Petri Salin: Täysikuun sirppi
(Portti 4/01)

Kuun maankaltaistaminen on alkanut. Tuhannet ja taas tuhannet kuun raakoihin olosuhteisiin keinotekoisesti sopeutetut työläiset istuttavat kasveja elottomaan maaperään. Kova työ vaatii veronsa; mielenterveysongelmat vaivaavat työläisiä. Novellin päähenkilö Katarina syöksyy potilaidensa mielten horjuviin sisäavaruuksiin.

Täysikuun sirpin työläiset eivät ole oikeita ihmisiä, vaan keinotekoisesti lähes inhimillisen älyn tasolle nostettuja eläimiä. Salin kertoo tarinaansa kuitenkin ihmisistä, heidän taipumuksistaan ja vieteistään. Kuinka paljon olemme eläinten yläpuolella? Miksi toistamme samoja virheitä kerta toisensa jälkeen? Miksi sorrumme asioihin, joita tietoisesti halveksumme? Novelli voidaan laskea samaan joukkoon kuin aikaisemmat ihmisten ja eläinten välistä rajapintaa tutkivat suomalaiset novellit, joita on tullut julki ihan suomiscifin trendiksi asti. Kollegani Karppanen on lanseerannut näille novelleille leikkisästi nimikkeen taksopunk.

Novellin ihmiskuva ei ole romanttinen. Henkilöt ovat kylmiä, niljakkaita. Katarinassa on kuitenkin sen verran luonnetta ja kunnollisuutta jäljellä, että lukija tahtomattaankin välittää hänestä ja ajautuu hänen puolelleen. Tarina ottaa henkilönsä suurennuslasin alle tutkittavaksi niinkään muuttamatta heitä tai antamatta heidän muuttaa ympäristöään. He voivat vain sopeutua ja hyväksyä sen mitä ovat.

Kuun kylmä ja harmaa ympäristö on näille henkilöille sopiva tausta. Kuun pinnalta nousevat pilvenpiirtäjät ja putkihissit sulkevat sisäänsä nämä Maasta tempaistut onnettomat sielut ja jättävät ulkopuolelleen vihamielisen luonnon. Tilalle ne antavat steriilin keinomaailmansa. Pienimmätkin yksityiskohdat on valjastettu tunnelman eteen: pankaa merkille helmikupolissa käytävillä kutsuilla naisten päässään pitämät rakennelmat.

Salinin kieli hohkaa kylmää. Hän ei leikittele sanoilla, vaan käyttää niitä yksinkertaisella tarkkuudella. Toistuvat repliikit ja samankaltaiset lauserakenteet rinnastavat asioita, tilanteita, olentoja. Työläisten puhetavan esitys on ainut kyseenalainen ratkaisu: se kyllä luo outouden tunnetta, mutta on toisaalta hankalaa lukea ja vaappuu hetkittäin komiikan rajoilla.

Tarinansa Salin on koonnut tutuista palikoista: keinoja kaihtamaton yhtiö, ekoterroristit, anonyymit sähköpostit. Tyyli ratkaisee. Kirjoittaja pitää lukijan mielenkiintoa yllä verhoamalla tarinan alun mysteeriin. Ensimmäisen luvun loppuun ladataan yllätys, seuraavan luvun loppuun toinen.

Varsinainen tarina alkaa vetää vasta kolmannessa luvussa, mutta kun suurin mysteeri, selittämättömät mielenterveysongelmat, on vielä selvittämättä, lukija kaivaa kohti loppua tullakseen tyydytetyksi. En ole niinkään varma, että tarinan loppu palkitsee samassa suhteessa luetun matkan määrään nähden kuin ensimmäisten lukujen loput, kun mitään täydellisen uutta ilmestystä ei enää ole tarjolla, mutta Salin sitoo tarinansa langat siististi pakettiin. Täysikuun sirppi on laajuuteensa nähden ihailtavan hallittu tarina.

Jarmo Karonen