Anne Leinonen: Kosmoskynän muste ei lopu
(Kosmoskynä 2/2004)
Kosmoskynän päätoimittaja 2/2000-4/2002
STk:n puheenjohtaja 2005-
Tutustuin Suomen Tieteiskirjoittajiin Tampereella Portin palkintojenjakotilaisuudessa, Pekka Sirkiän ojentaman Kosmoskynän kautta, vuonna 1999. Sitten Helsingin Millennium-Finnconissa olin ensimmäistä kertaa tutustumassa fandomiin ja siellä jossakin pizzan ja oluen ja kannustuspuheiden rajamaastossa sitten tarjouduin ottamaan Kosmoskynän päätoimittamisen haltuuni.Into kirjoittaa ja päätoimittaa oli kova, olinhan aikoinaan toimittanut Helsingin yliopiston maantieteen opiskelijoitten opiskelijalehteä Mantua ja sen tekemisestä oli jo kokemusta siitä, mihin olin ryhtymässä. Kaappasin lehden hyppysiini ja aloitin saman tien numeron 2/00 parissa.
Suurena suunnitelmana oli tehdä lehdestä mahdollisimman kaunokirjallinen ja ulospäin suuntautuva, semmoinen että vähemmänkin science fictionia ja fantasiaa tunteva saisi sieltä itselleen elämyksiä ja saattaisi kiinnostua aiheesta. Idea ei ollut yksin omani, vaan mm. Pasi Jääskeläinen oli jo tehnyt taustatyötä asian eteen. Suunnitelmat sinkoilivat ja Kosmoskynään ilmaantui monia uusia palstoja ja sisältöjä.
Kokeilut näkyivät konkreettisesti parhaiten lehden kannessa, joka koki aikanani useammankin ulkomuodon: ensin Jääskeläisen Pasin grafiikat, sitten Seppo Koskisen, pari Eija Laitisen tekemää kantta sekä Annakaisa Kultiman ulkoasun. Koin, että vapaaehtoisen taittotyön parasta antia tekijälle on aina se, että taittaja pääsee itse vaikuttamaan, kokeilemaan ja harjoittelemaan erilaisia ulkoasuja. Toivottavasti tästä ratkaisusta ei kenenkään lukijan silmät ole suuremmin kärsineet – fonttikoko on heittelehtinyt ja lehden ulkoasu pompahdellut kokeilusta toiseen.
Sisältöpuolella koen nyt tärkeänä uudistuksena kirjoittajista ja kirjailijoista tehdyt haastattelut, kirjoittajaopasesittelyt ja novelliarvostelut. Ehdittiinpä jopa ottaa uudestaan käyttöön novellin julkaiseminen ja arvioiminen samassa numerossa. Kosmoskynän artikkeleissa on vuorostaan käsitelty monia tärkeitä aiheita, mm. arvostelujen kirjoittamista, Suomen kirjallisuuskentän julkaisupolitiikkaa ja mainstreamin ja tieteiskirjallisuuden rajapintaan kirjoittamista. Yhdistyksen jäsenet tekevät paljon talkootyötä, vaikka onhan meillä se ketunhäntä kainalossa, että haluamme nostaa tieteiskirjoittamisen profiilia ja tasoa Suomessa.
Kaunokirjallisen tieteiskirjoittamislehden tekemisessä aikanani osittain onnistuttiin, sillä Kosmoskynä alkoi muistuttaa oikeaa kirjallisuuslehteä sisäpiirimäisen jäsentiedotteen sijaan, mutta monista suurista tavoitteista jouduttiin prosessin aikana luopumaan. Lehden toimittamisen, aikataulujen ja vapaaehtoisresurssien aallokossa ei ole helppo luovia eteenpäin, kyseessä on kumminkin talkoopanokseen perustuva lehti. Rahaa ei ole koskaan ollut liikaa, lahjakkailla ihmisillä on aina muitakin kiireitä ja elämä ylipäänsä tunkeutuu lonkeroineen selkeästi linjattujen suunnitelmien lomaan. Mutta niin pitääkin olla (mitä on scifi ilman lonkeroita!). Oleellisinta on kuitenkin tekemisen ilo. Muste ei lopu kesken, jos muistaa aina toisinaan täyttää hylsyt uudella musteella.
