Pasi Jääskeläinen: Kutsumustöitä
(Opettaja 12/2001)

Jääskeläinen on kirjoittanut opettajille mainion johdatuksen scifiin. Hän on toiminut laadusta tinkimättä ja spekulatiivisuutta säästämättä, niin että teksti toimisi mainiosti muillakin estradeilla kuin Opettaja-lehdessä.

Minäkertoja on vastuuntuntoinen opettaja, jolla on vaikeuksia pikku Amalian kanssa. Amalia ei oikein opi. Lisäksi Amalialla on aivan erityinen syy keskittymiskykynsä heikkouteen. Tapahtumat tapahtuvat hamassa tulevaisuudessa, jolloin koululuokka ei enää näytä samalta kuin nykyään, mutta opettaja saa pinnistellä yhä ankarammin, jotta "oppilaitten kompetenssipisteet nousisivat". (Novellin kuvittaja on luonnollisesti päätynyt näkemyksessään robottiin ja ilmassa leijuvaan pulpettivehkeeseen.)

Novelli kuvaa lempeän häijysti työn orjuuttavuutta ylipäätään, mutta tietenkin erityisesti opettajan työn kautta. Miten pitkälle olemmekaan valmiit sitoutumaan, kun toimimme kutsumusammatissa... Myös äidinkielen opettajan tuntemuksia olen havaitsevinani: "Pyydän niitä kirjoittamaan aineisiinsa sanoja, mutta yhtä hyvin voisin pyytää kärpäsiä kävelemään kauniisti kirkkotietä." Niin ikään herätellään rivien välissä kysymyksiä siitä, mitä koulutuksella pitäisi ylipäätään tavoitella.

Tuttuun tyyliinsä Jääskeläinen vetoaa lukijaan sekä älyllisesti että tunnetasolla. Tyrmäävän hienosti toimii tällainen lyhyempikin teksti, jota oikeastaan voisi luonnehtia täysveriseksi novelliksi rakenteensakin puolesta.
SP