Boris Hurtta: Merenpohjan kaiku
(Portti 2/01)

Kaunis kesäpäivä, aurinko paistaa ja Boris Hurtta tuo tunnelman. Kalmankelmeän.

Niin, mitä tästä voi sanoa? Hurtta kirjoittaa jo aeonit sitten luontevaksi ja omaääniseksi teroittuneella tyylillään. Hän viittaa Lovecraftin kertomuksiin, suomalaisiin scifi-lehtiin ja kokonaiseen Lovecraftin jälkeiseen kirjailijakatraaseen, joka on sittemmin tehnyt omia lisäyksiään mestarin Cthulhu-mythokseen.

Näin Hurtta liittää tarinansa itseironisesti samaan perinteeseen, mutta kuitenkin sillä tavalla huolellisesti, ettei sorra omaa tarinaansa genrensisäisillä viitteillä, vaikka niitä runsaasti viljeleekin. Tiedättehän, mikään ei ole kiusallisempaa kuin genrekliseille naurava novelli, joka itsessään vielä toistaa samat virheet. Hurtan novellin tunnelma on kepeämpi, vähemmän dramaattisen synkeä kuin monien muiden Lovecraft-pastissien, eikä päähenkilökään kuole tai menetä järkeään novellin lopussa. Silti Hurtta pitää kiinni sekä jännityksestä että haperoituneiden kirjojen ja usvaisten huurujen tunnelmasta.

Alaotsikkonsa mukaisesti "Kirjanmetsästäjä Alf Cettuniuksen kirjeenvaihtoa" novelli on esitetty kirjeenvaihdon muodossa, mikä toimiikin tässä tapauksessa erinomaisesti. Vain alussa, aivan ensimmäisessä kirjeessä on pientä liiallisen tiedon tyrkyttämisen makua, kun Hurtta luo näyttämöä lukijaa varten, mutta tämä on vain ymmärrettävää. Jossainhan se tieto on lukijan silmille levitettävä!

Tässäpä kaikille lukijoille kotitehtävä: kirjoita Hurtan tavoin novelli kirjeenvaihdon muotoon. Kuinka luontevia kirjeitä pystyt kirjoittamaan uhraamatta lukijalle tarkoitettuja taustatietoja? Miten pidät tarinan liikkeessä? Muuttuuko mikään, jos kokeilet kirjeenvaihtoa scifi- tai fantasiamaailmassa?

Jarmo Karonen