Mari Saario: Korttelitanssi
(Spin 3/00)

Spin 3/00:ssa julkaistu Korttelitanssi on järjestyksessä neljäs Colosseumilla arvioitava Mari Saarion novelli ja edustaa näistä selvästi hiotuinta työtä. Aiempiin tarinoihin verrattuna ote on nyt kunnianhimoisempi. Pituutta on enemmän ja kansanperinnehenkinen tunnelmointi on saanut antaa tilaa scifikuvastolle sekä toimintapainotteisuudelle. Tarina on postholokaustiseen maailmaan, eräänlaiseen Waterworldin urbaaniin versioon sijoittuva kertomus kolmen erilaisen ihmisen valinnoista. Näiden elämästä, kasvamisesta erilleen ja lopulta näistä vahvimmaksi osoittautuvan kertojapäähenkilön matkasta kohti parempaa maailmaa.

Rakenteellisesti Korttelitanssi pysyy kiitettävän hyvin kasassa. Tarina käynnistyy viemällä lukijan suoraan keskelle toimintaa ja alkaa tämän jälkeen rakentaa maalailevaan sävyyn tapahtumaympäristöä. Kirjoittajan tavaramerkki, hunnun läpi kuvatun oloinen unenomaisuus on tarinassa mukana. Kerronta on laveaa, harkittua ja eri aisteihin vetoavaa. Tarinan ihmisistä rakennetaan persoonallisuuksia, joista jokaisella on syynsä tehdä omat valintansa. Toimintapitoisen juonen alla novelli onkin kertomus valon ja varjon, hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Toinen keskeinen juonne on lankeamisen teema. Jokainen tarinassa lankeaa omalla tavallaan, kukin omista syistään.

Se minkä varassa tarina lepää, ovatkin nimenomaan päähenkilöt. Huolimatta siitä, että kullakin näistä on erilainen suhtatumistapa ympäröivään maailmaan, ovat henkilöt mukana tarinassa enemmänkin hyvän tai pahan edushahmoina kuin omia persoonallisuuksiaan. Minäkertoja muodostaa tässä suhteessa jonkinasteisen ongelman. Tämä on kasvanut tylyssä ja virikkeettömässä maailmassa, mutta tarkastelee ympäristöään ja tunteitaan varsin sivistyneesti, ikään kuin olisi enemmän kuin tarinan minä, jonkinlainen kaikkitietävä kertoja tai ainakin joku, joka muistelee tapahtumia vuosien jälkeen, vanhentuneena ja viisastuneena.

Draamallisessa mielessä novellin tiettyjä kohtia olisi voinut pohtia tarkemmin. Loppupuolelle sijoittuva, sinänsä loistavasti toteutettu taistelukohtaus vie tarinasta ison osan, mikä novellirakenteen kannalta ei välttämättä toimi. Vastaavasti tietyt, kertojapäähenkilön kehityksen kannalta merkittävät vaiheet kuitataan varsin lyhyesti ja epädramaattisesti. Myös paatosta on tarinassa aika ajoin turhankin kanssa. Tarinan loppu jää hieman mietityttämään. Juonen langat kietaistaan kovin nopeasti yhteen ja kokonaisuus tarjotaan lukijan eteen turhankin siistinä pakettina. Lopun olisi voinut hyvin kertoa nykyistä eleettömämmin, jotta pintarakenteen paatos ei olisi päässyt syömään juonellisen ratkaisun tehoa.

Spinin sivuilla julkaistu Korttelitanssin versio eroaa siinä mielessä muista Colosseumilla arvioiduista novelleista, että tuo versio ei välttämättä tule jäämään tarinan lopulliseksi. Kuten monet varmasti tietävät, sijoittui novelli tämänvuotisessa Nova-kisassa ensimmäiselle sijalle ja palkittiin syväluotaavalla analyysillä, jonka pohjalta kirjoittajan on mahdollista muokata tarinaansa eteenpäin. Korttelitanssissa kieltämättä onkin aineksia nykyistä laajempaan ja syvällisempään kokonaisuuteen. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu kun novellille annetaan tilaa kasvaa koko kukoistukseensa.
 
Pasi Karppanen
 
(Arvostelu perustuu osin Nova 2000 -raadin novellista antamaan arvioon.)