Boris Hurtta: Parkkipaikka
(Portti 2/98)
 
Boris Hurtan Parkkipaikka (Portti 2/98) on kauhuparodia nuoriso(bändi)kuvauksesta (Hairista alkaen) ja sisältää niin sanotun "rock-" tai "hippihengen" kautta vision tulevaisuudesta sellaisena kuin se ehkä noin vuonna 1976 näytti... "Automaattinen liikenteenvalvontasysteemi jätti vanhan bensakäyttöisen dollarihymyn eteen ja taakse parikymmentä metriä tyhjää tilaa."

Päähenkilöt käyttäytyvät toisiaan kohtaan letkeän epäkohteliaasti, kuten nuorten oletetaan käyttäytyvän (vinkki: suurin osa nuorista käyttäytyy – on käyttäytynyt aina – melko kohteliaasti, jopa toisiaan kohtaan. Poislukien erinäiset aivokääpiöt ja muut psyko- sekä sosiopaatit, joita koulussa, armeijassa ym. pakkolaitoksissa tosin vilistää edelleen riesaksi asti.) "Ei edes sen verran älliä, että tietäis mitä pitää autossa kuunnella."

Letkeän naljailun ohessa päädytään parkkipaikalle – hautausmaan parkkipaikalle. Siellä tapahtuu kaikenlaista erikoista. Lopussa tehdään easyriderit, tosin autoillen. Sen pituinen se. Lopun ja alun välissä on vähän joka toisessa virkkeessä viitteitä sinne sun tänne populaarimusiikin maailmasta. Jutun sanoma on: a) ettei wanhoihin aikoihin ole paluuta ja b) pieni yksilö möyhentyy systeemin rattaissa ennemmin tai myöhemmin. Pysähtyneistöä vastaan ei auta pullikoida, ei ainakaan liikaa, sillä silloin systeemin viikate heilahtaa.

Sivilisaatiokritiikkiin tästä on vielä pitkä matka, ja sarjakuvamaisten henkilöhahmojen ("Linda-Lou kirkaisi. Alligator-Bob kiroili. Lonnie huusi suoraa huutoa.") kohtalokaan ei juuri hetkauta. Atoroxia ei taida tulla.

Pekka Sirkiä