Anssi Hynynen: Kuningas
(Portti 1/01)

Muinainen Uruk sekä sinne sijoittuva Gilgameshin legenda ovat olennainen osa länsimaisen sivistyksen kivijalkaa. Samalla se kuitenkin kuuluu niihin klassisiin historiallisiin ympäristöihin, jotka eivät ole olleet fantasiamaailmoina niin suosittuja kuin vaikkapa eurooppalainen keskiaika, Rooman valtakunta tai muinainen Egypti, näin huolimatta siitä että tuossa ympäristössä riittäisikin ainesta kirjoittajien ammentaa. Anssi Hynysen Kuningas on Urukiin sijoittuva fantasiatarina, joka onnistuu hyödyntämään tapahtumaympäristönsä tarjoamat mahdollisuudet kohtuullisen kiitettävästi.

Gilgamesh on maailman vanhin kirjallisessa muodossa säilynyt tarinakokoelma. Siksipä onkin sopivaa että Hynysen Kuningas on nimenomaan tarina tarinankertomisesta. Novelli koostuu viiden erillisen kertojan tarinasta, jotka kaikki valottavat Gilgameshin legendaa ja henkilöä eri näkökulmista. Tarinoista ensimmäinen, sotilaan tarina, pysyttelee vielä kokolailla maanläheisenä, mutta kunkin kertomuksen myötä näkökulma siirtyy yhä kauemmas reaalitodellisuudesta ja viimeisessä ollaankin edetty jo aika kauas selitettävän maailman rajojen tuolle puolen.

Vaikka siis suodattuukin useampien kertojanäkökulmien kautta, ammentaa novelli perustarinansa nimenomaan Gilgameshin legendasta. Eniten novellista saakin irti, jos lukijalla on hallussaan aiheesta edes perustiedot, mutta välttämätöntä tarinasta nauttimiselle se ei ole. Kuten asiaan kuuluu, käsittelee Hynynen aineistoaan tarvittavalla taiteellisella vapaudella. Gilgamesh ei ollut aivan sellainen suurmies kuin tarut antavat ymmärtää eikä tämän sekä Enkidun suhde niin ongelmaton tai ainakaan sellainen kuin kirjoituksissa kuvataan. Myös metsän jättiläinen Umbaba näyttäytyy novellissa toisenlaisessa hahmossa.

Tyylillisesti novellia voisi luonnehtia varsin Sinuhe-henkiseksi. Tämän huomaa varsinkin ensimmäisen tarinan kohdalla. Vanhan ja katkeroituneen sotilaan kertomus nuoruutensa päiviltä, jolloin kuningas Gilgamesh hallitsi Urukia sotapäälikkönsä Enkidun kanssa, tuo monellakin tapaa mieleen Krokotiilinpyrstössä oluttuoppeja kurkkuunsa kumoavan Sinuhen. Waltarinsa lukeneet saattavat havaita tuttuja piirteitä myös tarinan muissa päähenkilöissä ja novellin asetelmissa muuten. Mikään tästä ei kuitenkaan näy tarinassa läpi niin selvästi että se häiritsisi, minkä lisäksi huonompiakin kirjallisia esikuvia kuin Waltari toki on.

Tietynlaista yhtäläisyyttä Sinuhen ja Kuninkaan välillä voi havaita myös niiden ajatusmaailmojen tasolla. Novelli rakentaa, joko tietämättään tai tietoisesti, varsin lohduttoman kuvan ihmiselämän katoavuudesta. Huolimatta siitä että Gilgameshin legenda on nimenomaan kertomus ikuisen elämän etsinnästä, näyttelee kuolema kussakin tarinassa oleellista roolia. Kuolemattomuutta etsineen kuninkaan tarinan kertovat ihmiset ovat kaikki elämänsä iltaan ehtineitä ihmisiä, joiden jalat eivät Sinuhen tavoin enää halaja päättymättömien teiden pölyä tai jotka muuten vain ovat tarinoita kertoessaan kuoleman porteilla.

Novellilla on arvonsa, mutta myös puutteensa. Viimevuotisessa Portin kisassa Kuningas kisasi loppupeleihin asti ensimmäisestä sijasta tuonnempana arvioidun M.G. Soikkelin dinosaurus-novellin kanssa, jääden lopulta kuitenkin hopealle. Vaikka itse nautinkin huomattavasti enemmän Hynysen kuin Soikkelin novellista, on helppo ymmärtää raadin tekemä valinta. Hynysen novellissa on hienot ainekset mutta kokonaisuutena se ei toimi niin hyvin kuin voisi. Tarinan jakaminen viiteen erilliseen näkökulmaan on periaatteessa oivaltava ratkaisu, mutta samalla kokonaisuus muodostuu turhankin sirpalemaiseksi.

Yhteenkään päähenkilöön ei lyhyiden kertomusten aikana pääse tutustumaan kunnolla ja nämä jäävät tarinassa turhankin etäisiksi hahmoiksi, persoonattomiksi ääniksi. Toisaalta tarinan varsinaisista päähenkilöistä, Gilgameshista ja Enkidustakaan, ei saa juuri sen parempaa otetta, johtuen siitä että nämä esiintyvät novellissa vain muiden tarinoiden osana. Tästäkin huolimatta Kuningas on loistava esimerkki hyvin kirjoitetusta historiallisesta fiktiosta, tarinasta jossa fantasian luutuneimpia sääntöjä on onnistuttu rikkomaan oivaltavalla tavalla.

Pasi Karppanen