Juha Salminen: Romaanin kirjoittaminen (I-III)
(Kosmoskynä 2-4/1997)


Aiemmin Kosmoskynän kirjoitusohjeissa ollaan painotuttu novellien kirjoittamiseen. Se onkin ollut ajankohtaisempaa, koska lähinnä sillä puolella scifillä on ollut kysyntää. Mutta nyt ovat toiset ajat, novellien julkaisukanavat ovat vähentyneet ja kustantajat ovat osoittaneet kiinnostuksensa kotimaista scifiä kohtaan. Joten on aika kiinnittää huomio romaanitaiteellisen ilmasun piirteisiin.



STk:n yksi tehtävä on kirjoittajien ammattitaidon lisääminen. Tätä roolia palvelevat myös Kosmoskynässä julkaistut kirjoittamisoppaiden referoinnit ym. ohjeet. No, ovathan ne välillä puuduttavaa luettavaa, mutta toivottavasti lehdessä on myös viihdyttävämpiä osastoja, ettei kaikki mene sormi pystyssä paasaamiseksi...

Tätä linjaa jatketaan, koska aina tulee uusia näkökantoja siihen, miten se klassikko nyt kirjoitetaan. Ja sen luulisi kirjoittajia kiinnostavan. Päätoimittaja lainasi minulle paksun opuksen, jossa on artikkeleita romaanin kirjoittamisesta. Ja uhkasi tiputtaa tietokoneeni pöydältä, jos en saa edes sivullista aikaiseksi.

Aion siis kirjoitella romaaninkirjoittamisesta tuon kirjan perusteella. Otan vapaamuotoisen lähestymistavan, mikä on itselleni helpompi. Poimin sieltä täältä kiinnostavia asioita, kommentoin niitä ja poukkoilen mielin määrin. Näin asiaa saadaan riittämään ehkä useampaankin lehteen, mikä on kuulemma myös oleellinen pointti Kosmoskynän nykyisessä tilanteessa.

Korostan taas samaa kuin aina kirjoitusohjeiden kanssa. Pankaa nämä kirjoitusohjeet omaan arvoonsa. Ottakaa niistä itsellenne sopivia vinkkejä, mutta älkää yrittäkö väkisin muuttaa omaa persoonallista tyyliänne. Jos tavoittelette taiteellista hyväksyntää ja kriitikkojen ylistystä, voitte unohtaa ne kokonaan. Mutta haluatte kirjoittaa yleisöön menevän kirjan, ottakaa ne hiukan vakavammin.

Tämän kirjan, Handbook of Novel Writing (toim. Clark, Brohaug jne., USA 1992), näkökulma on amerikkalainen. Se tarkoittaa, että siinä neuvotaan lukijoiden mielistelyyn ja myyntilistojen valloittamiseen. Hyvä tavoite mielestäni, mutta ei välttämättä kovin arvostettu Suomessa, jossa tien esti saadaan apurahoista eikä myynnistä.

 

Ne uhraukset

Heti alussa W.C. Stroby yrittää pudottaa romaanin kirjoittamista haikailevan maan pinnalle kuvaamalla työtä ja uhrauksia, mitä se vaatii. "NormaaIin päivätyön ohella kirjoitin neljä-viisi tuntia päivässä, viikonloput mukaanlukien. Kun muut olivat hiihtelemässä ja juhlimassa, minä istuin kotona ja naputtelin konetta", kertoo eräs kirjailija esikoisromaaninsa synnystä. Stroby kehottaa laatimaan aikataulun kirjoittamiselle tyyliin 2-4 tuntia päivässä, vähintään viitenä päivänä viikossa.

