Erkki Lindholm: Kukaan ei tunne sinua
(Magus 2/98)
 
Erkki Lindholmin novelli Kukaan ei tunne sinua (Magus 2/98) on suoraviivaista perusfantasiaa. Novellin kieli tai havaintomaailma ei juurikaan eroa vastaavista fantasiatarinoista. Kyllä tätä lukee, mutta rikkaampien tarinoiden parissa aika ei menisi yhtälailla hukkaan.

"Hän ei ollut merkittävä mies tuossa joukossa. Hän oli epäonnistunut maagin oppipoika."

"Sotilaan tai maagin ura, siinä olivat hänen vaihtoehtonsa. Toista hän inhosi ja toisessa ei menestynyt."

"Se siitä. Rocchus oli turvassa niin kauan kuin hänen loitsuistaan ei tiennyt kukaan muu. Hyvästi rahanansaitseminen."

Mitä vikaa edellisissä lainauksissa? No se, että ne kertovat suoraan sen, mikä pitäisi käydä selville asiayhteydestä tai rivien välistä. Tällainen suoraviivainen tarinointi ei jätä mitään mielikuvituksen varaan eikä suo lukijalle löytämisen iloa. Oikeastaan kirjallisuudessa (taiteessa) kyse on silkasta tyylitajusta, rytmityksestä ym. ajoitusseikoista: paljastuksilla ja vihjauksilla on aikansa. Ja kaikkea ei sovi paljastaa. Lukekaapa vaikka Tsehovin näytelmiä tai Dostojevskia. Rytmitys, ajattelu, havaintomaailma, ajoitus jne. Kaikki toimii loistavasti.

Jos genrekritiikin tasolla mennään, niin näissä perusfantasioissa maailma on ikään kuin valmiina (ohjekirjana) lukijoiden ja kirjoittajan päässä; esisopimus fantasian olemuksesta on vankka ja siksi tylsääkin tylsempi: ei tule yllätyksiä esimerkiksi käytöstapojen, taloussuhteiden tai motiivien osalta. Fantasiamaailma elää annettua elämäänsä. Juonitellaan, valtaa kahmitaan ja listitään toisia. Ei kerrassaan mitään yllätyksellistä. Toivottavasti ymmärrätte mitä vihjaan... No, anyway, näitä perustarinoita tarvitaan, jotta paremmat tekstit erottuisivat sf/f-massasta.

Pekka Sirkiä