Carita Forsgren: K.H.E.I.R.O.N.
(Portti 3/01)

Kun muutama Colosseum sitten lanseerasin termin taksopunk nimitykseksi uudelle, trendikkäälle scifin alalajille, myönnän etten ollut sen suhteen sataprosenttisen tosissani. Yllättäen termille on kuitenkin ollut käyttöä. Ainakin itse alalaji, ihmisen ja muiden eläinten välisillä lajirajoilla operoiva scifi, tuntuu elävän ja voivan kotimaisen spekulatiivisen fiktion kentässä hyvin. Siitä on todisteena ainakin Carita Forsgrenin novelli K.H.E.I.R.O.N. joka on taksopunkkia puhtaimmillaan.

Kuvaston ja käsittelemiensä teemojen tasolla Forsgrenin novellissa on paljon samaa kuin (meillä hieman harvemmin nähtyä brasilialaisscifiä edustavassa) Roberto de Sousa Causon novellissa Mikä kuolematon käsi tai silmä. (Tähtivaeltaja 3/99).  Ei olisi edes vaikea kuvitella Forsgrenin saaneen Causon novellista jonkinlaisia vaikutteita, vaikka mistään suorasta kopionnista ei toki olekaan kyse. Molemmat novellit käsittelevät samoja aiheita, mutta Forsgren tekee sen omasta näkökulmastaan ja tunnusomaisen suomalaisella otteella.

Kuten Causolla, myös Forsgrenilla ovat pääosassa hybridit, ihmisen ja eläimen sekamuodot. Sellainen on myös tarinan nimihenkilö Kheiron, jonka kaksi luonnontutkijaa poimii merestä ja joka saa näiden luota uuden kodin. Tapahtumia ja Kheironin sopeutumista ihmisyhteisöön seurataan tämän itsensä näkökulmasta ja rakennetaan mysteeriä tämän alkuperästä pitämällä salaisuuden verho visusti suljettuna. Mistä Kheiron on paennut? Ja mikä tai kuka tämä oikeastaan on?

Parhaiten novellissa toimii sen alkupuolisko. Henkilöhahmoja, tunnelmia ja jännitettä kehitellään kiitettävästi ja tapahtumien annetaan edetä rauhassa omaan tahtiinsa. Henkilökuvauksensa puolesta novelli toimiikin ansiokkaasti. Etenkin Kheironista onnistutaan luomaan tarinan kuluessa kiinnostava, pelottavakin hahmo. Myös ihmispäähenkilöt ovat selvästi omia persoonallisuuksiaan eikä novelli kompastu turhaan mustavalkoisuuteen ennen kuin vasta aivan lopussa.

Se mikä toimiikin novellissa huomattavasti alkua huonommin, on sen loppupuolisko. Ratkaisu, joka lukijan eteen levitetään, ei nimittäin kaikessa X-Files-tyylisyydessään oikein onnistu yllättämään kaiken nähnyttä lukijaa tai ainakaan lunastamaan onnistuneen alun asettamia lupauksia. Myös kerronnallisesti novellin loppu onnahtelee, sortuen muutamin kohdin jopa kovin amerikkalaiseen alleviivaavuuteen. Tarinan viime metreillään saavaa äkillistä käännettä ja loppuratkaisua voisi sitäkin kritisoida turhasta naiiviudesta.

Muutaman muunkin yksittäisen seikan merkitystä kokonaisuuden kannalta jää miettimään. Ensinnäkin on novellin nimistö. Tarinassa on mukana sellaisia suomalaisesta mytologiasta otettuja nimiä kuin Ahti ja Ukko, mutta toisaalta sen päähenkilön nimi tuntuisi olevan kaukaisempaa lainaa. Mytologiasta peräisin olevat nimet ovat aina käyttökelpoinen ratkaisu, mutta tällöin olisi pidettävä mielessä johdonmukaisuus ja muistettava perustella tehdyt ratkaisut. Nyt nimeämispolitiikka jää hieman osoitteettomaksi.

Toinen seikka liittyy Kheironin persoonaan itseensä ja visuaalisuuden teemaan, jolla operoidaankin tarinassa varsin mielenkiintoisella tavalla. Valitettavasti vain tuo kuvio jää jollain tapaa irralliseksi osaksi suhteessa muuhun kokonaisuuteen. Etenkin teemalle rakentuva loppukohtaus olisi melkein vaatinut näyttämökseen visuaalisen median toimiakseen paremmin. Pelkkään tekstiin perustuvana kohtaus menettää aika lailla tehoaan ja onkin enemmänkin elokuvakäsikirjoituksen kuin novelliin lopetus.

Kolmas seikka, johon kiinnittää huomiota on novellin taustana toimivan maailman kuvaus, joka jää tarinassa turhankin viitteelliseksi. Novellin alkupuolella tämä ei juurikaan häiritse, sillä tarinan etenemiselle ulkomaailman tapahtumilla ei varsinaisesti ole merkitystä. Lopussa koko asetelma kuitenkin muuttuu niin rajusti, että tapahtumien perusteellisempi ymmärtäminen olisi edellyttänyt edellyttäisi hieman tarkempaa maailman kuvausta. Nyt kiinnekohtia ympäröivään todellisuuteen on kovin vaikea löytää.

Näitä kriittisiä huomioita ei pidä ottaa merkkinä siitä, että likipitäen kaikki olisi novellissa pielessä. Ei Forsgrenin novelli huono ole. Se ei ole täysosuma, mutta sen verran toimivaa taksopunkkia kuitenkin, että novelli kohoaa ainakin omaan Atorox-kymmenikkööni. Tältä arvostelijalta K.H.E.I.R.O.N. saa neljä tömäytystä viidestä.

Pasi Karppanen