Petri Salin: Elegia Janukselle
(Finnzine 2/01)

Salinin tämänkertainen Shakespeare-muunnelma on aika vaikea teksti. Mahdollisesti lukijalle olisi hyötyä siitä, että tuntisi Othello-näytelmän ja sen henkilön Jagon hiukan paremmin kuin allekirjoittanut, jolle Jagosta tulee ensimmäisenä mieleen Aladdin-elokuvan papukaija. Toisaalta novellin pitäisi toimia ihan omillaankin, ehkä jopa virittää kiinnostusta "alkutekstiä" kohtaan.

Toisaalla tässä Finnzine-numerossa Salin esittelee ansiokkaita runotekstejä, ja myös tämä novelli vilisee poeettisia kielikuvia. Se vilisee myös hämmentäviä hourekuvia, eräänlaista vinksahtanutta tajunnanvirtaa. Kieli on kaunista ja kuvat vahvoja, rankkoja jopa, eivätkä mielestäni järin elegisiä. Kovin abstraktiksi ja etäiseksi tämä novelli jää.

Korkealentoisella taidetyylillä on toki ystävänsä, eivätkä seikkailu, toiminta ja jännitys ole mitään itseisarvoja. Silti kaipaisin karheaa tarttumapintaa eli reippaita vinkkejä junttilukijalle: mistä on kysymys, mikä on konkretiaa ja mikä houretta ja miksi lukijan pitäisi kiinnostua Jagon kärsimyksistä. Janus-nimi antaa jotain vinkkiä, jos sattuu tietämään, että Janus oli roomalainen kaksikasvoinen jumala, sisään- ja uloskäynnin symboli ja porttien vartija.

Ehkä vaatimus konkretiasta kuulostaa tässä tapauksessa samalta kuin jos vaadittaisiin keijumetsään nelikaistaista moottoritietä, mutta yhtä kaikki: vain omat unet ovat kiinostavia. Toisten unet ovat pitkäpiimäisiä.

Sari Peltoniemi