Kari Tossavainen: Aura
(Portti 3/99)

Kari Tossavaisen Aura edustaa juuri sitä kotimaista lyhytproosaa, johon ryhmään kuuluvia tarinoita voisi hyvällä syyllä kutsua "Portti-novelleiksi". Tarina käynnistyy alkuaikojen Maarit Verrosen tyylin mieleen tuovana, kokolailla normaalinoloisena arkikuvauksena, johon kuitenkin alkaa ennen pitkää hiipiä mukaan outoja elementtejä. Tutut ihmiset muuttavat luonnettaan, toden rajat hämärtyvät ja kaiken taustalla kummittelee jotain suurta ja pelottavaa. Tätä höystetään muutamalla historiallisella viittauksella ja parilla yllättävällä juonenkäänteellä sekä kiedotaan paketti ratkaisun avoimeksi jättävään lopetukseen.

Tossavaisen tarinassa ei ole sen ihmeempiä kauneusvirheitä jos ei suurempia oivalluksiakaan. Novellin kieli on sujuvaa ja henkilöhahmot todellisen oloisia, mutta taakaksi muodostuu kankea juonenkuljetus. Alkupuolella tarinan kertominen pysäytetään joksikin aikaa kokonaan päähenkilön alkaessa tehdä seikkaperäisesti selkoa lapsuudestaan. Virhe on klassinen ja moisiin lapsuusmuisteloihin törmää tuon tuosta etenkin kotimaisten kirjoittajien teksteissä. Niin tarinan maailmalla kuin sen päähenkilöilläkin tulee olla menneisyys, mutta yhtä tuhoisaa kuin jättää tuo taustaselvitys kirjoitusvaiheessa tekemättä, on selittää kaikki lukijalle kädestä pitäen. Useimmiten kertomatta jättäminen on huomattavasti tehokkaampaa kuin kertominen.

Aura tavoittelee osaksi Salaiset kansiot -tyyppistä paranoiahenkisyyttä, osaksi taas erinäisine historiaan juurensa ulottavine taustaselvityksineen varsin hurttamaisiksi katsottavia sävyjä, onnistuen paikoin jopa tyydyttävästi. Tästäkin huolimatta kokonaisuudesta muodostuu lukijalle turhan keskentekoinen kuva eikä esimerkiksi tarinan salaliittokuviota oikein onnistuta lopussa sitomaan vakuuttavasti muuhun kokonaisuuteen. Auraa ei näin ollen voi luonnehtia varsinaisesti täysosumaksi, mutta omat eittämättömät ansionsa sillä on.

Pasi Karppanen