M.G. Soikkeli: Jännittävää olisi nähdä pihalla dinosauruksia
(Portti 4/00)

Tässäpä teksti, joka on toden totta kannuksensa ansainnut. Novelli edustaa kaikin puolin sellaista korkeampaa kirjallista teknologiaa, jollaista ei kovin monessa päässä sikiä; kerkeästi tätä lukiessa ymmärtää oman rajallisuutensa kirjoittajana ja kuvittelijana. Soikkeli puolestaan ei aina piittaa rivilukijan rajallisuudesta ja liikkuu novelleissaan toisinaan sellaisissa sfääreissä, että me tavalliset lukijat joudumme pinnistelemään hiukan ymmärryksemme äärirajoilla. Tälläkin kertaa lukija joutuu pureskelemaan itse, mikä toki ei ole kartettava asia, varsinkaan kun tämän novellin kohdalla pureskeltavaa tarjotaan kohtuullisessa määrin ja vielä annetaan yllin kyllin särvintä voiteeksi.

Novelli sijoittuu Berliiniin. Nuori Rosa saa tehtäväkseen synesteettisen lavastuksen hotelli Morthaliaan. Operaation kohteena on professori Bronstein, ja sen suorittaa Dow-Jonesin lakifirma. Kyseessä on eräänlainen oikeustieteellinen abortti: rikollista pyritään rankaisemaan jo ennen kuin hän on rikollinen. Tämä operaatio on novellin dekkarimainen ydin, jonka ympärille ladotaan sitten sitä särvintä.

Ihmiskunnan avuksi ja hyödyksi on saatu kolmenlaista robottia, kreodia: itsenäiset calvinot, omapäiset borgesit ja uskolliset asimovit. Rosan oma asimov on a'Rosa, joka Rosasta tuntuu jatkuvasti ärsyttävämmältä kömpelössä lojaaliudessaan. Päädymmekin jälleen ihmettelemään sitä, mitkä voisivat olla tällaisen teko-olennon oikeudet ja suhde ihmiseen, ja voidaanko tämä kysymys rinnastaa vaikkapa eläinten oikeuksiin tai rotukysymyksiin? Mikä lopulta erottaa ihmisen kreodista?

Kolmas päähenkilö on Rosan esimies Hansen, joka esitellään vastenmielisenä henkilönä. Alkuasetelma on siis hyvä, kaunis, nuori Rosa – häijy, haiseva, vanha Hansen, mutta näin yksinkertainen mallitus on Soikkeli-borgesille (borgesin päämäärähän on horjuttaa ihmisen päättelykykyä) tietenkin aivan liian laimea ja yksinkertainen, jotta sitä viitsisi loputtomiin säilytellä.

Periaatteessa tämän novellin voi lukea vakavana ja hiukan mahtipontisenakin kertomuksena, mutta hauskat pienet oivallukset keventävät yleisvaikutelmaa. Borgesit rynnistävät tragiikan ja komiikan rajoilla, ja esimerkiksi keinosorsat ("Joku on ryssinyt sorsakoodin") tai Viagra-purukumi kyllä hymyilyttävät. Hyvin se ymmärtää, ettei tuollaisia darlingeja malta tappaa, kuten Soikkeli viime Kosmoskynässä julkaistussa artikkelissaan mainitsikin.

Sari Peltoniemi