PORTTI 4/98

Laura Vaasjoki: Bhéan Sidhe
Petri Laine: Sykkivä tähti
Marja-Liisa Heino: Katsoi silmin tuhminkin

Portti 4/98 on Jack Vance -erikoisnumero ja suurin osa sen tilasta omistettu kirjailijan esittelylle (sekä bibliogfrafioille ja kansikuville), mistä johtuen kotimaisia novelleja on mahtunut mukaan vain kolme kappaletta. Portin vuoden 1998 kirjoituskilpailun voittajanovelli, Laura Vaasjoen Bhéan Sidhe, joka (jos vanhat merkit paikkaansa pitävät) tulee luultavasti korjaamaan myös tämän vuoden Atoroxin, on vaikuttava taidonnäyte suhteellisen tuoreelta novellistilta.

Vaasjoen kieli on varmaa, henkilöhahmot todentuntuisia ja miljöön kuvaus itse koetun oloista (paljastaen oikeaksi kaiken sen, mitä aina olen heppatallien todellisesta arjesta kuvitellut). Mytologiaa ja arkirealismia sekoitetaan tarinassa toisiinsa niin saumattomasti, että joku saattaisi luonnehtia tarinaa "kuin Maarit Verroseksi ajalta, jolloin Maarit Verronen vielä kirjoitti fantasiaa" – älkäämme me kuitenkaan tuollaiseen latteuteen sortuko.

Novellilla on ansionsa, mutta jos haluaisi, voisi tarinasta löytää myös omat negatiivisemmat puolensa. Irlantilainen mytologia on toki aina turvallinen valinta, mutta samalla varsin käytetty aihe. Itse tarinaa voisi myös moittia turhasta pitkittämisestä. Päähenkilön mietteitä novellin nimieläimestä, pelottavan mustan orin ulkomuotoa ja sen taakse kätkeytyvää mysteeriä puidaan sellaisella tarkkuudella että lukijan mielenkiinto on jo vaarassa lopahtaa eikä loppuratkaisu onnistu lunastamaan kaikkia siihen kohdistuneita odotuksia. Kuvauksen pääpaino on ratsutallien tapahtumilla, mistä johtuen itse päähenkilö jää turhankin etäiseksi ja ohueksi hahmoksi. Nämä ovat kuitenkin varsin pieniä kauneusvirheitä muuten niin vaikuttavassa tarinassa. Painakaa Laura Vaasjoen nimi mieleenne, sillä hänestä kuullaan vielä.
 

Petri Laineen tarina Sykkivä tähti on Vaasjoen tarinan tavoin viimevuotisen novellikilpailun satoa. Raati luonnehtii kilpailussa kolmannen jaetun palkinnon saanutta tarinaa "omaperäisen idean pohjalta yksinkertaisesti ja selkeästi kirjoitetuksi hard science fiction novelliksi". Itse en allekirjoittaisi edellisestä muuta kuin tuon luonnehdinnan hard science fictionista ja yksinkertaisuudesta. Omaperäiseksi tarinaa "tuhoon tuomitun alienisivilisaation morseaakkosilla ihmisille lähettämästä hätäsomasta" en todellakaan väittäisi. Uskottava ihmiskuvaus ei ole koskaan ollut hard core -scifin vahvoja puolia, mutta Laineen novelli on tästäkin huolimatta luvattoman kömpelö tapaus.

Oikeastaan kaiken minkä edellä tässä Colosseumissa arvioiduista Kyypön ja Tarkiaisen novelleista, voisi sanoa tästäkin tarinasta. Kyseessä on jopa niitäkin korostetummin nimenomaan novellin raakile. Tarinan perusidea on sinänsä hyvä, jotain jonka pohjalta olisi kukaties voinut hyvinkin rakentaa lukukelpoisen novellin, mutta sen kehittely on jätetty yksinkertaisesti kesken. Tarinan henkilöhahmot ovat paperinohuita, juonenkuljetus ontuu ja kokonaisuus olisi kaivannut muutenkin rankasti lihaa luidensa päälle. Tässä muodossa novellia ei olisi saanut julkaisuseulan läpi päästää, minkä lisäksi sen sijoittuminen kilpailussa noinkin korkealle hämmästyttää.
 
 

Portin kolmas kotimainen novelli, Marja-Liisa Heinon Katsoi silmin tuhminkin on sen sijaan varsin miellyttävä yllätys, varmalla ja sujuvalla kielellä kerrottu, todellisia historiallisia henkilöitä Heinon luomaan vampyyrimytologiaan yhdistävä fantasiatarina, jollaisia soisi näkevänsä suomalaisten scifilehtien sivuilla enemmänkin. Niin törppö en ole, että menisin tässä yhteydessä möläyttämään tarinan koukun, novellin ainoita suurempia yllätysmomentteja kun on juuri kertojapäähenkilön todellisen henkilöllisyyden paljastuminen.

Haltioita fantasialta ja ylenmääräistä verenroiskuttelua kauhulta odottavaa lukijaa Heinon tarina ei välttämättä viehätä, mutta vähänkään historialliseen fiktioon kiinnostusta tuntevaa kyllä. Varsinaiset fantasiaelementit tarinassa kieltämättä ovat kortilla, mutta jo edellä mainitsemani piirteet, inhorealistisuuteenkin asti uskottava ihmiskuvaus sekä kaiken kutkuttavasti auki jättävä lopetus tekevät Heinon tarinasta yhden omista suosikeistani tämän vuoden Atoroxia valittaessa. Daa-daa-dapadapadaa...

Pasi Karppanen