Sauli Haapasalo & Kimmo Rantala: Syntinen Jahne
(Marvin 3/01)Sellaisten novellien arvioinnissa, joiden kohdalla arvostelija ei ole täysin varma siitä, millä mielellä ne on kirjoitettu on aina omat hankaluutensa. Jos huumorimielellä kirjoitettua tarinaa alkaa arvioida samoin kriteerein kuin vakavaa proosaa, saa arvostelija helposti tollon leiman otsaansa. Toisaalta taas aloittelevan kirjoittajan täysin vakavissaan tekemän scifi- tai kauhutarinan luonnehtiminen arvostelussa onnistuneeksi parodiaksi saattaa pahimmassa tapauksessa viedä aloittelijalta ne vähätkin kirjoitushalut.
Tämän vuoden kolmas Marvin on saanut komeaksi alaotsikokseen "Armo- ja betoni-Marvin". Kuten asiaan kuuluu, on lehteen jälleen kerätty yhtä ja toista kummallista. Kotimaista proosaa lehdessä edustaa Sauli Haapasalon ja Kimmo Rantalan tarina Syntinen Jahne. Vaikka edellämainitun siis pitääkin mielessä, uskaltautuisin väittämään, että aivan kuolemanvakavasti otettavaksi tätä proosanpätkää ei ole tarkoitettu
Lehden teemaa Syntinen Jahne seurailee siinä mielessä, että siinä on kyse armosta, synnistä ja muusta sen sellaisesta. Sadun muotoon puettu tarina kertoo Sturmin planeetalla elävän Jahne Pora (!) -nimisen miehen tarinan. Nuoruudessaan Jahne on viettänyt "hillitöntä ja syntistä" elämää, mutta ei rauhoituttuaankaan ymmärrä katua tekojaan. Näin Jahne kokee tarinan edetessä vastoinkäymisiä kuin Job konsanaan ja menettää perheensä jäsenet yksi toisensa jälkeen mitä erikoisemmilla tavoilla. Tarina etenee kuin satujen kuuluukin, tuttua kaavaansa toistaen kunnes loppuu. Sen pituinen se.
En rehellisesti sanottuna ole aivan varma, kuinka näihin Marvinissa julkaistaviin pikkujuttuihin pitäisi suhtautua. Tyylillisesti Syntinen Jahne vertautuu Markus Kajon ja muiden tämän hengenheimolaisten omalaatuisiin tarinoihin. Sen teho perustuu ennen kaikkea siihen, jaksavatko tarinan vitsit naurattaa lukijaa vai ei – tarkemmin ottaen siihen, onko lukijan huumorintaju yhtä omalaatuinen kuin kirjoittajienkin. Minua tarinan vitsit kieltämättä kyllä huvittivat ja taisinpa hörähtää kerran pari ääneenkin. Tätä ei kuitenkaan voi minään suosituksena pitää.
Myöskään en ole varma, missä määrin näiden pilke silmäkulmassa väännettyjen huumorinkukkasten asettaminen samalle lähtöviivalle muiden scifinovellien kanssa ylipäätään on mielekästä. Toisaalta, kuka on väittänyt että scifinovellistiikan, tälläkään palstalla arvosteltavan, tulisi olla niin ryppyotsaista ja haudanvakavaa? Kyllä tällaiselle omalaatuiselle scifiproosallekin täytyy oma paikkansa olla, jos ei sitten muualla niin Marvinin tapaisissa huumoriaviiseissa. Atorox-äänestyksen kärkisijoilla Syntinen Jahne ei luultavasti tule keikkumaan, mutta se nyt ei liene ollut kirjoittajien tarkoituskaan.
Pasi Karppanen