja muunkin proosan tyylien yhdistelyltä, joskin luettu teksti kuulosti liiankin paljon suomalaiselta nykyromaanilta tai cut-up-tekniikalla kirjoitetulta esitykseltä. Koskimaa tosin painottaa, että kyseessä on lähinnä yksi suurta huomiota saanut scifn osa-alue.
Varsinaiseksi pääaiheeksi osoittautui kirjallisuuden elektronisoituminen. Internetissä on julkaistu jo useampi kuin yksi romaani. Ja hypertekstiromaanien ja scifin suuntautuvien seikkailupelien määrä sen kun lisääntyy. Ehkä jossakin vaiheessa näemme kirjoja enää vain netissä.
(Niitä, jotka. ovat kiinnostuneet koko alustustekstistä, kehoitan hankkimaan Finnzine 2/97:n)
Heti esityksensä (Scifin 90-luvun kehityssuuntia) aluksi Kimmo Lehtonen myönsi, että luento koostuu lähinnä hänen omista mielipiteistään. Ja tietysti hänen aivan lukukelpoisesta kirjastaan Timbuktun hetket, josta voisi löytää skenun kaiken tekstin alta ja joka on itse asiassa hyvä esimerkki postkyberpunkista. Muuten suuren osan aiheista voisi lukea Tähtivaeltajasta. Maallikkojen valistamiseen se oli omiaan.
Petri Pietiläisen mielestä fantasialla on moraali. Joskin hän keskittyi Eddingsin teoksiin ja erityisesti Belgariad-sarjaan. Maailmanpelastuksen takaa paljastuu amerikkalaisen pikkukaupungin moraali, jossa ryyppääminen on sosiaalisesti hyväksyttävää, mutta naisten halveksimaa. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun kirjoittaja pistää oman moraalikoodinsa mihin tahansa teokseen. Esimerkkejä löytynee.Tero Norkola muutti esityksensä nimeä viime hetkellä – Post-modernista Scifistä tuli Science Fictionin Villi Ajattelu. Aiheena oli itse asiassa sf:n myyttiset rakenteet. Saman idean perusteella hän pisti liikkeelle myös valmistamansa kirjoitusharjoituksen. Hyvää aivojumppaa kirjoittajalle.
Tietysti hän käytti tilaisuutta hyväkseen mainos taakseen oman kustannusyhtiönsä julkaisemaa kirjaa Kivipaperisakset. Käyttipä sitä vielä esityksensä esimerkkinä.
PyhäpäiväFantasiapäivän kunniaksi on sanottava että kukaan ei keskittynyt sen enempää Tolkienin kuin R. E. Howardinkaan jälkeläisiin. Puhe oli aivan muista asioista kuin taas yhdestä sormuksen jahtaamisen versiosta.
Niklas Bengtsson puhui lähinnä havaitsemastaan uudesta täkäläisen fantasiakirjalisuuden trendistä. Ei, ei, kyseessä ei ollut kustantajien suosima amerikkalaisfantasia vaan nykyaikaan sijoittuvat enkelitarinat. Tarkempana esimerkkinä enkelitarinasta hän otti suomenruotsalaisen Erik Wahlströmin kirjoittaman kirjan Gottfried och Teodora. Siinä kaksi enkeliä jää maan päälle "hoitamaan jotakin kesken jäänyttä" – eli siis aavemotiivi.
Bengtssonin kuvailema tarina ei juurikaan muistuta Lasten Keskuksen uskontokirjoja, vaikka sillä onkin selvä lohdutusmotiivi. Urkumusiikki vahvistaa siipilihaksia ja enkelit joutuvat nykkimään täitä toistensa siivistä. Vaikuttaa pikemminkin "järkiperäiseltä" fantasiatarinalta, jossa käytetään kristillistä mytologiaa.
Eeva-Liisa Tenhusen esitys feministisestä fantasiakirjallisuudesta oli aivan tyhjentävä joskin asiaan paremmin tuntevalIe siinä ei juuri ollut mitään uutta. Paikalla oleville maallikoille se oli tarpeellisen informatiivinen.
Vesa Sisättö puhui Magiasta (suomeksi Taikuudesta!) tai pikemminkin sen käsittelystä fantasiakirjallisuudessa.
Alkuperäisissä tarinoissa oli kirkon noituuskielteisyyden jäljiltä kaikki taikuus paholaiselta. Conan-tarinoissa velhosta ei olut muuhun kuin pätkittäväksi. Mutta ehkä Gandalfin vaikutuksesta taikuuden muoto ja hyväksyttävyys on aikojen kuluessa muuttunutItse asiassa Sisättö väittää että taikuudesta on tullut tänä tieteen aikakautena fantastinen versio tieteestä. Sen käytöstä on joissakin teoksissa käyty samanlaista keskutelua kuin tieteenharjoittamisen etiikasta. Sanalla sanoen järjen aikakausi on tehnyt siitä järkeenkäypää luonnonlakeineen kaikkineen.
Juha K. Tapio liittyi oman kirjansa mainostajien joukkoon esityksessään Hirviön Tuhansista Kasvoista. Tosin hänen Frankensteinin muistikirjansa on jo parin vuoden takaa. Hän eteni antiikin hirviöistä ja niiden B-filmiversioista nykyisiin supersankareihin asti, vilahtaen hetken epäkuolleiden puolella.
YleiskommenttiRuoka oli hyvaa.
Julkaistu Kosmoskynä 2/1997:ssa. WWW-versio: Pasi Karppanen. Sisällön copyright tekijöiden. Kaikki oikeudet pidätetään.