Kosmoksen nurkkaus – Saara Henriksson: Ylikoulutetun kirjoittajan tunnustuksia
(Kosmoskynä 3–4/2008)
“Käytkö kursseilla siksi, että se on hauskaa, vai haluatko oikeasti julkaista romaanin?” Näin kysyi minulta eräs kirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja ja jatkoi: “Jos haluat julkaista, niin jossain vaiheessa sinun pitää kyllä lopettaa ne kurssit ja istua alas kirjoittamaan.”.
Kysymys sai minut hieman hämilleni. Minulla on ollut Suomen oloissa harvinainen etuoikeus opiskella luovaa kirjoittamista yliopistossa, perus- ja aineopintojen verran. Sen lisäksi olen osallistunut viikonloppuisin kirjoittajakoulutukseen Tampereen Viita-akatemiassa sekä Oriveden opistolla ja järjestänyt koulutusta Suomen Tieteiskirjoittajissa. Suunnitelmissa on ehkä jopa kirjoittamisen maisteriohjelmaan pyrkiminen. Kirjoittajakursseissa on imua, mutta olisiko sittenkin viisainta vain istua oman proosan ääreen kaikessa hiljaisuudessa?
Eräs toinen kirjailija, luovan kirjoittamisen opettaja hänkin, kertoi opiskeluaikanaan välttäneensä kirjoittajakursseja viimeiseen saakka. Hän sanoi perustelleensa sitä aikanaan sillä, että hänestä oli määrä tulla kirjailija, ei harrastajakirjoittajaa. Todelliseksi syyksi hän kertoi sosiaalisten tilanteiden pelon. Tämäkin kirjailija oli kuitenkin päätynyt käymään yhden kurssin, jonka hän arveli jälkeenpäin olleen yksi hänen kirjailijanuransa hyödyllisimmistä kokemuksista.
Jotkut väittävät, että jos kirjoittamiseen ei ole tarpeeksi paloa, niin siitä ei ole tarkoituskaan tulla mitään. Näiden ihmisten mielestä tosi kirjailija kirjoittaa läpi nälän, köyhyyden ja alkoholismin kuin suuret edeltäjänsä ikään. Suurin osa kirjoittajista taitaa kuitenkin olla meitä tavallisia ihmisiä, jotka pidämme kirjoittamista työnä tai harrastuksena muiden joukossa ja osaamme erottaa elämän taiteesta. Kun lähden kirjoittajakurssille, lähden hankkimaan ammatillista lisäkoulusta alalla, jonka olen jo aiemmin itselleni valinnut.
Käyn kursseilla, jotta saisin potkittua itseni kirjoittamaan. Kotona ovat perhe ja kaikenlaiset muut tehtävät, kirjoittajakurssilla ei ole mitään näistä. Sosiaaliselle tyypille kurssit ovat keino hankkia työyhteisö. Kirjoittajakurssit ovat myös helppo tapa päästä eteenpäin. Aloitteleva kirjoittaja säästyy suurelta vaivannäöltä, kun hänen ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan, vaan ohjaaja voi osoittaa hänelle, mikä hänen proosassaan toimii tai tökkii. Kokeneempi kirjoittaja nauttii keskustelusta saman asian harrastajien kanssa ja saa hyödyllisiä vinkkejä pahimpien karikoiden ohittamiseen. Ovat siellä olleet muutkin.
Hyvä opettaja on kirjoittajalle kullanarvoinen. Opettaja voi olla luovan kirjoittamisen opettaja kirjoittajakurssilla, mutta hän voi olla myös äidinkielenopettaja, vanhempi kollega, puoliso tai ystävä. Opettajan tuoma anti voi olla kirjoittamisen ohjaamista, mutta myös mentorointia, rohkaisua, kokemuksen tuoman näkökulman tarjoamista vaikeuksiin tai silkkaa kirjoittamisen ilon herättämistä. Minulla on ollut onni kohdata monia hyviä opettajia, ja jokainen heistä on ollut sitä omalla tavallaan. Kyllä, hullutteluun rohkaiseva sanataiteenopettaja yhtä lailla kuin se ankara piiskanheiluttajakin.
Luovaa kirjoittamista opettavilla kirjailijoilla on ollut myös yhteinen sanoma: joku on aikanaan auttanut heidät alkuun, ja he haluavat jakaa omastaan eteenpäin. Kirjoittaminen on kollegiaalista toimintaa. Virallista kirjoittajayliopistoa ei ole, kaikki väylät kirjailijan ammattiin ovat yhtä sallittuja. Taito välittyy ennen kaikkea kaunokirjallisuutta lukemalla, mutta myös ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Toive ja odotus on, että jos ja kun kirjoittaja aikanaan ponnistaa julkaisevaan kaartiin ja hankkii siinä kokemusta, hän jossakin vaiheessa jatkaa opettamisen perinnettä edelleen.
Mitään koulutusta ei kirjoittaja välttämättä tarvitse, se on selvää. Kirjoittajakurssi ei ole myöskään oikotie säkenöivän proosan kirjoittamiseen. Parhainkin opettaja pystyy ohjaamaan kirjoittajaa vain tiettyyn pisteeseen saakka, tämän jälkeen hän on omillaan. Sitkeinkään kursseilla istuminen ei korvaa pitkäjänteistä työtä oman kirjoituspöydän ääressä, mutta kyllä se totisesti antaa siihen voimia.
Ennen kaikkea kirjoittajakursseilla löytää tarpeellista vastakaikua haluun luoda oma nurkkauksensa siihen yhteiseen universumiin, jota kirjallisuudeksi kutsutaan. Siihen saakka, kursseilla tavataan.
Julkaistu Kosmoskynä 3–4/2008:ssä. Sisällön copyright tekijän. Kaikki oikeudet pidätetään.