Johanna Sinisalo: Pohjoinen horisontti
(Turun Sanomat 27.-31.12.1999)

Ennustaminen on tunnetusti vaikeaa, etenkin tulevaisuuden ennustaminen. Scifin tehtävä ei myöskään ole ennustaa tulevaisuutta, syvään juurtuneesta ja vastakkaista väittävästä virhekäsityksestä huolimatta. Johanna Sinisalon kirjoittama, tämänvuotisessa Atorox-äänestyksessä kunniakkaalle kymmenennelle sijalle selviytynyt Pohjoinen horisontti tekee siltikin juuri näin. Jatkokertomuksena Turun sanomissa joulukuussa 1999 julkaistu tarina peilaa tapahtumat sadan vuoden päähän tulevaisuuteen. Millaisessa Suomessa elämme, kun vuosisata seuraavan kerran vaihtuu?

Se, että tarina on räätälöity niinsanotusti tavallisille lukijoille, näkyy novellissa liiankin selvästi. Monet sellaiset huomiot, jotka scifilehden sivuilla tai muuten pidemmässä proosassa olisi pystynyt toteuttamaan hienovaraisemmin, on jouduttu vääntämään tarinassa rautalangasta ja muutenkin rajaamaan käsittely varsin kapeaksi. Novelli toistaa tutut tulevaisuudentutkijoiden ennustukset ilmaston, teknologian ja yhteiskunnan muutoksista. Merenpinta on noussut ja nielaissut rannikkokaupungit. Maskun korkeudella viljellään maissia. Ihmiset tekevät etätyötä ja liikkuvat paikasta toiseen hightech-polkupyörillä. Lihaa eivät syö kuin tunnottomat raakalaiset.

Myös pituus novellissa on äärimmäisen rajattu, mikä näkyy kerronnan selvänä hätäisyytenä. Jatko-osaformaatin edellyttämänä tarina on jaettu lyhyisiin kohtauksiin, jokaisen huipentuessa kuin tv-sarjan jakson ainakin. Näistäkin rajoituksista huolimatta novelli on tunnistettavaa Sinisaloa, niin hyvässä kuin pahassa. Tarinan kieli on iskevää, juonenkuljetus tasaisesti eteenpäin kulkevaa ja ihmiskuvaus kohteitaan viileästi ulkopuolelta tarkastelevaa. Toimijoina novellissa ovat naiset, tässä tapauksessa teknologiaa vastustavan Maan lapset -kultin luo karanneen teinitytön äiti tyttärineen. Miehet, sikäli kun näitä nyt on mukana, jäävät tarinassa enemmänkin sivustakatsojan osaan.

Novellina Pohjoinen horisontti ei ole parasta Sinisaloa, niin suuressa määrin se jatko-osa-formaattinsa rajoituksista kärsii. Tästä syystä sen kohoamista näinkin korkealle Atorox-voittajalistalla voi vain hämmästellä. Käytännön esimerkein kansantajuistettuna kuvauksena maailmasta sadan vuoden päästä novelli toimii paremmin, vaikka on sellaisenakin kovin suoraviivainen esitys. 2100-luvun maailma, sikäli kun sitä novellissa kuvataan, levittäytyy lukijan eteen turhankin futuristisena ympäristönä ja paikka paikoin kuvaus on kuin Nokian tai Microsoftin visionäärien kynästä.

Pasi Karppanen