Mari Sydänoja: Puu vuosi verta
(Spin 6/01)

Mari Sydänojan Puu vuosi verta on sen lajin novelli, jonka edessä arvostelija kuin arvostelija tuntee riittämättömyyden tunnetta. Lähin vertailukohta, joka itselleni tulee mieleen, on Veikko Rekusen varhainen novelli Yksinäinen. Sydänojan novellin arvioimisen kuitenkin tekee vieläkin vaikeammaksi se, että siinä missä Yksinäisessä tarinan langat vedettiin lopussa edes jolloin tasolla yhteen, ei Puu vuosi verta edes yritä selittää mistä tarinassa on kyse.

Sydänojan novelli kuuluukin niihin tapauksiin, joiden kohdalla normaalit proosan tai draaman arviointimittarit ovat hyödyttömiä. Mihin perustaa kritiikkinsä tai kiinnittää huomionsa? Henkilökuvaukseen, jota ei oikeastaan ole? Tarinan kuvastoon, joka tuntuu toimivan kokonaan omalla symbolisella tasollaan? Juoneen, josta on hyvin vaikea saada minkäänlaista otetta? Novelli ei perustu henkilöhahmoihin tai juoneen, mutta toisaalta sitä ei voi pitää aivan lyriikkanakaan.

Tämän novellin kohdalla olisinkin ensimmäistä kertaa taipuvainen turvautumaan samaan takaporttiin, kuin mitä kollegani Peltonimi on parikin kertaa käyttänyt ja sanoa, että kenties Puu vuosi verta ei sittenkään ole novelli, jolle Colosseum olisi se oikea arvosteluareena. Aivan viime aikoina kotimaisten scifilehtien sivuilla on nähty useampiakin vastaavantyyppisiä "taiteellisia" novelleja. En nyt yhtään tiedä, onko kyse trendistä vaiko vain muutamista yksittäistapauksista, mutta myönnettävä on, että jos nämä tästä paljonkin yleistyvät, en pitäisi kehitystä kovinkaan myönteisenä.

Pasi Karppanen