Seppo Koskinen: Oranssit sadepisarat ovat haihtuneet
(Spin 5/99)

Koskinen on nimennyt novellinsa turhan kankeasti. Otsikko herättää lähinnä haukotuksia ja vastentahtoisuutta eikä lainkaan vihjaa siihen hillittömään menoon, jota sitten kuitenkin on luvassa. Lahjomaton poliisi PlainO kertoo Laura B4 Pumpulin tapauksesta, jonka selvittämisessä tarvitaan jokunen viinaryyppy, näppärästi koottu kulkuneuvo sekä tietenkin poikkeukselliset hoksottimet. Toiminnan ohessa ovat mukana tunteetkin, mutta viileän vihjailevaan tapaan ainakin, mitä tulee päähenkilöön itseensä.

Koko alkupuoli on hiukan hidas siihen nähden, mihin toisesta luvusta lähtien yllytään, mutta esittelee toki henkilöt ja lähtötilanteen mallikkaasti. Siinä vaiheessa, kun varsinainen kyyti alkaa, rupeaa lukijakin olemaan selvillä tyylilajista. Novellille rupeaa satamaan pisteitä loputtomista ideoista, hallitusta tyylistä ja hyvin kuvatusta takaa-ajosta. Vanhanmallinen perusdekkari ja teknoscifi yhdistyvät mehukkaasti ja tuntuvat asettavan novellin ihan omanlaisiinsa raameihin – oikeastaan tekisi taas mieli puhua jostain muusta kuin novellista.

Kuten sanottu, Koskinen hallitsee tyylilajinsa etevästi. Erityisen nautittavaksi tyyli kirkastuu, kun lukija hiffaa, että eihän tässä ihan kuolemanvakavia ollakaan. Sarja- ja elokuvalliset vaikutteet ovat toki havaittavissa (väkisinkin sitä rupeaa kuvittelemaan päähenkilön Bruce Willisiksi). Ne ulottuvat paitsi tempoon myös tapaan jakaa novelli kohtauksiin (ja väkisinkin sitä on kuulevinaan – Willisin – kertojan äänen niissä kohtauksissa, joissa päähenkilö on yksinään). Tämä puolestaan on omiaan rytmittämään novellia helppolukuiseksi ja selkeäksi; lukijan kannalta ns. mukavaksi tekstiksi.

Sari Peltoniemi