Sari Peltoniemi: Nimettömän saaren neidot
(Portti 2/00)

Saarissa on jotain kiehtovaa. Tämä lienee selvää jokaiselle joka joskus on sitä pysähtynyt miettimään eikä asiasta vakuuttuakseen tarvitse kuin katsoa niiden tarinoiden määrää, joissa aihe on saanut toimia metaforana kaikelle tavoittamattomalle, vaaralliselle tai muuten vain salaperäiselle. Syitä tuohon suosioon voi jokainen pohdiskella tykönään ja aihe olisi oivaa materiaalia esimerkiksi jollekin kirjallisuustieteilijänalulle. Tämänvuotisesta Portin kakkosnumerosta aihetta hyödyntäviä tarinoita löytyy kaksikin kappaletta, Ursula K. LeGuinin novelli Kuolemattomien saari ja Sari Peltoniemen Nimettömän saaren neidot.

Siinä missä LeGuinin novelli lukeutuu kirjoittajalle niin tyypilliseen science fantasy -osastoon, on Peltoniemen novelli luonteeltaan enemmän tyylipuhdasta fantasiaa, omine kauhunovellimaisine vivahteineen. Tarinan päähenkilönä on sillat takanaan polttamaan joutunut nuori urho, murhamies ja henkipatto, joka saavuttuaan syrjäiselle saarelle löytää sen täynnä kauniita ja ilmeisen halukkaita neitoja. Ei vaadita kummoistakaan mytologista nenää oivaltamaan, ettei näin alkavalla tarinalla voi olla järin onnellinen loppu.

Peltoniemen tarinan omaperäinen anti on siinä, että se ammentaa vaikutteensa, aihemaailmansa ja nimistönsä, ei eurooppalaisesta kulttuuritaustasta tai edes islantilaisista saagoista, vaan kalevalaisesta tarustosta. Päälleliimatun kalevalaisuuden hyödyntämisestä kauhu-, fantasia- tai scifitarinan osana on aikojen kuluessa saatu nähdä karmiviakin esimerkkejä, mutta tähän tarinaan aihe sopii, tuoden siihen mukaan omat pahaenteiset sävynsä. Aineksiltaan tarina onkin harkittu, se pysyy rakenteellisesti hyvin koossa ja on muutenkin kaikin puolin uskottava.

Tästäkin huolimatta jättää tarina Vellamon tytärten pauloihin joutuvasta pohjolan urhosta lukijan hieman kylmäksi. Tarina tarjoaa loppujen lopuksi varsin vähän uutta lajityypin perinteet tuntevalle ja tyytyy vain kertomaan tutun tarinan uusissa puitteissa. Aika ajoin novellissa on havaittavissa myös selvää tyhjäkäynnin makua sen tehdessä seikkaperäisesti selkoa nuorukaisen vaiheista saarella. Kun lukijalla samanaikaisesti on alusta asti paha aavistus kaiken päättyvän onnettomasti, muodostuu novellista lukukokemuksena turhankin raskas.

Pasi Karppanen