M.G. Soikkeli: Auschwitz on-line
(Spin 1-6/01)

Soikkelin AOL-jatkosarja juoksi kuudessa osassa läpi Turun Science Fiction Seuran vuoden 2001 Spin-tarjonnan. Tuttuun tapaansa Soikkeli levitti johtoajatuksensa usean eri kertojan kautta esille, kertoi yksinkertaisen lyhyen tarinan, pysähtyi monta kertaa matkan varrella tutkimaan ideoitaan ja kuvaamaan maisemia. Silti kokonaisuus on yhtenäinen, kronologisesti etenevä tarina.

Jerusalem on kosautettu ilmaan taktisella ydinlatauksella. Uuria on miinanraivaaja, joka menettää molemmat jalkansa kompatessaan miinakenttää päivittämättömällä haravasoftalla. Rosenstein on amerikanjuutalainen, joka on kaipuussaan saapunut esi-isiensä maalle. Rosenstein ottaa puolikkaan Uurian kohtauspukuunsa tykkimieheksi suuntaessaan pyhään kaupunkiin treffeille deittipalvelusta hakemansa turkmenialaisen musliminaisen kanssa. Kun kohtauspuvut liitetään verkkoyhteyteen, länsi kohtaa idän ja tuloksena on suuren luokan oikosulku.

Kalifornialainen 13-vuotias Tshikipa tuskailee konsolinsa kanssa: hän ei pääse ÛberNettiin ennen kuin on suorittanut kansalaistestinsä. Laittomia yhteyksiä seuraamalla hän löytää toimintakyvyttömän Rosensteinin hätäviestin. Tshikipa etsii käsiinsä operaattorin nimeltä Abacus, joka käyttää verkkoa uniterapiaan. Yhdessä he lähtevät jäljittämään Rosensteinia. He tulevat huomaamaan, että ÛberNet käyttääkin etäkäyttäjiä. Abacus ja Tshikipa pyytävät tekoäly Nyxin suojelusta. Hänen suojissaan he saapuvat AOL:iin, virtuaaliseen keskitysleiripeliin, ja peli voi alkaa...

Jatkosarjan ensimmäisessä osassa näkökulmahahmo on Uuria, toisessa Tshikipa, kolmannessa Abacus, neljännessä tekoäly Nyx, viidennessä liu'utaan Abacuksen ja Tshikipan välillä, viimeisessä osassa palataan takaisin Uuriaan. Ensimmäisessä osassa Uuria on minäkertoja ja siitä eteenpäin päähenkilö kuvataan hän-muodossa (tekoäly on se) ja kertoja on kaikkitietävä. Kuudes osa on poikkeava: se on Uurian monologi; koemme kaikki tapahtumat hänen sanojensa kautta. Soikkeli käyttää eri näkökulmia tehokkaasti tuodakseen esiin asioiden eri puolia, mutta hahmot itsessään eivät välity kovin syvinä tai eloisina.

Soikkeli ottaa sarjassaan karhunpainia monien ajankohtaisten ongelmien kanssa: lähi-idän kiihkeä tilanne, maamiinat, sukupolvien välinen kuilu, lääketiede, rasismi. Lukuisat viitteet 1900-luvun historiaan juurruttavat Soikkelin lähitulevaisuuden vahvasti todellisuuteen. Tällä kertaa hänen ideansa eivät ole niin korkealentoisia ja eeppisiä kuin usein hänen aikaisemmissa teksteissään, vaikka tässäkin tuhansia etäkäyttäjiä pakotetaan virtuaaliselle keskitysleirille.

Soikkeli esittää uusia jänniä ideoita, kuten sen että kaupungit ovat tekoälyjen edeltäjiä, mutta tarina ja sen verkkomiljöö ovat paljolti velkaa perikyberpunkille. Tässä mielessä sarjan ensimmäinen osa, yksistään aika tiivis ja novellimainen aloitus, on tarinan raikkain osa. Olemme vielä pyhällä maalla, miinakenttien, humanitaaristen järjestöjen, kohtauspukujen liittymässä.

AOL:issa Soikkeli on onnistunut yhdistämään laajalti spekuloivat ideansa selkeään esitysasuun. Sarjan osissa vuorottelevat tarinaa eteenpäin ajavat kohtaukset ja taustoja selittävät palaset. Silti välillä tuntuu, että osien alussa olevat kertaukset kertovat enemmän ja selkeämmin siihen mennessä kerrotusta tarinasta kuin aikaisemmat osat itsessään. Suosittelisin AOL:in lukemista alusta loppuun mahdollisimman pienellä aikavälillä. Ehdin viime vuonna kadottaa tarinan punaisen langan julkaisutahtia seuratessani ja jätin sen neljännen osan jälkeen suosiolla kesken. Nyt surffasin tarinan läpi parissa illassa.

Suomalaista scifinovellia ei ole asetettu tarkkoihin raameihin: Soikkelin jatkosarjoja näkee usein kutsuttavan yksiselitteisesti novelleiksi. Suomalainen scifi-tekstien kirjo on moninainen pienistä sirpalemaisista tunnelmapaloista aina pienoisromaaneihin. Suomen parhaan scifi-novellin metsästyksessä, Atorox-äänestyksessä, kärkikymmenikköön on mahtunut novelleja määritelmän laajassa merkityksessä. Pitäisikö äänestyksissä ja kilpailuissa kiinnittää enemmän huomiota muotoon, ruveta runnomaan tekstejä lyhyt- ja pitkänovellien sarjoihin? Voisiko se jalostaa suomalaista sf-kirjallisuutta, kannustaa suomalaisia scifi-kirjoittajia kehittymään novellisteina?

Siitä huolimatta, että Soikkeli kehittelee tarinaansa ansiokkaasti, suosittelen, ettei kukaan aloitteleva kirjoittaja ainakaan heti ensimmäiseksi lähtisi hänen jäljilleen. Omat ensimmäisten novellieni tarinat paisuivat aina kirjoittaessa ja jouduin jakamaan niitä uusiin osiin ja uusien henkilöiden kerrottaviksi. Pian minulla olikin novellipareja ja kivoja trilogioita. Jossain vaiheessa sain kuulla, että minun olisi alettava miettiä, mistä halusin tarinani kertoa, ja jätettävä kaikki turha pois, jos halusin kirjoittaa julkaisukelpoisia novelleja. Soikkeli ja hänen jatkosarjansa ovat oma lukunsa, mutta hänen juttujaan lukemalla olisin varmasti hurahtanut vielä enemmän novellisarjojen suoltamiseen. Soikkelin jatkosarjoista kannattaa hakea mallia sisällöstä ja terävästä kielestä, ei niinkään novellin muotoa.

Jarmo Karonen