Paskan marjat, sanon minä! Kysy Asimovilta tai Heinleinilta (ammattitaitoisen meedion avulla) miten kauan aikaa he yhden romaanin kirjoittamiseen panivat. Voihan se ollakin hikistä puuhaa. Mutta voi se olla myös virkistystä iltapuhteeksi raskaan työn jälkeen. Älkää antako tällaisen pelottaa itseänne. Luulen että kertomukset siitä miten rankaa työtä kirjaileminen on ovat vain sitä tarkoitusta varten, että voidaan perustella miksi mestariteoksen kirjoittaminen vaatii vähintään 5 vuoden apurahan.

Muuten Stroby puhuu kyllä asiaa. Ennen romaanin aloittamista olisi syytä asettaa itselleen muutamia kysymyksiä:

1. Mistä tarinassani on kysymys? Eli romaanin ajatuksen, teeman, pointin kirkastaminen itselleen.

2. Tunnenko romaanihenkilöt? Henkilöiden avulla romaani myydään lukijoille, joten heidän kanssaan on oltava sinut. Mutta kaikkea heistä ei tarvitse kertoa, riittää kun kunkin ominaispiirteet tulevat ilmi heidän sanojensa ja tekojensa kautta.

3. Tunnenko genren? Kirjallisuuslajin valitsemisen on oltava tietoinen päätös, ja sitten sen ehdoilla on toimittava.

4. Kiinnostaako kertomani tarina minua itseäni? Jos se ei saa itseäänkään kiinnostumaan, miten sitten lukijat...

 

Novellista romaaniin

Vielä hiukan asiaa novellin ja romaanin erosta, jota valottaa Orson Scott Card artikkelissaan. Card varoittaa luulemasta, että koska romaani on kymmenen kertaa pitempi kuin novelli, siinä on oltava kymmenen kertaa enemmän ideoita. Romaani on eri asia kuin kymmenen peräkkäistä novellia.

On varottava ahtamasta romaaniin liikaa tavaraa, sen on pysyttävä yhtä jäntevänä kokonaisuutena kuin yksittäisen novellin. Aiheen käsittelytapa vain poikkeaa. Idean on oltava sellainen, että se antaa aiheen romaanin mittaiseen käsittelyyn.

Romaani antaa mahdollisuuden vapaampaan, monipuolisempaan kerrontaan kuin pituudeltaan rajattu novelli, mutta on virhe koota monesta peräkkäisestä novellista, joissa sattuu olemaan samat henkilöt, romaani (fix-up).

Romaani koostuu sen sijaan kohtauksista. Card neuvoo ajattelemaan kohtauksia kuten elokuvassa. Siinä on näyttämö, henkilöt ja tapahtumat, joita kuvataan mahdollisuuksien mukaan dialogin avulla. Romaani etenee kohtauksesta toiseen, mutta ne kaikki kuuluvat samaan tarinaan.

Juuri tähän perustuu koko ajatus romaanin kirjoittamisesta: kukaan ei ajattele yhdeltä istumalta kirjoittavansa 300 sivuista romaania. Yhden kohtauksen kirjoittaminen kerrallaan on tavoitteena, ja kun näistä vielä muodostuu järkeenkäypä kokonaisuus, siinä on romaani.

 

Tapa heidät!

Lawrence Block kiteyttää, tosin Donald E. Westlaken sanoin, romaaninkirjoittamisen ytimen. Romaanissa on kolme osaa, alku, keskiosa ja loppu. Ensin on saatava lukija laivaan, sitten varmistettava, että hän pysyy kyydissä. Ja lopussa hänet on tapettava... No niin, oikein käännettynä englannin "kill" tarkoittaa tässä yhteydessä pikemminkin "ällistytettävä" tai "tehtävä vaikutus".

Eli ajatus on tämä: alkuun jokin koukku, joka saa mielenkiinnon heräämään. Sitten on tarjoiltava tasaisin väliajoin kohokohtia ja seesteisiä jaksoja, jotka pitävät mielenkiinnon yllä. Kaiken on huipennuttava loppuun, ja lopusta riippuu millainen vaikutelma lukijalle romaanista jää - ja se taas tietää lisää myyntiä. Alku myy romaanin, loppu myy seuraavan romaanin.

