Hanna Kaakkuriniemi: Pudotus
(Portti 1/98)
 
Hanna Kaakkuriniemen Pudotus (Portti 1/98) tuo mieleen Ambroce Biercen Tapauksen Owl Creekin sillalla... Jos novellin perimmäisiä ajatuksia ryhtyy tulkitsemaan, niin ensiksi törmää eräänlaisen utopian rakentamiseen. Toiseksi löytyy äitimyytti: pahasta maailmasta turvaan äidin syliin tässä(kin) tekstissä matkataan...

"Sain sinut, heikko pieni otus. Olet aivan turvassa nyt. Mutta sain sinut liian myöhään. Olet jo yhtä kuin kuollut. Voin vain tarjota sinulle lohdun matkallasi sinne minne menet..."

Jos kerran nykyinen tai tuleva meno on päin helvettiä ja pieleen, niin eipä muuta kuin hyppy tuntemattomaan in spe onnelaan. Onneksi kirjoittaja ei aivan näin naiivisti ajattele, mutta melkein: "Ei kipua, ei elämää, vain onnea ja rauhaa..."

Tiede on aina käyttänyt koekaniineita, ja äärimmäinen koekaniini on aina ihminen itse. Natsi-Saksan keskitysleireiltä saakka haettua tematiikkaa? Novellin yhteiskuntakriittinen sanoma lienee (jos näin korkealentoista tulkintaa sopii yrittää) hypätkää pois niin tulette onnellisemmiksi! Kokeilkoon ken haluaa. Aivan liian yksiulotteisen tunnelmallinen novelli; ei voittajien kompleksisuutta tai ambivalenssia. Ei toimi tarpeeksi vahvasti tunteen eikä edes heikosti järjen alueella. Silti kirjoittajan kannattaa jatkaa: tyylitaju on hallinnassa ja tunnelman luominen samoin.

Pekka Sirkiä