Reijo Mattila & Seppo Mäkelä: Mirjan kompuutteri
(Portti 1/01)Eräs mielenkiintoinen kotimaiseen novellimuotoiseen scifiin liittyvä piirre on sen taipumus seurata muutaman vuoden viiveellä aikaansa. Muutamia vuosia sitten Portin kisassa oli nähtävissä selvä virtuaalitodellisuustarinoiden piikki ja tämän jälkeen lama-aiheisten tarinoiden aalto. Tämänvuotisen Portin ykkösnumerosta löytyy kaksikin vuoden 2000 kisan satoa olevaa novellia, joissa molemmissa tietotekniikalla on oleellinen rooli. Tätä nykyä ei kai enää löydy toimistoa, jonka nurkassa ei hurisisi ainakin yksi PC tai Mac.
Sinänsä tietokoneet – tarkoittaen tässä yhteydessä nimenomaan nykymuotoista tietotekniikkaa, ei esimerkiksi kyberpunk-tarinoiden tekoalyjä – eivät ole mikään uusi tarinoiden aihe. Kotimaiselta puolelta tulee ensimmäisenä mieleen Maarit Verrosen Desierto.bas ja ulkomaiselta John Varleyn Paina Enter. Ensiksimainitussa koneet olivat portti toiseen maailmaan, jälkimmäisessä spekuloitiin tietoverkoilla. Kumpikin ovat 80- ja 90-lukujen vaihteesta ja esimerkiksi Varleyn novelli siis ajalta ennen kuin Internetistä tiedettiin vielä mitään.
Reijo Mattilan ja Seppo Mäkelän Mirjan kompuutteri muistuttaa enemmän Varleyn kuin Verrosen juttua ja valitsee lähestymistavakseen, jos ei nyt ihan "riivaaja koneessa" -teeman niin ainakin sitä varsin läheisesti sivuavan käsittelyn. Novelli kertoo Mirja Raatikaisesta, keski-ikäisestä konttoristista, joka törmää pahemmanlaatuisiin vaikeuksiin yrittäessään päästä sinuiksi toimistoon tuodun uuden tekniikan kanssa ja huomaa lopulta, että pienellä ystävyydellä saattaa saada ihmeitä aikaan. Tieto leviää yhdeltä naiselta toiselle ja ei aikaakaan, kun villitys on saanut jo varsin hurjia muotoja.
Novellin idea on sinänsä vinha, mutta valitettavasti sen potentiaali onnistutaan hukkaamaan tarinassa melko täydellisesti. Mirjan kokema turhautuminen ja epätoivo ovat tuttuja tunteita kaikille, jotka ovat joskus tapelleet oman koneensa kanssa valmiina vaikka seisomaan päällään jos epäilisivät siitä olevan jotain apua. Niinikään jokainen on joskus ollut valmis allekirjoittamaan sen yleisen väittämän, että Windows on paholaisen keksintö. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun aletaan viitata temppuileville PC:ille järjestettäviin multisauvasessioihin näiden pitämiseksi tyytyväisenä, mennään kyllä jo pahasti metsään.
Sukupuolirooleiltaan asenteellisena, jopa seksistisenä, novellia myös voisi pitää. Kahden miehen kirjoittama novelli antaa ymmärtää, että vain naiset joutuvat turvautumaan moisiin epäortodoksisiin konsteihin saadakseen koneensa pelaamaan. Ei itse asiassa vaadita kovinkaan likaisella mielikuvituksella varustettua piilevää psykoanalyytikkoa näkemään koneet tarinassa miehisen (teknisen) maailman edustajina, joiden tyytyväisenä pitämiseksi jopa se muka-niin-paljon-koneista-tietävä mikrotukihenkilön heitukkakin joutuu laittamaan naiselliset avunsa peliin.
On vaikea sanoa, kuinka vakavissaan kirjoittajat ovat olleet tätä novellia tehdessään. Huumorina sitä on hieman vaikea ottaa, sillä tarina ei varsinaisesti naurata missään vaiheessa. Ote on koko tarinan ajan oikeastaan haudanvakava ja lopussa jopa veisataan virsiä kun pirulle annettu pikkusormi on saatu kiskaistua turvallisesti takaisin. Ja niin ikävää kuin se onkin, myös muissa suhteissa novelli kompastelee samoihin helmasynteihin kuin lukemattomat muutkin kaltaisensa, aikaansaaden lukukokemuksen muuttumisen turhankin raskaaksi. Päähenkilöt ihmettelevät, taivastelevat ja hämmästelevät lakkaamatta, kerrontaa on turhankin kömpelöä ja tarina soutaa sekä huopaa paikallaan aivan liiallisessa määrin.
Nipsaistuna puoleen nykyisestä pituudestaan ja muutettuna terävämmäksi sekä vähemmän asenteelliseksi satiiriksi teknisen maailmamme menosta tarinassa olisi hyvinkin saattanut olla ainesta. Nyt lopputuloksesta muodostuu turhankin likilaskuinen, valitettavasti.
Pasi Karppanen