Kosmoskynästä tuli hyvin nopeasti vierotusoireita, ja olen huomannut päätyneeni pariinkin otteeseen Kosmoskynän toimitussihteerin kenkiin hoitamaan yksittäisten numeroiden sisältöjä tai muita juoksevia asioita. Kosmoskynän muste on tatuoitunut ihoon kiinni. Olen päässyt lehteä verukkeena käyttäen tutustumaan moniin mielenkiintoisiin kirjoittajiin ja fandomin jäseniin, ujuttautunut myös sisälle siihen intohimoksi muuttuneen harrastuksen piiriin, yhteisöön jonka olemassaolosta en 1980-luvulla kirjaston hyllystöjä tutkiessani tiennyt mitään.
Olen tutustunut kollegiaalisissa merkeissä toisiin kirjoittajiin ja löytänyt sielunveljiä ja sielunsisaria. Suurin kiitos Kosmoskynän sisällöistä kuuluu kirjoittajille, jotka ovat uurastaneet sisältöjen eteen ja antaneet omaa aikaansa yhteisen hyvän eduksi. Lehteä ei olisi olemassa ilman aktiivisia tekijöitä – onneksi perinne on jälkeeni jatkunut, ensin Shimo Suntilan käsissä, sitten Pasi Karppasen luotsaamana.
Mitään meheviä paljastuksia tai nostalgisia muisteloita en tähän hätään keksi. Muistaakseni olen päätoimittamisen aikana vetänyt sieraimiini muutaman herneen ja aiheuttanut myös toisille hengitysvaikeuksia (herneet on toki jo niistetty nenästä pois kurnuttamasta). Luovaan työhön liittyy myös intohimoja ja ambitioita, joten pienet paikalliset trombit ovat välttämätön toiminnan lisuke.
Yhdistystoiminnan puskutraktorina toimiessani joudun toisinaan kyseenalaistamaan oman toimintani mielekkyyden, miksi puuhaan tätä enkä senkin aikaa tee sitä pääasiallista intohimoani, eli kirjoita novelleja. Onko kanssani kulkeva pulkka kivireki vai saako siitä alamäessä lisää vauhtia? Nyt tunnustan jotakin. Yhdistystoimintakin on politiikkaa, se on niihin asioihin vaikuttamista, jotka kokee tärkeäksi. Minulle on muotoutunut tärkeäksi oman kirjoittamisympäristöni muokkaaminen: se että ympärillä on niitä kirjoittajia, jotka ymmärtävät miksi teksteissäni ihmiset voivat kävellä seinien läpi ja noidat kurkottaa toiseudesta asioita, joita ei ole olemassa meidän todellisuudessamme. On olemassa ihmisiä, joille sana mielikuvitus on kirosana.
Yhdistysaktiivina olen myös päässyt lukemaan Nova-kirjoituskilpailun satoa, Kosmoskynään lähetettyjä novelleja ja niiden arvosteluja. Muiden ihmisten tekstit ovat toimineen katalysaattorina omalle kirjoittamiskehitykselle: monta kertaa tuotoksensa näkee aivan uudessa valossa, kun on eläytynyt toisten luomuksiin tai ihmetellyt, miksi kaksikymmentä peräjälkeen luettua novellia avautuvatkin nihkeästi. Ja yllättäen huomaa, että sama ongelma on omissa teksteissäkin.
Kaksikymmentävuotias yhdistys voi olla perinnöstään ylpeä. Monia hienoja asioita on tehty: tärkeimpinä niistä pidän keskusteluyhteyttä kirjoittajien ja lukijoiden välillä. Lehti ja yhdistys tarjoaa siihen mahdollisuuden. On tietenkin yleisön asia, kuinka se haluaa mahdollisuuden käyttää. Sitä tahtoa on kunnioitettava, mutta silti tuputettavassa sopivassa suhteessa uusia vaikutteita. On hienoa olla mukana seuraamassa uuden suomalaisen tieteiskirjoittajasukupolven nousua.
Anne Leinonen
Julkaistu Kosmoskynä 2/2004:ssä. Kuvat: Pasi Karppanen. WWW-versio: Pasi Karppanen. Kuvien ja tekstien copyright tekijöiden. Kaikki oikeudet pidätetään.