Martti Linna: Herra Sirius pitää lapsista
(Portti 3/99)

Martti Linnan Herra Sirius pitää lapsista on varsin vaivaannuttava lukukokemus. Päällisin puoli tarkasteltuna tarinassa ei ole sen suurempia kauneusvirheitä kuin useimmissa muissakaan Portin julkaisemissa, ei-niin-nerokkaissa B-luokan sivuntäytteissä, joita lehden jokavuotisen novellikilpailun haaviin jää. Hieman kulunut ja epäuskottava juoni, kankea kielellinen asu tai lievästi sanoen yksiulotteinen ihmiskuvaus ei kieltämättä yksinään mitään novellia pilaisikaan. Linnan novelliin lapsuksia on kuitenkin päässyt livahtamaan niin paljon, että niiden yhteisvaikutusta voi pitää tuhoisana.

Perustarina on turhankin ennalta-arvattava. Aviokonsultti Ken Lent asettuu vaimonsa ja kahden kauniin lapsensa kanssa vuokralaisiksi salaperäisen herra Siriuksen omistamaan luksustaloon. Sopimukseen liittyy muutama varsin poikkeuksellinen järjestely, mutta vastapainoksi vuokra on niin edullinen, että perhe mukautuu niihin. Tämän jälkeen seuraa sivukaupalla lokoisan perhe-elämän kuvausta. Ollaan lähitulevaisuuden saastuneessa Keski-Euroopassa ja lasten täytyy pitää ulkona kaasunaamareita, mutta muuten perheen elämä on niin ihanaa auvoa, että ennen pitkää lukijalta alkaa valua siirappi ulos korvista. Kaiken aikaa jotain kamalaa on kuitenkin kehittymässä muka-salaa harvinaisen tyhmän päähenkilömme selän takana. Mitä herra Sirius oikein haluaa?

Novellin suurin kompastuskivi on siinä, ettei se oikeastaan missään vaiheessa kykene tarjoamaan lukijalle yllätyksiä, ainakaan positiivisia sellaisia, tai rakentamaan tämän ja päähenkilöiden välille tunnesidettä. Epäilyttävät käänteet seuraavat tarinassa toinen toistaan ja kun suureksi yllätysmomentiksi ilmeisestikin tarkoitetun loppuhuipennuksen aika koittaa, ei rasittavan päähenkilön onneton kohtalo voisi lukijaa vähempää kiinnostaa. Muissakin suhteissa novelli kaatuu nimenomaan ihmiskuvauksensa onttouteen ja eritoten päähenkilön (totta kai) suomalaisen vaimon luonne tempoilee tarinassa laidasta toiseen.

Linnan novelli ei ole täysin vailla ansioita. Siltä osin kuin tarinassa ei sorruta liialliseen siirappisuuteen, on lapsiperheen arjen kuvaus varsin onnistunutta niin hyvässä kuin pahassakin ja mikä tärkeintä, itse koetun oloista. Novellin keskivaiheilla tarinaan jopa kyetään luomaan pientä jännityksen ilmapiiriä tiettyjen palasten alkaessa loksahdella pelottavasti lukijan päässä kohdalleen. Tästäkin huolimatta novelli karahtaa karille niin monessa suhteessa, että on vain valitettava sen julkaisemista nykyisessä muodossaan. Jatkokehittelyllä tästäkin asetelmasta olisi epäilemättä saanut aikaan lukukelpoisen tarinan. Tällaisenaan Linnan novelli ei sitä ole.
 
Pasi Karppanen