M.G. Soikkeli: Pohjoismaiset murtoluvut värikuvina
(Spin 1/00)

Islannin rannikon likettyvillä elelee jättiläissampia, jotka kykenevät kommunikoimaan etevästi. Greenpeacen väen pitää pelastaa nämä kalaset turvaisammille vesille ja mielellään vielä oppia tulkitsemaan niiden kieltä.

Ideana tämä kuulostaa hiukan köykäiseltä, jopa koomisen simppeliltä. Tämän novellin kohdalla onkin opettavaista ja tärkeää havaita esillepanon merkitys. En tarkoita, että jokaisen scifi-tekstin pitäisikään olla äärimmäisen monipolvinen, mutkikasjuoninen, yllättävä ja omaperäinen. Ennemminkin tarkoitan sitä, että mm. vahvoilla tunnelmilla ja kiinnostavilla henkilöillä voidaan rakentaa unohtumaton tarina, vaikka tekstin juonireferaatti pistäisi lähinnä vain hörähtelemään. Jättiläissampia, joo…uroksen ja naaraan syntaksieroja…niinpä niin.

Novellin alussa minäkertojakaan ei vielä ole selvillä matkan päämäärästä ja syystä. Miksi tarvitaan lingvistiä? Entä mitä merkitsee kirjanen nimeltä "Pohjoismaiset murtoluvut värikuvina"? (Onko se vain hassu nimiehdotus, joka on noussut novellistimme käteen jostakin alitajunnan mustasta hatusta?) Joka tapauksessa kysymyksiä esitetään riittävästi, jotta lukija alkaa kaivata vastauksia ja suostuu siis lähtemään M/s Masterverkin matkaan.

Henkilögalleriaa esitellään kuin dekkarissa ikään, ja samaan tapaan ilmenee, että joku henkilöistä on petturi. Jokaisella tuntuu olevan omia pikku salaisuuksiaan. Lisäksi väijyvät horisontissa NATO:n alukset. Tässä siis jännityselementtejä, mutta romantiikkaakaan ei unohdeta: sukupuolien väliseen juopaan Soikkeli kurkistaa varsinkin novellin loppupuolella. Toki jo Tuokon ja lingvistimme ohikiitävä lemmentarina johdattelee asiaan. Ja toki novellin romantiikka on hiukan synkeää lajia, mutta ihmeesti jännitys ja romantiikka puhaltavat henkeä tähänkin tekstiin. Silti esillepanon avainasia on huolellinen kielenkäyttö sekä syntaksin (!) tasolla että sanaston puolesta; esimerkiksi merenkäynnin kuvaus on jo vaatinut jonkinlaista paneutumista aiheeseen.

Lopulta jättiläissampi ei enää paljon hymyilytä ainakaan pilkallisessa mielessä. Sadunomaisuus, saagojen läsnäolo, tuntuu luontevalta juonteelta, joka rikkoo asiallisen tai jopa tieteellishenkisen yleisvaikutelman vastaanpanemattomalla tavalla. Mutta tunnemmeko me suomalaiset tosiaan tämän kalan nimellä "sampo", kuten Tuokko väittää? (No, joka tapauksessa naputtelin laskunsaajaksi nimen "Vakuutusosakeyhtiö Henki-Sampi", kun olin novellin luettuani pankkiasioilla…)

Satun kuulumaan siihen sukupolveen ja viiteryhmään, jolle on aivan luontevaa ajatella Greenpeace sankarin rooliin ja NATO roiston. Erikseen siis pitää havahtua huomaamaan, että Soikkeli ottaa myös poliittisesti kantaa.

Sari Peltoniemi