Johanna Sinisalo: Etiäinen
(Suomen Kuvalehti 36-43/01)

Finlandia-voitto saa aikaan yhtä ja toista mielenkiintoista, muun muassa sen, että kotimaisen scifikirjoittajan novelli nähdään jatkosarjana Suomen Kuvalehden sivuilla. Eipä sillä, julkaistiinhan yksi Johanna Sinisalon ensimmäisistä novelleista aikoinaan Jaanassa, joten ei tämä kirjoittajalle siinä mielessä uusi aluevaltaus ole. Mieleen jopa juolahtaa, etteivät Suomen Kuvalehden tapaiset julkaisut välttämättä olisi pidemmänkään päälle hassumpi media kotimaisille scifikirjoittajille. Kannattaisiko meidän sittenkin pyrkiä ulos rakkaasta scifighetostamme ja lähteä kalastelemaan uusia lukijoita aikakauslehtien välityksellä? Miten olisi, Pasi, Markku ja kumppanit?

Etiäinen on Sinisalon kahdeksanosainen jatkonovelli, joka tyylilajinsa puolesta on kallellaan, ei niinkään scifin kuin realistisen, arjesta lähtöisin olevan kauhun suuntaan. Tarinan keskushenkilöinä toimii kaksi hyvin erilaista naista. Aila on ladylike edustusvaimo, Leilakaisa tavallisen oloinen pulliainen. Vuosia kouluaikojen jälkeen naiset sattumalta tapaavat ja yllättäen ystävystyvät. Vaikka todellinen syy ystävyyteen paljastetaankin tarinan lopussa, on kyseessä siinä määrin epäsuhtainen pari, että ainakin itselleni nämä toivat mieleen erään toisen, radioaalloilta tutun naiskaksikon Yhtäläisyydet luonteenpiirteitä ja nimiä myöten ovat niin suorat, etten yllättyisi vaikka kyseessä olisi Sinisalolta aivan tarkoituksellinen veto.

Aikakauslehden sivuilla kun ollaan, ei tilaa novellissa kuitenkaan ole liiemmin tuhlattavaksi ja pian alun esittelyjen jälkeen tapahtumat alkavat liukua kohti hämärän rajamaata. Tapa, jolla novellissa siirrytään varsin nopeasti puhumaan kakkuresptien sijaan luontevasti etiäisistä ja muista Lapin kansan muinaisista uskomuksista, vaatii lukijalta kieltämättä oman asennoitumisensa. Voisinkin hyvin kuvitella tämän olevan valtavirtalukijoille se suurin kynnys olla jatkamatta tekstin parissa.

Mikäli tuosta kuitenkin pääsee kuitenkin yli, jatkuu meno tasaisena Novelli muistuttaa jälleen kerran, sen seikan mahdollisesti unohtaneille, että Johanna Sinisalo osaa totta vie kirjoittaa. Tarina rullaa eteenpäin tasaisesti ja matkan varrelle ripotellaan pieniä viitteitä, joiden todellinen merkitys avautuu vasta lopussa. Etiäinen onkin yksi Sinisalon imuvoimaisimpia novelleja aikoihin. Itse luin osat yhdellä kertaa ja myönnettävä on, että seuraava osa oli kädessä ennen olin saanut edellistäkään kunnolla loppuun.

Tarinan spekulatiivinen aines pyörii paranormaalien ilmiöiden ympärillä, minkä voisi nopeasti arvioiden kuvitella olevan sellaista kevyen kaliiperin kuvastoa, joka sopii aikakauslehden lukijoiden säikyttelyyn. Sinisalo saa kuitenkin luotua kesyltä tuntuvan teeman ympärille varsin tehokkaan tunnelman. Etiäinen lieneekin Sinisalon hyytävin kauhupätkä sitten Me vakuutamme sinut -novellin. Hiipivä jännitys muodostuu novellissa hyvin pienistä seikoista, kuten oven narahduksista ja muista arkipäiväisistä asioista. Itsekin myönnän lukemisen aikana hätkähtäneeni nurkissa kuuluvia epämääräisiä rapsahduksia.

Muutamaan pikkuasiaan puuttuisin. Tässäkään novellissa Sinisalo ei ole malttanut luopua hyväksi tehokeinoksi osoittautuneiden dokumentaaristen otteiden käytöstä, mikä kieltämättä sopii aiheeseen, mutta saa tekstin vaikuttamaan muutamin kohdin hieman paperinmakuiselta. Aika ajoin mukana on myös selvää infodumppauksen tuntua. Toinen seikka, jota kritisoisin on turhan hätäinen lopetus. Etenkin viimeinen luku tuntuu pomppaavan juonellisessa mielessä irti muusta tarinasta ja myös pari oleellista juonenpätkää jää auki.

Seikka, joka kuitenkin voimakkaimmin sai ainakin omat karvani nousemaan pystyyn, oli tarinan lievästi sanottuna asenteellinen sävy miessukukuntaa kohtaan. Mistään uudesta asiasta ei toki ole kyse. Sama antipatia on näkynyt läpi Sinisalon tuotannon ja kieltämättä teema alkaa jo vähitellen kypsyttää. Jos jokin mieskirjailija olisi omassa tuotannossaan esittänyt naissukupuolen vastaavassa valossa, olisi tämä jo aikaa sitten saanut otsaansa sovinistisian leiman. Olisiko vähitellen aika vaihtaa levyä?

Etiäisen tupsahtaminen Suomen Kuvalehden sivuilta muiden scifinovellien sekaan muodostaa kieltämättä mielenkiintoisen tilanteen tämänvuotisen Atoroxin valintaa ajatellen. Kokonaisuutena viime vuonna julkaistut novellit muodostavat nimittäin varsin homogeenisen joukon enkä ainakaan itse olisi ennen Etiäisen lukemista pystynyt nimeämään yhtä selvää voittajasuosikkia. Nyt tilanne on toinen ja jos vanhat merkit paikkaansa pitävät, tulee Sinisalo tänäkin vuonna olemaan palkintoa jaettaessa vahvoilla.

Pasi Karppanen