M. G. Soikkeli: Nasaretin ihme
(Portti 2/99)

M. G. Soikkeli on oman tiensä kulkija suomalaisella novellirintamalla, tarinoissaan kuvakulmia ennakkoluulottomasti vaihtava, korkeakirjallisia tyylikeinoja viljelevä ja lukijaa aliarvioimaton kirjoittaja. Soikkelin menestys Portin novellikilpailuissa osoittaa myös, että miehen tarinoilla on yleisönsä. Finnzine 4/98:ssä ilmestyi Soikkelin lyhyt artikkeli, jossa tämä kertoi vaiheista, jotka edelsivät miehen tämänvuotisen Portti-kilpailunovellin Nasaretin ihme syntyä. Portti 2/99:ssä paljastuu lopulta, minkälainen itse novellista tuli.

Verrattuna Portti 2/98:ssa julkaistuun tarinaan Jos minä olisin vain helisevä vaski edustaa Nasaretin ihme huomattavasti tyylipuhtaampaa Soikkelia. Kloonilammas Dollyn, kyberpunk-kliseet, mikroskoopis-makroskooppisen mittakaavan ja perinteisemmän avaruustutkimuksen yhdistävä tarina on kuin kudelma, jota pitkin kirjoittaja kuljettaa lukijaa kunnioitettavalla suvereniteetilla kohti jollain tapaa hyvin kubrickmaista loppuratkaisua. Monien kudelman yksittäisten säikeiden merkitys kokonaisuuden kannalta paljastuu vasta lopussa, kaikkien ei silloinkaan, kirjoittajan jättäessä tilaa myös lukijan omalle mielikuvitukselle.

Soikkelin kirjoitustyyli ei tarjoa lukijalle helppoja vastauksia tai nopeasti sulatettavia lukukokemuksia. Maailma, jonka tämä tarinoissaan rakentaa, on aluksi sekasortoiselta vaikuttava, mutta loppua kohti vähitellen avautuva palapeli, eräänlainen kielellinen kaleidoskooppi, jonka keskelle pahaa-aavistamaton lukija paiskataan. Nasaretin ihme on kiehtova kielellinen keitos, mutta siitä nauttiminen edellyttää jossain määrin kouliintunutta kirjallista makua ja jos mahdollista, useamman kuin yhden lukukerran.

Pasi Karppanen