Harri Erkki: Koppiaiset
(Portti 4/01)

Harri Erkki on kotimainen kirjoittaja, jolta on vuosien varrella ilmestynyt koko joukko humoristisesti painottuneita scifinovelleja. Portin viimevuotisessa kisassa kolmanneksi sijoittunut Koppiaiset jatkaa kirjoittajansa aiempien novellien linjoilla ja edustaa varsin hurttia huumoriscifiä.

Aiheensa ja käsittelemiensä teemojen puolesta Koppiaiset tuo etsimättä mieleen Philip K. Dickin novellin Blobel vaiko ei? (Portti 2/93). Dickin novellissa muodottomia "blobeleita" vastaan käydyn sodan tapahtumat heijastuivat vielä vuosien päästä siinä mukanaolleiden ihmisten elämään. Erkin novellissa vastaavassa roolissa ovat hyönteismäiset "koppiaiset", mutta asetelma muuten on hyvin samankaltainen.

Käsittely, jonka sotateema novellissa osakseen saa, on kuitenkin varsin humoristinen. Vietetään koppiaissotien päättymisen vuosipäivää ja vaimot yllyttävät miehiään kiskomaan turhat traumat kurissa pitävää Juhla-Ponua. Tarinan päähenkilönä toimiva koppiaissotien veteraani Simo Simonen ei kuitenkaan tunnu saavan traumoiltaan rauhaa. Sodanaikaiset harhat hyppivät edelleen silmille eikä seksikään vaimon kanssa oikein suju. Tarinan huumori on suomalaishenkistä ja ulottuu henkilöiden nimiin asti. Simosen lisäksi sivuhenkilökaartista löytyy sellaisia nimiä kuin Torsti Turpala, Lasse Liima ja Tyyle Tynni...

Koppiaiset on niitä novelleja, joiden juonelliseen tai tyylilliseenkään puoleen on hyvin vaikea puuttua kriittisin huomioin tai parannusehdotuksin. Erkillä on oma tunnistettava tyylinsä, joka on vuosien saatossa hioutunut kieltämättä varsin omaääniseksi. Lähin tyylillinen sukulaissielu Erkille lienee Boris Hurtta, olkoonkin että aivan tällaiseen huulenheittoon Hurtta ei ole koskaan ryhtynyt. Ne, jotka Hurtan humoristisemmista pätkistä kuitenkin nauttivat, pitänevät myös tästä novellista.

Oikeastaan ainoa yksittäinen seikka, jonka nostaisin Koppiaisten kohdalla esille, on sen juonellinen haparointi tai epämääräisyys. Novelli käynnistyy hyvin, mutta jossain vaiheessa tuntuu kuin kirjoittaja olisi alkanut epäröidä, mihin suuntaan haluaa tarinaansa viedä. Yhdellä tasolla novelliin rakennetaan tietynlaista koppiaisten varaan rakentuvaa paranoiakuviota, mitä kuitenkin on vaikea ottaa vakavasti tarinan muuten humoristisen otteen takia. Toisaalta taustalla kummitteleva paranoiateema estää ottamasta tarinaa puhtaana satiirinakaan.

Koppiaiset ei ole maailman suurinta mahdollista kirjallisuutta ja jopa Erkin tuotannossa se sijoittuu jonnekin keskivaiheen tienoille. Kaikkien makuun sen tyyli ei myöskään välttämättä ole ja onkin myönnettävä, että jos itse saisin eteeni samanlaisia novelleja kokoelman verran, saattaisi lukeminen alkaa nopeasti maistua puulta. Lyhyenä huumoripalana Koppiaiset on kuitenkin omiaan. Nykyisen, aika ajoin varsin angstintäyteisen scifinovellistiikan keskellä se onkin nostalginen tuulahdus ajalta, jolloin kotimaisen scifin ei tarvinnut olla niin hirveän tosissaan, saati ryppyotsaisesti kirjoitettua.

Pasi Karppanen