Tämän jälkeen kaikki onkin selvää - kaikki bestselleriä kirjoittamaan! Tuskin. Mutta jos jo pähkäilet romaanisi parissa, voi olla paikallaan muistuttaa tällaisia itsestäänselvyyksiä välillä mieleen.

Lopuksi oma nyrkkisääntö: se mitä on mukava kirjoittaa, on mukava lukeakin! Jos kirjoitta- minen alkaa maistua puulta, mieti, onko sellaista asiaa ollenkaan tarpeen panna paperille. Toivottavasti tämän jälkeen paperille jää sentään jotain...

 

Ole potentiaalinen!

Sitten aiheesta, joka monen mielestä on romaanin kirjoittamisessa kaikkein tärkeintä. Nimittäin romaanin julkaistuksi saaminen. Russel Galen valottaa artikkelissaan sitä, kuinka aloittavan kirjoittajan täytyy menetellä, jotta hänestä tulee menestyvä kirjailija. Se on paljon muutakin kuin kirjoittaa hyvä kirja.

Tämä näkemys on muuten ristisriidassa sen tiedon kanssa, jota suomalaiset kustantajat joskus itse heiltä sellaisia kysellessäni esittivät. Sain käsityksen, että riittää kun kirjoittaa hyvän kirjan. Mutta ainakin amerikkalaisnäkökulmasta tämä ei pidä paikkaansa. Joko kustantajat valehtelivat, jotta eivät joutuisi manipuloiduiksi, tai sitten he eivät ole tehtäviensä tasalla.

On nimittäin kukkua, että kustantaja ostaa vain kirjan. Kyllä samaan pakettiin kuuluu itse kirjailijakin. Jokainen kustannettava kirja on riski, vain pieni osa lopulta on kannattava. Mutta tätä "aluskasvillisuutta" on viljeltävä, jotta niitä tähtiäkin syttyisi. Se mitä kustantaja ennen kaikkea etsii, on potentiaali.

Kustantaja arvioi, onko kirjoittajassa potentiaalia kasvamaan tähdeksi joskus tulevaisuudessa. Jos arvioidaan, että kyseessä on nouseva kyky, ollaan valmis satsaamaan tämän kehittymiseen, vaikka ensimmäiset kirjat eivät vielä ihan valmiita tuotteita olisikaan.

Tässä mielessä nuoruus ja kokemattomuus on etu. Eikö vain Suomessakin säännöllisesti pukata ilmoille melko nuorten esikoiskirjoittajien aika keskentekoisiakin tekeleitä. Tässä sille selitys. Tietysti asiaa selittää sekin, että se myy aika hyvin, kun joku nuori nainen kirjoittaa kypsymisestä seksuaalisuuteen...

Eli se on lähtökohta, että jos sinun katsotaan olevan kirjoittamisesi nousu-uralla, saat lep- peämmän kohtelun kustannustoimittajilta. Jos taas katsotaan, että paras aikasi on jo ohi... kiitos ja hyvästi.

Sinun on siis annettava itsestäsi sellainen käsitys, että olet valmis panemaan kaikkesi peliin kirjoittajanurasi eteen ja tahtosi menestyä on kova. Galenin mukaan sinun on ilmaistava kunnianhimoa ja menestystahtoa, joka tekisi Napoleoniinkin vaikutuksen...

 

Tie bestseller-listalle

Kunninahimoisen kirjoittajan tavoitteena ei voi olla vain yhden käsikirjoituksen myyminen kustantajalle. Hänen on ajateltava kirjoittajanuraansa pitkäjänteisenä pyrkimyksenä best- seller-listojen huipulle. Miten temppu tehdään?

