Juha-Pekka Koskinen: Kuilu
(Portti 2/01)

Juha-Pekka Koskisen Kuilu alkaa komeasti. Kirjoittaja kuvaa siperialaista kylää ja junamatkaa Venäjän halki niin, jotta lukija saa ihan henkeään haukkoa. Vedot ovat taidokkaan maltillisia, joten lopputulos on ennemminkin verevä kuin selittävä, vaikka taustoinnista on kysymys. Koskinen onnistuu synnyttämään sellaisen vaikutelman, että hänen on ollut pakko itse nähdä kuvaamansa seudut ja tutustua äiti Venäjään muutenkin. Tai ainakin istua erinäisiä tunteja elokuvamatineoissa katsomassa neuvostoliittolaista tuotantoa. Kieleensäkin kirjoittaja tuntuu löytävän slaavilaisen hidasta tempoa, suorastaan ripauksen Tsehovia.

Sitten kun lukijalla henki taas kulkee, huomaa hän kauneusvirheitä. Koskinen jaanaa joitakin asioita aika perusteellisesti; rupeaa selittämään esimerkiksi Manuelin tuntoja koko lailla puhki. Alkuakin lukija alkaa katsoa uusin silmin: itse asiassa Annan junamatka on aika pitkä johdatus tekstiin, joka on novelli eikä romaani tai edes pienoisromaani. Koskinen rakastaa vertauksia, joita paikoittain on vaikka lampaitten syödä. On tosin myönnettävä, että Koskisen vertauskuvatehdas tuottaa varsin laadukasta tavaraa. Ongelma on se, että vertailusta hiipuu voima, kun siitä tulee maneeri.

Novellin munkkikuviot mietityttävät. Venäjällä ei käsittääkseni ikinä ole ollut roomalaiskatolisia luostareita. Miksi siis venäläinen elikkäs ortodoksimunkki haluaa nimenomaan paavin puheille? Paavihan ei ole ortodoksisen kirkon päämies. Ja Pyhä Barbara olisi kai Venäjällä Pyhä Varvara? Entä onko ortodoksiluostareissa apotti? Hm. En uskalla syyttää Koskista asiavirheistä, mutta epäilys kytee. Eihän Venäjällä oikeasti ole ikinä ollut tätä Kuiluakaan, niin että sikäli juttu on tietysti aivan looginen – hehe – mutta jos kyse on vaihtoehtohistoriasta, niin sen kai pitäisi ilmetä selvemmin.

Novellin scifi-idea on aika paksua nieltävää. Onhan se silti piristävän erilainen kirjallisuuslähtöisyydessään. Novellin alku ja loppu muodostavat soman ympyrän ja edustavat sitä huimaa tyylikkyyttä, johon Koskinen näyttää parhaimmillaan kykenevän. Vaikuttavat kuvaukset taitavat olla hänen erikoisalaansa.
 
Sari Peltoniemi