Katja Salminen: Lohikäärmefragmentteja
(Spin 4/01)

Lohikäärmeestä on moneksi, mutta onko sirpaleista novelliksi?

Lohikäärmefragmentit eivät auenneet minulle, kun luin niitä ensimmäistä kertaa muutama kuukausi sitten. Yritin epätoivoisesti etsiä tarinaa, joka linkittäisi irralliset osat toisiinsa, mutta sellaista ei löytynyt. Lopulta pystyin olemaan vain sitä mieltä, että tekstin nimivalinta on harvinaisen oikeaan osunut.

Toinen kerta on helpompi. Nyt tiedän, mikä tekstin luonto on, ja osaan suhtautua siihen rauhallisemmin. Edelleen kuitenkin tuntuu, että useat peräkkäiset tarinanpätkät repivät lohikäärmettämme niin moneen eri suuntaan, että lopulta tarujen petokaan ei enää kestä, vaan repeää riekaleiksi. Kun ajattelee tekstiä kokonaisuutena, sen palaset vuoronperään rakentavat osasten summaa ja vuoronperään tekevät yhteenlaskuyritykset tyhjiksi. Tämän tekstin lohikäärme on niin liiaksi kaikkea, ettei se lopulta ole enää yhtään mitään.

Palasia on hedelmällisempää tarkastella yksitellen. "Vuoren suuri lohikäärme" on sirpale, joka sekin vielä jakautuu kahteen osaan. Toinen puolisko kertaa ensimmäisen kuvion, mutta vie sen vähän pidemmälle. Lohikäärmeen ja kuningattaren kohtaaminen onkin kuvattu voimakkaasti. Toisaalta ensimmäinen puolisko, kuninkaanosa, puolustaa paikkaansa hitaana esittelyjaksona.

"Pyhä Sydän" ja "Isenhartin lohikäärme" tuntuvat menevän osittain päällekkäin. Jälkimmäinen kertoo vallankäytön vaikutuksista nuorukaiseen ja ensimmäinen kuninkaan perusteluista käyttää tuota valtaa. "Pyhän sydämen" lopun yllättävä kuva paholaismaisesta lohikäärmeestä on epämiellyttävä: pitäisikö minun uskoa tällaiseen absoluuttisen epäinhimilliseen pahuuteen?

"Isenhartin lohikäärme" toimii yksistään kaikista sirpaleista parhaiten. Se on pisin tarina, ja alun isoäidin tarinan jälkeen se etenee kenties enemmän kohtauksittain kuin yksikään toinen fragmentti, mikä vetää paremmin mukaansa kuin korukielinen satuilu. Tarina on ehkä kerrottu useita kertoja aikaisemmin eri muodoissa, mutta se on tärkeä tarina, ja tämä on kaunis tulkinta.

"Silkkimadosta" olen sitä mieltä, että tarinan pieni lohikäärme on itse asiassa mies ja tarina kertoo rakkaudesta, joka kumpuaa pitkäaikaisesta ystävyydestä, vaikka tarinan naisen kerrotaankin torjuvan kaikki miehet. Tämä on luultavasti oma tarinani, eikä suinkaan se, minkä Salminen on kertonut, mutta muuta merkitystä tuolla sirpaleella ei minulle toistaiseksi ole. "Lohikäärmefragmentteja" päättää kokonaisuuden ja se toimii hyvin tunnelmallisena epilogina sirpaleiden sikermälle.

Lohikäärmefragmenteista voisi pudottaa osasia pois, lisätä niitä, kirjoittaa joitakin uusiksi ilman, että kokonaisuus merkittävästi muuttuisi luonteeltaan. Hyvä novelli on sellainen, ettei siitä voi ottaa mitään pois eikä siihen voi lisätä mitään, ja tähän minä takerrun: Lohikäärmefragmentteja ei ole novelli, mutta kuitenkin sen muoto puolustaa itseään. En olisi uhrannut näille fragmenteille niin paljon aikaa ja ajatusta, jos ne olisivat osuneet kohdalleni yksittäisinä tekstin palasina. Novellista on saanut kuulla monenlaisia, täysin ristiin meneviä kommentteja, ja se on itsessään paras todistus siitä, että Salminen on tehnyt jotain erittäin oikein.

Jarmo Karonen