Pasi Karppanen: Prologi
(Kosmoskynä 4/2004)
Tätä kirjoittaessani elokuvateattereissa pyörii Oliver Hirschbiegelin Der Untergang, paljon kohua herättänyt kuvaus Adolf Hitlerin viimeisistä päivistä. Viimeksi tuo scifikirjoittajienkin aika ajoin teoksissaan käsittelemä tupsuviiksi oli tapetilla Phantom Menace -elokuvan aikoihin. Tuolloinhan monetkin kiinnittivät huomiota samankaltaisuuksiin nuoren Anakin Skywalkerin ja Adolf Hitlerin elämänkohtaloiden välillä.
Tai kuten Tiina Mänttäri tuon elokuvan kirjaversiota arvioidessaan Portissa kiteytti: ”...pikemminkin tyrannin kehityskertomuksena eli tarinana siitä, kuinka kiltistä ja kekseliäästä pikkupojasta kehittyy vallanhimoinen, tunteeton tappaja. Anakinin lähtökohdat ovat nimittäin tässä samat kuin joillakin lähihistorian tyranneilla: syntyminen köyhiin oloihin, isän puuttuminen, raataminen työssä leikkimisen sijaan, kuolemat lähipiirissä ja uskonnon läheisyys.”
Ja kyllähän tuon tulkinnan kieltämättä allekirjoittaa. Uteliaisuuden ohella yksi ihmisen ominaisimmista piirteistä on nimenomaan leikkiminen. Terve ihminen leikkii lapsena ja kun hänestä tulee aikuinen, pysyy tuo halu leikkiä ja kuvitella osana ihmistä. Jos eritoten naisilta kysytään, mieheksi varttumisessahan ei ole kyse muusta kuin pienen koheltavan lapsen muuttumisesta isoksi koheltavaksi lapseksi...
Sanonta lapsi on terve kun se leikkii antaa tässä suhteessa oikeastaan vain puolittaisen kuvan. Leikkiminen saattaa olla terveen lapsen merkki, mutta jos ihminen leikkii lapsena, on paljon todennäköisempää, että tuloksena on terve aikuinen. Aikuisten leikkinä on milloin nähty urheilu, milloin jokin muu inhimillisen elämän osa-alue, mutta yhtä hyvin sellaiseksi voisi laskea myös scifin ja fantasian.
Sillä mitäpä muuta kuin kuvittelua ja leikkiä sf/f on? Yhtä hyvin kuin lapsi tietää leikin olevan vain leikkiä mekin tajuamme ettei kaikkea kirjoistamme lukemaamme oikeasti ole olemassa ja ettei niitä lääketieteellisiä kokeita ihmisillä tekeviä harmaita muukalaisia kannata mennä odottamaan tienposkeen. Seikka, jota niin monen sf/f:ää tuntemattoman näyttää olevan vaikea ymmärtää.
Totta kai asialla on myös oma kääntöpuolensa. Vaikka leikkiminen ja kuvittelu kuinka ovatkin terveen tunnusmerkkejä, on fantasia ja scifi itse aika ajoin, ja osittain syystäkin, nähty piilofasistisena genrenä, jonka kautta 13-vuotiaat pojat pääsevät toteuttamaan väkivalta- ja seksuaalifantasioitaan.
Tunnetuin aiheen variaatio lie-nee Norman Spinradin vaihtoehtohistoriaromaani Iron Dream, jonka kansien sisältä löytyy teos Lord of Swastika, Hakaristin herra. Kyseessä on, niin kuin kirjan esipuhe kertoo, Saksan sisäpolitiikassa 20-luvulla aikansa seikkailleen ja USA:han lopulta muuttaneen Adolf Hitlerin kirjoittama, conanmaisesta arjalaisesta sankarista kertova fantasiaromaani. Huolimatta siitä että Spinradin romaani oli antifasistinen, joutui se ilmestyttyään sensuurin hampaisiin.
Niin scifissä kuin fantasiassakin on omat arvelluttavat piirteensä, sitä ei käy kieltäminen. Mutta kysykäämme asia toisin päin. Eikö kaikkien kannalta olisi ollut parempi jos Hitler todella olisi muuttanut USA:han ja ryhtynyt fantasiakirjailijaksi, päässen tätä kautta toteuttamaan arjalaiset fantasiansa? Tai että edellämainitut 13-vuotiaat pojat pääsevät toteuttamaan fantasiansa scifin ja fantasian kautta? Niin, Euroopan kartta saattaisi tätä nykyä näyttää varsin erilaiselta, jos vaikkapa Slobodan Milosevic olisi lukenut lapsena enemmän scifiä.
Voisiko tätä kautta selittää, paitsi scifin ja fantasian lukemisen, myös sen kirjoittamisen? Finncon ‘99:ssä vieraillut Connie Willis kertoi kunniavieraspuheessaan aviomiehensä olevan vakuuttunut vaimonsa olevan potentiaalinen sarjamurhaaja, joka vain kirjoittamisen kautta pääsee purkamaan pahimmat frustraationsa, niin ettei tämän tarvitse toteuttaa niitä todellisuudessa.
Käydessään Suomessa 1993 Terry Pratchett kertoi omassa puheessaan leikkiturnajaisia harrastavasta ystävästään ja ihmisistä, jotka kysyivät eikö kirjailija koskaan pelkää ystävänsä joku päivä sekoavan kokonaan? Pratchettin mielestä asian on juuri päinvastoin. Jos ihminen on koko ajan vähän hullu, ei tämän koskaan tarvitse seota kokonaan.
Ja juuri sitä, vähän hulluja, spekulatiivisen fiktion harrastajat, kuluttajat ja ehkäpä juuri me kirjoittajat olemme, isoja leikkiviä lapsia jotka tietävät että tämä meidän arkinen aherruksemme on vain yksi todellisuus ja että sen takana, tuolla jossakin, kaupunkien kokoiset avaruuslaivat ottavat yhteen ja valtavat sivilisaatiot kukoistavat vieraiden aurinkojen alla.
Halutessaan sf/f:n voi nähdä myös osana laajempaa viitekehystä. Kun ihminen joskus aikojen alussa siirtyi keräilytaloudesta maanviljelyyn, alkoi rakentaa suojakseen kaupunkeja ja kerätä elintarvikkeita varastoon, syntyi tilanne, ettei tarvinnut enää jatkuvasti kantaa huolta siitä mistä seuraava ateria tulee. Muodostuneelle aivokapasiteetin ylijäämälle oli löydyttävä käyttöä, mitä kautta syntyivät järjestäytyneet uskonnot, filosofiat, kirjoitettu kieli, taiteet sekä ihmiskulttuuri ylipäätään.
Ihmisenä tunnettu karvaton, utelias, leikkivä ja kuvitteleva apina on puusta laskeutumisensa jälkeen saanut aikaan melko lailla pahaa, mutta synnyttänyt sivussa eräitä hienojakin juttuja. Ja kaiken tämän jatkoksi, leikkivän ja kuvittelevan karvattoman apinan hengentuotteiksi, sijoittuu myös kaikki se, mitä me alan harrastajat nimitämme, milloin scifiksi, milloin fantasiaksi, milloin spekulatiiviseksi fiktioksi. Osaksi ihmiskulttuuria ylipäätään.
Ja se on minun mielestäni hieno asia.
Julkaistu Kosmoskynä 4/2004:ssa. WWW-versio: Pasi Karppanen. Sisällön copyright tekijöiden. Kaikki oikeudet pidätetään.