Vesa Lehtinen: Stanley Schmidt: Aliens and Alien Societies
(Kosmoskynä 2/1998)
Stanley Schmidt: Aliens and Alien Societies
Science Fiction Writing Series, Writer's Digest books, 1995
ISBN 0-89879-706-3
"The most general adivce I can give is that there is no absolutely general advice"
Tämä kirja on yleisluontoinen (eräissä suhteissa liiankin) esitys tieteistarinaan soveltuvien muukalaislajien luomisesta ja niistä kirjoittamisesta. Pidemmälle ehtineelle kyseessä saattaa olla lista itsestäänselvyyksiä – tai ehkä ei sittenkään.Schmidt keskittyy lähinnä niinsanotun kovan scifin muukalaisiin. Esipuheessa hän rajaa täysin fantastiset alienit pois – joskin myöhemmin mainitsee erikseen satiirisessa tarkoituksessa "luoduista" muukalaislajeista.
Schmidt käsittelee tietysti myös perusasioita – tarinoiden ideoimista ja ideoiden yhdistämistä. Ja tietysti sitä, että taustatietoja voi tulla hankittua mitä kummallisimmista asioista; hänen esimerkissään vuorikiipeilytekniikoista, ilmakehien fysiikasta, Jamaikan murteen kieliopista ja tuuban rakentamisesta sekä soittamisesta.
Luvussa kolme Schmidt aloittaa muukalaisten luomisen planeettojen ja galaksien synnystä lähtien. Hän käy läpi kaikki tähtien kehitysvaiheet mustiin aukkoihin asti. Muun ohessa tulee mainituksi sekin seikka, että raskaampien alkuaineiden olemassaolo vaatii useampia tähtisukupolvia; ensimmäisen sukupolven tähden ympärillä olevilla planeetoilla olisi vähemmän sellaisia meille tuikitärkeitä materiaaleja, kuten vaikkapa rautaa ja uraania.Schmidtin planeettaluokitukset alkavat superjoviaaneista (monta kertaa Jupiteria suuremmista) planeetoista – joiden pyöriminen tekisi ne limpunmuotoisiksi – Merkuriuksen mittaluokkaa oleviin aliterrestriaalisiin – joilla puolestaan tuskin on ilmakehää.
Schmidt huomauttaa myös, että kaikkein kirkkaimmat – ja kuuluisimmat – tähdet eivät ole sopivia, koska kyseessä ovat jättiläistähdet, joille ei välttämättä synny planeettoja.
Akselinkallistuman vaikutuksen ilmastoon Schmidt ilmaisee dramaattisesti: Jos Maan akselinkallistuma olisi 0,2 astetta, koko ihmiskunnan kirjallisuus olisi kirjoitettava uudestaan, koska vuodenaikoja ei olisi. Samassa yhteydessä hän varoittaa "yhden ilmaston" planeetoista – pelkkää viidakkoa tai jotain muuta – sillä jopa planeetalla, jonka kiertoliike on jämähtänyt, on ilmastovyöhykkeitä.
Luku neljä puhuu biokemiasta. Elämän synnystä on olemassa useitakin tieteellisiä teorioita panspermiasta (että orgaaniset molekyylit putosivat taivaalta esim. komeettojen mukana) ja kemiallisesta alkusynnystä siihen, että orgaaniset yhdisteet syntyivät savesta ("Maan tomusta hän heidät loi"...)
Schmidt muistaa tietenkin mainita, että meidän planeetallamme on elämää jäätiköistä kuumiin lähteisiin.
DNA:n rakenne tulee käsitellyksi. Schmidtin mukaan elävan olennon määritelmä on, että:
1) se on korkeasti organisoitu koostuma,
2) ottaa energiaa ympäristöstään ja käyttää sitä omaan ylläpitoonsa ja
3) lisääntyy
Lisääntyminen jää lähinnä maininnan varaan, mutta sukupuolisuuden periaate tulee selväksi: lajin muuntelukykyisyyden säilyttäminen yksilöllisten erojen avulla ilman suuria mutaatiomääriä.
Maan eliömuodoissa vallitsevan hiilen lisäksi Schmidt mainitsee piin (sitä olisi runsaasti), ja se ehkä menestyisi todella kuumissa oloissa. Muut aineet ovat, jälleen kerran, "tämän kirjan skaalan ulkopuolella". Jaha. Vai niin.
Luku viisi jatkaa samaa rataa, nyt olentojen muodoista lähtien. Osa luvusta kuluu niin sanottuun jättiläismuurahaisohjelmaan eli miksi taistelulaivan kokoiset muurahaiset tai muurahaisen kokoiset ihmiset eivät toimi. Edellinen ei pysyisi edes pystyssä ja jälkimmäinen joutuisi syömään suhteessa kuin hevonen (kuten linnutkin tekevät, sananparrista huolimatta).
Schmidt puuttuu kaikkiin perustavan laatuisiin asiohin, kuten kokoon, hengitykseen, syömiseen! energiansaantiin, liikkumiseen, ruumiinmuotoon ja jopa ruumiin koossapitäroiseen. Hän keskittyy lähinnä muukalåisten fyysiseen puoleen; psykologiaa ei juurikaan käsitellä kuin korkeintaan samalla tasolla kuin Clementillä – ihmismieli miinus joitain käsitteitä.
Muutaman kerran Schmidt vihjaisee muista kuin täysin Maan elämään perustuvista olennoista: ensin ei-hiiliperusteisista ja sitten pään olemassaolosta. Kummassakin kohdassa hän huomauttaa, että omanlaisiaan on helpompi olettaa olla olemassa.Seuraavassa kappaleessa hän sitten alkaakin perustella maankaltaisten muotojen käyttökelpoisuutta. Hakematta tulee mieleen pelkääkö hän uskonnollisten piirien reaktiota ("Omaksi kuvakseen hän hänet loi"...) tai ufo-uskovaisia.
Ja jos mennään älyllisiin olentoihin, pitäisi kai määritellä mitä se älykkyys loppujen lopuksi on. Eikä Schmidt edes väitä tietävänsä oikeaa vastausta muuten kuin yleisellä tasolla: olennon ominaisuutena, jota se käyttää ongelmanratkaisuun.
Julkaistu Kosmoskynä 2/1998:ssa. WWW-versio: Pasi Karppanen. Sisällön copyright tekijöiden. Kaikki oikeudet pidätetään.