Petri Laine & Anne Leinonen: Tänään kosketin maailmaa
(Portti 4/01)

Mitä saadaan, kun otetaan yksi osa Petri Lainetta, yksi osa Anne Leinosta ja sekoitetaan ne keskenään? Jotain, joka on lähes täysin, mutta ei tyystin erilaista kuin Johanna Sinisalo.

Jotain tällaista ainakin mieleeni juolahti lukeissani kyseisen parivaljakon yhteisvoimin kirjoittamaa novellia Tänään kosketin maailmaa. Novelli sijoittuu Maata kiertävälle avaruusasemalle, jonnekin ei-niin-kaukaiseen lähitulevaisuuteen. Asemaa hoitaa kansainvälinen miehistö, joka esitellään tarinassa perinpohjaisesti, mutta jonka joukosta varsinaisiksi päähenkilöiksi nousee vain kaksi, venäläinen Vera ja ranskalainen Alain. Odottamatta tapahtuu yllättävä katastrofi, jonka varaan koko novelli lopulta rakentuu.

Vaikka useimmat kahden kirjoittajan yhteistyönä viime vuosien aikana syntyneet novellit ovatkin olleet tasoltaan varsin vaihtelevia, on lopputulos tässä tapauksessa enemmän kuin osiensa summa. Ainakaan itse en olisi osannut tunnistaa novellia jomman kumman kirjoittajan omasta kynästä lähteneeksi. Jos veikata pitäisi, sanoisin tarinan ihmiskuvauksen angstisuuden olevan voittopuolisesti Leinosen, ympäristön luonteen teknisyyden taas Laineen käsialaa, mutta saatan erehtyäkin.

Tänään kosketin maailmaa on tyylipuhdas suoritus omassa sarjassaan, angstintäyteistä nykyscifiä, josta ei juuri valon- tai huumorinpilkahduksia löydy. Novellin maailma on "sinisalomaisen" kylmä eivätkä edes ihmissuhteet tuo lohtua päähenkilöiden ahdistuksen värittämään elämään. Juonellisesti tarina pysyy niinikään hyvin kasassa. Katastrofin muodostama uhka tuntuu todelliselta eikä jännite lopahda sanottavammin missään vaiheessa. Loppuratkaisu tuo iskevyydessään mieleen Äärirajoilla-sarjan.

Aivan ilman pikkunipotuksen aiheita ei tämäkään novelli toki ole. Yksi asia, josta novellia kritisoisin, on sen ehkä liiankin kylmä ja lohduton maailmankuva. Vaikka tarinan aihe ei kieltämättä mikään erityisen hilpeä olekaan, kääntyy novellin lohduttomuus jossain määrin itseään vastaan. Lukija jää kaipaamaan tarinaan edes kuinka pientä lämmön pilkahdusta sen muuten niin kylmään maailmaan. Lisäksi päähenkilöistä olisi näin saanut paremman otteen ja myös loppuratkaisu olisi koskettanut enemmän.

Myös muuten novelli kompastelee tämäntyyppisten scifitarinoiden tuttuihin helmasynteihin, kuten ajoittaiseen infodumppaukseen ja paperinmakuiseen ihmiskuvauksen. Myös uhka, joka tarinassa koetaan, on luonteeltaan sen laatuinen, että on siinä ja siinä ettei se muutu epäuskottavaksi. Nämä ovat kuitenkin pieniä kauneusvirheitä sen rinnalla, miten hyvin novelli kasassa pysyy. Kyllä tämä kirkkaasti valtaosan muista tämänvuotisista Atorox-ehdokkaista pesee.

Pasi Karppanen