Vesa Lehtinen: Stanley Schmidt ja Robert Zubrin: Islands in the sky
(Kosmoskynä 2/1998)
Islands in the Sky
Toim. Stanley Schmidt & Robert Zubrin
John Wiley & Song, Inc.
ISBN 0-471-13561-5
Islands in the Sky -kirja on kokoelma Analog-lehdessä julkaistuja artikkeleita – ei suinkaan novelleja – joissa käsitellään avaruusmatkustusta tai planeettojen asutusta. Eli kysymys on ainakin osittain vakavalla mielellä tehdyistä ekstrapolaatioista. (Pelkän scifin ystäville joidenkin artikkelien laskukaavat saattavat aiheuttaa revulsiota.)
Kirja alkaa ekonomisilla asioilla: G. Harry Stine keskittyy avaruusmatkustuksen investointipuoleen ja onnistuu ainakin joten kuten perustelemaan, että siihen kannattaa sijoittaa. Ehkä.
Stephen L. Gillet väittää artikkelissaan lnward Ho! että sisäplaneetat on käytännössä unohdettu – eikä ole aivan väärässä. Hän esittää Merkuriuksesta saatujen aineiden käyttämistä Venuksen terraformaukseen.
Jos Merkuriuksen rakenne on Kuuhun päinkään, sieltä hänen mukaansa pitäisi löytyä tarpeeksi kalsiumia ja magnesiumia sitomaan Venuksen ilmakehän ylimääräistä hiilidioksidia. No, sehän nähdään sitten kun siellä käydään.
Kirjan nimikkoluvussa Richard P. Terra puolestaan kirjoittaa Oortin pilven eli Pluton radan ulkopuolella kiertävän (oletetun) komeettakerroksen asuttamisesta (pilvi on oikeastaan väärä sana – vaikka komeettoja olisi triljoona, niiden välinen etäisyys olisi 20 AU:n luokkaa). Jos ne lainkaan muistuttavat Halley’a ja muita tänne päin "pudonneita", niissä ainakin olisi tarpeeksi vettä.Energianpulmien takia yhteisöt olisivat vain parinkymmenen asukkaan kokoisia ja ehkä kerääntyneet noin viidensadan asukkaan "heimoiksi". Ratkaisuksi esitetään tähtien valon – tai pikemminkin niiden protonivirtojen – keskittämistä suurilla alumiinipeiliparvilla. Näin pienissä yhteisöissä ei ehkä olisi varaa erikoistumiseen – edes tietokoneiden avustuksella. Kaikki siirtokunnat olisivat tyhjiöön rakennettuja asutuksia.
Loppuosa artikkelista kuluu sosiaalisen järjestelmän arviointiin. Pienissä yhteiskunnissa paine samankaltaisuuteen saattaisi olla suuri, poliittisesta ideologiasta huolimatta. Populaation geneettisestä yksipuolisuudesta puhumattakaan. Parisuhde ja jälkeläisten saaminen saattaisivat päätyä eri asioiksi. Demokratia luultavasti korvautuisi jollain muulla hallintomallilla.
Marty J.Foggin A Planet Dweller's Dreams käsittelee planeettojen sopivuutta (maankaltaiselle elämälle). Kirjoittajan mukaan potentiaalinen elokehä saattaa ulottua Marsiin saakka; Mars vain menetti pienuutensa takia sisäisen lämpönsä aikaisemmin kuin Maa, ja planeetan hiilidioksidin prosessointitasapaino häiriintyi.
Kyse on karbonaatti-silikaatti-syklistä, joka on Maassa yllapitänyt soveliasta kasvihuoneilmastoa Auringon vanhetessa ja kuumetessa. Vulkaanisella toiminnalla on osuutta asiaan.
Fogg arvioi, että vain yksi planeetta 476:sta on elinkelpoinen ihmiselle. Ja näiden planeettojen oletettu keskiarvoetäisyys toisistaan on 32 valovuotta. Mutta yksi planeetta 37:stä on "melkein" elinkelpoinen – ja keskietäisyys olisi silloin vain 14 valovuotta. Näin pieniin lukuihin päästään olettamalla, ettei kaksoistähdillä ole planeettoja...
Fogg mainitsee, että useimmissa tieteiskirjoissa uuteen aurinkokuntaan saavutaan täysin sokkona. Ai, ettei teleskooppitekniikka kehity?
Heti seuraavassa artikkelissa samainen Fogg puhuu astrofyysisen skaalan projekteista. Pääteemana on Maan mahdollinen pelastaminen Auringon paisuessa Fogg olettaa epäasianmukaisiksi. (Ideat auringon elinajan pidentämisestä sitä pienentämällä (11 pienoisaurinkoa ympäri aurinkokuntaa, huh!) ja Maan radan muuttamisesta Jupiterin etäisyydelle päiväntasaajalIe rakennetulla ydinmoottoripatterilla, olisipa jytinää!). Sen sijaan hän esittää oman suunnitelmansa sellaisen tähden suunnan muuttamiseksi, joka voisi napata Maan mukaansa pyyhältäessään aurinkokunnan läpi. Projektin oletusaika olisi vain noin miljoona vuotta...Viisi kirjan viidestätoista artikkelista on vähintään osittain Zubrinin kirjoittamia. Ja häntä ei voi syyttää ekstrapolointikyvyn puutteesta. Luvussa The Hypersonic Skyhook Zubrin esittää oman versionsa kiertoratahissistä (jonka yksi muoto löytyy A.C. Clarken kirjasta Paratiisin Suihkulähteet) ja aloittaa sen kuvailun Pravdassa julkaistusta artikkelista vuodelta 1960...
