Iiris Mäntylä: Koe-eläimet
(Finnzine 1/00)

Iiris Mäntylän novelli Koe-eläimet on perinteinen dystopia: Valtio ja keskusvirasto hallitsevat kansalaisten elämää ympäri vuorokauden. Päähenkilöstä tulee osa keinoälyä, hän menettää inhimillisyytensä eikä enää edes ymmärrä olla siitä pahoillaan.

Tulevan yhteiskunnan kuvailu haukkaa suurimman osan novellista. Sinänsä se on kiintoisaa ja uskottavaakin, mutta ei järin mielekästä luettavaa näin runsain mitoin tarjottuna. Dialogia saadaan muutaman repliikin verran, mutta enimmäkseen Mäntylä pysyttäytyy suorassa kerronnassa, mikä tekee tekstistä hiukan puisevaa varsinkin kun se siis keskittyy olosuhteiden selvittämiseen. Taustointi tuntuu kohtuuttoman perusteelliselta myös siksi, että varsinaiset tapahtumat kuitataan niin kevyesti.

Päähenkilön, Marjan, hahmo jää lapsipuolen asemaan puhumattakaan hänen pikku perheestään, jota vain vilautetaan. Lukija ei siis kunnolla kykene samastumaan keneenkään ja tunne-elämykset jäävät vähiin. Voisi olla hyvä antaa päähenkilölle tosiaan päärooli. Nyt Marja tuntuu olevan mukana lähinnä jonain yhteiskuntakuvauksen elementtinä. Jotta teksti olisi elävämpää, pitäisi Marjan olla ydin ja lähtökohta, se, minkä vuoksi tarina kerrotaan. Pitäisi päästä kunnolla hänen päänsä sisälle, kun nyt joudutaan katselemaan häntä hiukan sivusta. Siis: lisää kohtauksia, tapahtumia, puhetta ja toimintaa.

Ilmavuus on se, mitä tämä novelli eniten kaipaa, siis oivaltamistilaa lukijalle. Mitään uutta tai yllättävää ei novellista myöskään heru. Näin ollen voisi siis ajatella, että eikun saunaa lämmittämään. Jotakin karmean kaunista tenhoa novellissa kuitenkin on: selityksen lomasta kirkastuu pieniä hetkiä, joitten kautta lukija aavistaa, mitä halutaan sanoa. Näitten hetkien vuoksi tämä novelli saa minun puolestani olla olemassa, vaikka se vielä tarvitseekin paljon hellyyttä ja ravinteita kasvaakseen oikeasti vakuuttavaksi tekstiksi.

Sari Peltoniemi