Harva siihen pystyy kertaheitolla, useimmiten se vaatii vuosien työn. Temppu on löytää oma tyylilajinsa ja kartuttaa lukijakuntaa vähitellen romaani romaanilta. Samalla kun on joka kerta hankittava uusia lukijoita, on pidettävä huoli etteivät vanhatkaan tule petetyksi. Tyylilajia ei siis saa muutella liikaa. Jos saat lukijat haluamaan lukemaan koko tuotantosi läpi, you've made it!

Galen puhuu "sotasuunnitelmasta", joka on laadittu yhdessä kustantajan tai agentin kanssa. Siinä on pohjatyötä, ja lopulta iso paukku: se läpimurtoromaani. Tässäkään itse romaanin sisältö ei riitä, vaan oikea ajoitus ratkaisee.

Määrätietoisen suunnittelun Galen näkee välttämättömäksi kirjailijanuraa aikovalle kolmesta syystä. Ensinnäkin, kustantajat etsivät tällä tavoin ajattelevia kirjoittajia. Toiseksi, menestyksen edellytykset luodaan jo uran alkuvaiheessa tehtävillä päätöksillä, ja siksi jo tällöin olisi päämäärän oltava selvillä. Kolmanneksi, kirjoittajan alkuvaihe on usein epäkiitollista ja masentavaa aikaa, ja pitkän tähtäimen suunnitelma auttaa kestämään uskonpuutteen paremmin.

 

Romaanin myynti

No, harva meistä voi vielä suunnitella tulevaisuuttaan näin määrätietoisesti, ja voihan olla, että Suomessa toimivat hiukan toiset pelisäännöt kuin Amerikassa. Ajankohtaisempi aihe useimmille vielä tällä hetkellä on romaanin myynti kustantajalle. Laitan tähän muutamia käytännön vinkkejä Darrell Scweitzerin ja John Betancourtin mukaan.

Osa näiden herrojen vinkeistä ei sovi Suomeen. Amerikassa voi olla taloudellisempaa lähettää esim. sadalle kustantajalle tiedustelu, jossa on romaanin synopsis, ja kysyä onko edes periaatteellista kiinnostusta jutun julkaisemiseen. Meillä potentiaaliset kustantajat voi laskea melkein yhden käden sormilla, joten kannattaa lähettää koko käsikirjoitus saman tien. (Jonka lisäksi kustantajat toivovat nimenomaan kokonaisia käsikirjoituksia, ei näytelukuja, www-toim. huom.)

Kaikki mitä oikeastaan voit tehdä, sen pikkuseikan lisäksi että kirjoitat hyvän romaanin, on lähestyä kustantajaa oikeanlaisella saatekirjeellä. Tässä asiat, joita sen tulisi sisältää:


Romaanin "myyntikirje" on siis vähän kuin työhakemus. Sillä annetaan asiallinen, nopea kuva siitä millaisen käsikirjoituksen, ja millaisen kirjoittajan kanssa ollaan tekemisissä. Itseään ei kannata kehua, mieluummin pysytään faktoissa. Yritä olla niin asiallinen, ja potentiaalinen, kuin mahdollista.

Nyt kun pitkän tähtäimen suunnitelma ja saatekirjekin on tehty, niin voidaan taas katsoa vähän sitä, miten se kirja vielä kirjoitetaan...

 

Opi sanomaan ei!

Nyt mennään alkulähteille: miten se bestseller sitten kirjoitetaan? Gary Provostilla on tähän yksikertainen konsti: opi sanomaan ei. Lukijoita ei kiinnosta onnellisesta perheidyllistä lukeminen; paljon kiinnostavampaa on lukea riitelevän pariskunnan edesottamuksista. Tai jos sankarin tie kohti voittoja on siloteltu pelkillä myötäkäymisillä, lentää kirja nurkkaan alta aikayksikön.