Lyhyesti: Kuka väittää, että hissin on oltava kiinni maanpinnassa? Zubrinin versio kiertää sadan kilometrin korkeudella, napin napin ilmakehän yläpuolella, jonne vielä pääsee voimakkaalla suihkukoneella. Tarpeeksi pitkän hissin "vaijerin" vipuvoima saattaisi riittää sinkoamaan aluksia planeettainvälisille radoille.
David Bakerin kanssa kirjoitettu esitys Mars Direct kertoo halpaohjelmasta Marsin asuttamisen aloittamiseksi nykyisiä raketteja käyttäen (esitetty ohjelma alkaa vuodesta 1997 ja käyttää Ares-raketteja). Tutkimusretkikuntia lähetettäisiin kahden vuoden välein ja uusia tukikohtia perustettaisiin jatkuvasti, laajentaen tutkimusaluetta. Myöhempien alusmallien tarkoituksena on pomppia pitkin planeettaa käyttäen sen ilmakehän hiilidioksidia reaktiomassana. Jo 25:ssä vuodessa syntyisi kunnon infrastruktuuri.
(Mielestäni on väärin tehdä päätelmiä Marsin asutuksesta 1600-luvun Amerikkaan muuttaneiden väestönkasvun perusteella. Kulttuuri on muuttunut melkoisesti.)
Marsin maankaltaistamisen keinot tulevat esiin useammallakin tavalla. Zubrinin ja Christopher McKayn artikkeli keskittyy Marsin lämpötilan nostattamiseen veden lämpötilan yläpuolelle. Keinot ovat tuttuja; heijastuspeilit, teollinen kasvihuonekaasujen valmistus ja meteoripommitus. Kirjoittajien mukaan hengitettävään ilmakehään päästään ehkä tuhannessa vuodessa.
Luvussa Colonizing the Outer Solar System Zubrin väittää, että pelkkä ihmisten energiantarpeen kasvu vaatii kaasupIaneettojen vetykaasun käyttämistä ja niiden kiertolaisten asuttamista. Ja jos asteroideja voidaan käyttää aseina (meteorin pudottaminen johonkin suurkaupunkiin tekisi siitä paljon perusteellisemmin selvää kuin suurinkaan ihmisen valmistama ydinpommi) niiden ympärille saattaa ilmestyä sotilasaluksia.
Toinen kirjan vakioavustaja on Robert L. Forward (jolta on suomeksi ilmestynyt Lohikäärmeen Muna). Alien Life Between the Stars -artikkelissa hän spekuloi tähtien välisellä elämällä. Esimerkkinä hän kertoo omaan tarinaansa tekemistään kerakckeista joiden sisäinen lämpö tulee syödyistä uraani-235-isotoopin paloista. Seuraa myös tavallinen kommentti mahdollisesta elämästä ruskeilla kääpiöillä ja kääpiötähdillä.
Ja kun suurin osa kirjoittajista on fyysikoita ja insinöörejä, aina välillä tulee puhe uusista avaruusalusten moottorimalleista. Gordon Woodcock tosin puhuu vain yleisellä tasolla fuusio- ja antimateriamoottoreista, mutta Zubrin on innostunut magneettipurjeesta – eli kiekon muotoon rakentuvasta magneettikentästä, jolla "ratsastetaan" planeettojen magneettikentillä tai aurinkotuulella. Jonkun vain täytyisi ensin keksiä korkean lämpötilan suprajohteet.
John G. Cramer puolestaan leikittelee tachyonimoottorilla – ja melkein väittää, että takioni on elektronin neutroni. Joissakin kokeissa on kuulemma saatu negatiivisia massatuloksia.
Robert Forward puolestaan perustelee pitkään negatiiviseen materiaan perustuvaan ideaansa. Negatiivinen materia ei ole antimateriaa vaan ainetta, jonka kaikki ominaisuudet ovat miinusmerkkisiä – mukaanlukien momentti, kineettinen energia ja lepomassa. Positiivisesta materiasta poiketen se puskee muuta materiaa pois luotaan. Sopii kuulemma suhteellisuusteoriaan prikulleen...
Siispä Forward ”ripustaa” negatiivisen materiapallon positiivista materiaa olevan aluksen perään pelkällä jousella ja siinä sitä porhalletaan. Ainakin matemaattisesti mahdollista...
Kuin ensimmäisen luvun vastapainoksi, viimeinen luku pohdiskelee sitä, millä se tähtialus loppujen lopuksi rahoitetaan. Mielenkiintoisesti (?) loppumahdollisuudeksi muodostuu, että valtio tunkee kaikki sosiaaliapua tarvitsevat, uskonnolliset kiihkoilijat ja konnat tähtilaivaan uutta maailmaa asuttamaan, rahoittajat lähtevät mukaan ja aikadilataation takia vain parisen vuotta vanhentuneina viimeksimainitut palaavat sitten keräämään korkoa korolle. Kapitalismia kerrakseen.
Julkaistu Kosmoskynä 2/1998:ssa. WWW-versio: Pasi Karppanen. Sisällön copyright tekijöiden. Kaikki oikeudet pidätetään.