Maarit Verronen: Hitsaten
(Kosmoskynä 4/1997)
Kuvitellaanpa, että hitsaajan työ jonain päivänä muuttuisi niin, että se alkaisi muistuttaa kirjailijan työtä. Mitä tapahtuisi?Ensimmäiseksi hitsaaja lakkaisi saamasta kuukausipalkkaa. Jos hän olisi työtön, hän lakkaisi saamasta työttömyyskorvausta. Hänelle sanottaisiin, ettei hitsaaja voi olla työtön.
Hän voisi kyllä anoa valtiolta, kunnalta tai yksityisiltä säätiöiltä itselleen pientä palkkaa muutamaksi kuukaudeksi tai jopa useaksi vuodeksi. Jos hän olisi hitsaillut jo pitkään ja tehnyt kelvollista työtä, hän voisi jotain saadakin. Siitä hyvästä ne kateelliset, jotka eivät ikinä olisi kunnollisia hitsaustöitä nähneet tai eivät sellaisia nähdessään tunnistaisi, haukkuisivat häntä veronmaksajien elätiksi.
Tietysti hitsaajalle maksettaisiin hänen tekemistään töistä - mutta todennäköisimmin ei niin paljon, että hän sillä eläisi. Suomessa olisi 10-20 hitsaajaa, jotka kykenisivät elämään pelkästään töittensä tuotolla.
Työvälineet ja työtilat hitsaajan olisi hankittava itse itselleen, ja työajat olisivat hänen vapaasti päätettävissään. Voi olla, ettei tämä olisi hänelle mikään ongelma. Perheenjäsenillä, ystävillä ja tuttavilla saattsisi kuitenkin olla hänen työvalineilleen, -tiloilleen ja varsinkin työajalleen muuta käyttöä. ”Sinähän voit hitsata milloin tahansa; ei sinun sitä nyt tarvitse tehdä; sinähän voit tehdä tämän” olisi hänelle pian tuttu väite.
Hitsaajalta odotettaisiin jatkuvasti omaperisiä, kiinnostavia töitä. Hänen pitäisi niin sanotusti panna töihin ominta itseään, ja tuon ”itsen” pitäisi kehittyä koko ajan. Olisi sallittua ja hyväksyttyä hitsata työhön kiinni vaikka oma vihkisormus tai kummilusikka - mutta ei miten tahansa tökäten. Esineen pitäisi olla välttämätön osa toimivaa kokonaisuutta.
Hitsaajan töitä arvioitaisiin julksiuudessa. Monet arvioijat olisivat viisaita: he tutkisivat työt huolella, eivät sekoittaisi arvioihin omia ongelmiaan ja osaisivat perustella mielipiteensä hyvin. Tosin löytyisi myös poikkeuksia.
Jos joku kaiken tämän jälkeen vielä haluaisi hitsata ammatikseen, se epäilemättä merkitsisi, että hänellä olisi työhön jokin sisäinen yllyke, joka ei ulkoisten olosuhteiden paineesta juuri muutu.
Julkaistu Kosmoskynä 4/1997:ssa. WWW-versio: Pasi Karppanen. Sisällön copyright tekijöiden. Kaikki oikeudet pidätetään.