Sen sijaan kirjan tulee muodostua vastoinkäymisten ketjuista, jotka sittemmin saattavat kyllä tulla voitetuiksi. Vastukset, konfliktit ja kaikenlaiset onnettomuudet ovat siis sitä peruskamaa, jota romaaniin tulee ahtaa niin paljon kuin suinkin. Mitä isompi EI, sitä isompi jännite syntyy.

Sen lisäksi, että koko romaanin perusidean on oltava iso EI, on niitä siroteltava tasaisin väliajoin matkalIekin. Lukija ei nimittäin lue kerralla romaania, hän lukee kerrallaan vain sivun. Hänet on siis houkuteltava kääntämään seuraava sivu. Se tapahtuu pitämällä jännitystä yllä vastoinkäymisten ja niiden voittamisen avulla.

Tilanne on ratkaistava uskottavalla tavalla. Jos EI vain yhtäkkiä kääntyy KYLLÄksi, lukija tuntee tulleensa petetyksi. Keinot tämän aikaansaamiseksi ovat vähän erilaisia, jos kysymys on ihmisten välisistä konflikteista, tai tilanteesta johtuvista vastuksista.

Molemmat on kuitenkin perusteltava yhtä loogisen uskottavasti, ja sillä tavalla että ratkaisun avaimet ovat olemassa jo ennen ongelmatilanteen syntymistä.

Eli mottona on, että jos saat El:n aallot lyömään päähenkilöäsi vasten tasaisesti läpi koko romaanin, niin pian huomaa kustantajan vastaavan KYLLÄ.

 

Mitä jos?

Tom Clancy evästää kirjoittajia useilla ohjeilla. Hänen mielestään romaanin perustan muodostaa kysymys "Mitä Jos?", jota seuraa "Mitä seuraavaksi?". Eli on joku spekulatiivinen lähtötilanne, josta lähdetään pohtimaan seurauksia.

Itse romaani kertoo sitten ko. tapahtumasta sen henkilöiden välityksellä. Clancy neuvoo luomaan jokaisen henkilön mielessään perusteellisesti, aiemman elämän pääkohdat ja luonteenpiirteet. Niitä ei tarvitse, eikä yleensä kannatakaan, laittaa tekstiin.

Ei lukijaa kiinnosta lukuisten tylsien henkilöhistorioiden lukeminen, ellei niillä ole jotain oleellista merkitystä romaanin juonen kannalta. Mutta ne auttavat kirjoittajaa ohjailemaan henkilön toimia loogisesti läpi romaanin. Ja jos henkilöhahmot on luotu hyvin, ne auttavat sinua viemään tari- naa eteenpäin omilla päätöksillään ja päähänpistoilIaan.

Kirjailijan tulisi olla keräilijäluonne: ihmisten, tapahtumien ja faktojen keräilijä. Mitään nähtyä tai koettua ei kannata heittää pois, sille voi joskus olla käyttöä. Romaanin tiedolliset taustat on sinänsä helppo kasata kokoon nopeastikin puhelimen tai kirjojen (tietoverkkojen?) avulla.

Clancy kertoo, että hän teki romaaniaan Punaisen lokakuun metsästys varten melko pintapuolisen selvityksen sukellusveneiden toiminnasta, ilman että oli ikinä itse käynytkään sellaisessa, ja myöhemmin häntä luultiin kirjan perusteella entiseksi laivaston upseeriksi.

Mitä muuta Clancylta irtoaa? Kopioi hyvien kirjoittajien tyyliä. Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla. Menestys on valmiiksi saatu kirja. Ja lohduksi niille, joiden ainoaksi menestykseksi se jääkin – olet kuitenkin tehnyt jotain, mitä miljoonat muut eivät ole saaneet aikaiseksi – yrittänyt.

 

 

Kosmoskynän pääsivulle

 

 

Julkaistu Kosmoskynä 2-4/1997:ssä. WWW-versio: Pasi Karppanen. Sisällön copyright tekijöiden. Kaikki oikeudet pidätetään.