Anne Leinonen: Sankarit eivät kulje junissa
(Finnzine 4/01)

Leinosen novellin Sankarit eivät kulje junissa pohjalla oleva scifi-idea nuorena salaiseen laboratorioon kaapatusta sankarista ei ole se kaikkein omaperäisin, mutta onneksi sankarista ei sentään tällä kertaa geenimanipuloida supersotilasta, vaan häntä käytetään raadollisesti hyväksi elintenkasvattajana lukemattomien muiden kohtalotoverien rinnalla. Tarinan päähenkilö ei ole ainutlaatuinen sankari, vaan yksi kasvo onnettoman massan joukosta.

Tarina etenee kiivaalla tempolla. Nykyhetken tapahtumien väliin on nidottu nopeita välähdyksiä menneisyydestä. Tulee helposti olo, että novellin mittaan on pakattu liikaakin informaatiota ja viittauksia menneisyyteen. Kerronnan intensiteetti on tietysti omiaan luomaan ahdistavaa tunnelmaa, johon Leinonen on selkeästi pyrkinyt, mutta voisiko olla niin, että novelli on liiankin ahdas.

Tiedän ajatukseni olevan harhaoppinen, sillä novellissahan pitäisi pyrkiä juuri tiiviyteen, mutta Sankarit eivät kulje junissa vaatisi mielestäni juuri lisää ilmaa, jotain joka rikkoisi sen kiihkeän tahdin. Dialogi on usein se elementti, joka on omiaan tähän tarkoitukseen. Sankarit etenee alkupuolellaan pitkään ilman dialogia.

Kritiikistäni huolimatta Leinonen kirjoittaa sanatyöläisen ammattiottein ja tämäkin on ehdottomasti toimiva novelli. Leinonen esittää tulevaisuuden maailmansa lohduttomana paikkana, mutta eroaako se lopulta niin paljon omastamme? Dystopiaan on etäännytetty nykyhetken ongelmia: markkinavoimat, mediatulva, sairaanhoito. Tarinan viesti kuulostaa kovin lohduttomalta.
 
Jarmo Karonen