Mika-Petri Lauronen: Kuoleman rakkaus
(Legolas 1/01)

Mika-Petri Laurosen novelli Kuoleman rakkaus edustaa perusfantasiaa, jossa on oiva perusidea ja hallittu toteutus. Perusidea on sarjassamme jotain, jonka kaltaiseen voisi hyvin olettaa törmäävänsä jonkin Terry Pratchettin Kiekkomaailma-kirjan sivuilla. Mitä tapahtuu, kun Kuolema rakastuu? Vaikka erinäiset eros ja thanatos -viritelmät ovatkin aiheena kokolailla loppuunkaluttu soppaluu, onnistuu Lauronen tiristämään siitä irti oivan tarinan. Tapahtumapaikkana on perinteistäkin perinteisempi fantasiaympäristö, pieni maalaiskylä ja päähenkilönä siellä asuva kaunis Sera-neitonen, kuoleman kylmän rakkauden kohde.

Näin post-gaimanilaista aikaa kun eletään, ei tarinan Kuolema luonnollisestikaan ole kaavussa kulkeva ja viikatteen kanssa heiluva vanha pääkallonaama, vaan etäisesti Sandman-hahmon mieleen tuova, vaikkakin unien valtiasta huomattavasti eteerisempi ja samalla myös aidosti pelottava hahmo. Vaikka myönnänkin auliisti, että kyseisen hetken koittaessa omalla kohdallani, tapaisin paljon mieluummin Gaimanin goottipunkkaritytön kuin tämän kylmäkallen, onnistuu Lauronen luomaan tarinassaan ensimmäisen uskottavan Kuoleman pitkään aikaan. Myös henkilönä novellin Kuolema jää juuri niin etäiseksi hahmoksi kuin kuuluukin.

Laurosen novellissa ei ole suurempia lapsuksia, mutta ilman kauneusvirheitä sekään ei ole. Paikoin tarinassa on ehkä näkyvissä tietynasteista tyhjäkäynnin makua ja silloin tällöin päähenkilöiden motivaatiopuolta olisi voinut tarkentaa hieman. Sen verran hyvin Lauronen kuitenkin valitsemansa tyylilajin hallitsee, etteivät nuo seikat pahemmin pääse kokonaisuutta pilaamaan. Jos vertaa tarinaa kirjoittajan aiempiin Colosseumilla arvioituihin novelleihin, Zeuksen siemen ja Peto mieheksi, näyttää Lauronen selvästi parantuneen kirjoittajana. Ainakin Kuoleman rakkaus toimii novellina niitä huomattavasti paremmin.

Näin lopuksi kuitenkin pieni varoituksen sana kaikille kirjoittajille. Kuten Hirsjärven tarinan kohdalla edellä, myös tässä tapauksessa novelli kärsii jossain määrin nimestään. Asia tulee selväksi, mutta esimerkiksi minua nimi ei juurikaan houkuttanut novelliin tarttumaan. Varsinkin kun ottaa huomioon kuinka vakuuttavaa työtä novelli muuten on, olisi suonut nimeksi löytyvän jotain parempaa kuin Kuoleman rakkaus. Sellainen asia kuin novellin nimi ei nimittäin ole mikään pikkuseikka, vaan jotain, jolla tarina lukijalle myydään ja joka aivan oikeasti vaikuttaa siihen, miten tämä sen vastaanottaa. Näin ollen myös nimeen tulisi muistaa panostaa.

Pasi Karppanen