Sari Peltoniemi: Opettajan huone
(Spin 1/00)Sari Peltoniemi on... tunnelmakirjoittaja. Hänen teksteissään tapahtumien kuvauksia on vähän, mutta tuntemuksia, ah, niitä kuvataan... Peltoniemen tavassa kirjoittaa on hyvin paljon samaa, sanoisinko "passiivista elämäntarkkailua" kuin Henri Amielilla – tunnettehan Uneksijan päiväkirjan?
Opettajan huoneessa tapahtuu, mutta lähinnä päähenkilön päässä, hänen mielensä mikrokosmoksessa... Toisaalta muutamien harvojen, jonkinlaista aktiivisuutta vaativien tapahtumien, kuvaaminen ei ole Peltoniemelle lainkaan tärkeää; tärkeintä on päähenkilön tuntemusten ja ajatusten kuvaaminen; tunnelma, joka tästä tajunnanvirrasta syntyy...
Opettajan huone on novelli ja teksti, joka paljastaa miellyttävän hitaasti ympäröivän yhteiskunnan, henkilöiden ja tapahtumien taustat. Kirjoittajamme aiemmista teksteistä tuttu sipuli- tai lankakeräteoria vallitsee... Peltoniemi kehittelee ja kypsyttelee tunnelmaa, tunnetiloja ja kohtauksia kuin hyvää viiniä - hitaasti ja hartaudella. Välillä kerronnan rytmi kiihtyy, mutta vain hetkellisesti - osallistutaan mielenosoitukseen, mutta palataan takaisin omaan huoneeseen ja - nälkälakkoon. Minimalistista henkilödramaa, ja silti aivan riittävän jännittävää yksilön kannalta; pieniä poikkeuksellisia tekoja suuren valtiollisen ja yhteiskunnallisen murhenäytelmän – sotatila, diktatuuri, lasten värvääminen armeijaan, vanhempien kapina – keskellä...
Peltoniemen tekstejä lukee aina mielellään: ne kertovat arjen ja elämän tärkeistä asioista vähäeleisesti, ilman rumpuja ja torvia. Hän yhdistää miellyttävällä tavalla arjen ja fantasian; hän saa arjen muuttumaan... joksikin enemmäksi. Peltoniemessä meillä on vähintään Lempäälän maurice maeterlick (lintu sininen)... tai jopa Kuljun gandhi...!
Vielä kun kirjoittajamme malttaisi poistaa eräiden lauseidensa turhia, itsestäänselviä loppumääreitä...
Odottelelen Peltoniemen päiväkirjojen julkaisemista vuonna 2000 ja risat...
Amiel...! Maurice...!
Pekka Sirkiä